Tässä uutiskirjeessä:
- Uuden pääsihteerin tervehdys
- Credo – Minä uskon -juhlavuoden syksy
- Mikä on vuoden Ekumeeninen teko?
- Ekumeeninen vastuuviikko: Usko ilman tekoja on kuollut
- Vinkkaathan seurakuntasi nuorille aikuisille!
- Syksyn seminaarit
- Poimintoja ekumenia.fi:sta
- Aineistoja

Uuden pääsihteerin tervehdys
Ekumenia on minulle ollut aina sydämen asia. Saattaa kuulostaa omituiselta, mutta muistan kun luin ensimmäistä kertaa sanan uskonnonkirjasta koulussa. Jo silloin ajattelin, että tämähän on hyvä juttu ja tätä itsekin haluaisin olla tavalla tai toisella edistämässä.
Olen kasvanut siihen, että meitä kaikkia kristittyjä yhdistävät isommat asiat kuin erottavat. Pienellä paikkakunnalla elettiin todeksi käytännön ekumeniaa, kun perheellämme oli ystäviä eri herätysliikkeissä, vapaakirkossa ja helluntailaisissa, mutta itse olimme aktiivisia evankelis-luterilaisen seurakunnan jäseniä. Käytiin kirkossa, isäni piti raamattupiiriä seurakunnassa 40 vuotta ja itse kävin läpi koko seurakunnan tarjonnan päiväkerhosta tyttökerhon ja rippikoulun kautta isoskoulutukseen ja nuorisotoimintaan. Ja kun paikkakunnalla tai lähistöllä oli jonkun kirkon, herätysliikkeen tai vapaiden suuntien tapahtuma, erityisesti isä ja joskus me lapsetkin olimme siellä vapaaehtoisena vartioimassa telttaa ja auttamassa. Pääsiäisenä seurasimme ortodoksien pääsiäisyön jumalanpalvelusta ja jouluna paavin messua ja Jeesus-lapsen asettamista jouluseimeen Pietarinkirkossa.
Sen jälkeen olen opiskellut, asunut ja matkustellut paljon maailmalla, minulla on paljon eri kirkkokuntiin ja eri uskontoihin kuuluvia ystäviä. Myös työ on vienyt moniin ekumeenisiin verkostoihin, ja olen tutustunut eri kirkkokuntien ja Luterilaisen maailmanliiton, Kirkkojen maailmanneuvoston ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston tekemään työhön.
Näen ekumenian merkityksen erityisen tärkeänä näinä polarisaation, vastakkainasettelun ja jopa riitelyn aikoina. Me kristityt olemme maailmassa pieni vähemmistö, reilut 30 prosenttia, ja keskinäisten erimielisyyksien sijaan meidän kannattaa keskittyä siihen, mikä meillä on yhteistä – ja kertoa siitä maailmalle.
Viime syksynä kuulin eräältä katoliselta papilta, että kun kristinusko aikanaan oli uutta Vietnamissa eivätkä ihmiset tienneet, mikä sen nimi oli, he kutsuivat sitä rakkauden uskonnoksi. Se johtui siitä, että ulkopuoliset näkivät, että tätä uskoa tunnustavat ihmiset rakastivat toisiaan ja muita, mikä tuntui ihmeelliseltä. Tässä toteutui Jeesuksen tärkeä sanoma, jonka mukaan meidän tulee rakastaa toisiamme – ja siitä meidät kristityt tunnetaan. ”Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”
Tällainen on toivottavasti myös ekumenian viesti vahvimmillaan. Meitä kaikkia kristittyjä yhdistää rakkaus, jota haluamme levittää ympärillemme sanoin ja teoin.
Uutena pääsihteerinä haluaisin paitsi vahvistaa kirkkojen, kristillisten yhteisöjen ja seurakuntien yhteistyötä, erityisesti luoda näkymisen ja kuulumisen paikkoja yhteiselle äänelle ja kannanotoille. Kirkoilla on vahva ydinsanoma, jolle on tässä ajassa jopa enemmän tilaa ja tilausta kuin ennen.
Näen, miten iso merkitys jaostojen työllä on Ekumeeniselle Neuvostolle ja haluan vahvistaa niiden toimintaedellytyksiä. Haluaisin erilaisin toimin, viestinnän ja koulutuksen kautta lisätä suomalaisten uskontolukutaitoa, kristinuskon ja ekumenian tuntemusta ja olla mukana kehittämässä ekumeenista koulutusta entistä laajemmalle yleisölle.
Nämä ovat kuitenkin vain alustavia ajatuksia ja suhtaudun äärimmäisen nöyrästi ja kuunnellen uuteen tehtävään: ensiksi haluan tavata ja kuulla jäsenkirkkojen, hallituksen ja jaostojen toiveita ja tarpeita – ja vasta sitten alkaa hahmotella yhdessä tarkempia suuntaviivoja tulevaan.
Yhteistyötä odottaen,
Laura
Lue ja kuuntele:
Pääsihteeri Lauran jäähyväisblogi Lähetysseuralle (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Pääsihteeri Laura Radio Dein Viikon seurakuntalainen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) -haastattelussa

Credo – Minä uskon -juhlavuosi
Vietämme tänä vuonna Nikean ekumeenisen kirkolliskokouksen 1700-vuotisjuhlaa teemalla ”Credo – Minä uskon”. Syksyn päätapahtumat ovat ekumeeninen Credo-juhlajumalanpalvelus Uspenskin katedraalissa 19. lokakuuta klo 14 ja verkossa Credo-juhlajumalanpalvelus Youtubessa ja syysseminaari Tampereella 11. marraskuuta. Lämpimästi tervetuloa!
Aineistoa on kerätty osoitteeseen Credo – juhlavuosi 2025

Ekumeeninen vastuuviikko 2025: Usko ilman tekoja on kuollut
Vastuuviikkoa vietetään 19.–26. lokakuuta 2025 teemalla Usko ilman tekoja on kuollut. Teema on luonteva jatkumo Suomen Ekumeenisen Neuvoston vuoden 2025 Credo pääteemalle.
Jaakobin kirjeen toinen luku (2:14–26) muistuttaa, että usko näkyy teoissa. Se haastaa näkemään lähimmäisistä kaikkein heikoimmat ja välittämään Jumalan rakkautta ja huolenpitoa konkreettisin teoin. Vastuuviikko 2025 rohkaiseekin kristittyjä eri kirkkokunnista pohtimaan, miten he voisivat omilla teoillaan parantaa lähimmäisen tai ihmisryhmän elämää – ja siten siunata muita ja rakentaa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Hyvä voi olla suurta tai pientä: käytännön tekoja, sanoja tai ajatuksia.
Vastuuviikko toteutuu ekumeenisena yhteistyönä kirkkojen, järjestöjen ja muiden kumppaneiden kesken. Kampanjaan sisältyy aineistoja ja tapahtumia, kuten seminaareja, keskusteluja, koulutuksia, taiteellisia ilmaisumuotoja sekä hengellisiä tilaisuuksia. Seurakuntia ja yhteisöjä kannustetaan järjestämään omia tapahtumia ja tekoja Vastuuviikon hengessä. Erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia kutsutaan mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan viikkoa.
Vastuuviikolla järjestetään erilaista ohjelmaa. Sunnuntaina 19.10. klo 14 järjestetään ekumeeninen Credo-juhlajumalanpalvelus Uspenskin katedraalissa, ja sunnuntaina 26.10. klo 20 kuullaan Vastuuviikon ekumeeninen radiojumalanpalvelus Porin Teljän kirkosta.
Lisätietoja Vastuuviikosta, sen aineistoista ja ideoista löytyy osoitteesta vastuuviikko.fi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).
Tervetuloa viettämään Ekumeenista vastuuviikkoa – yhdessä!

Mikä on vuoden Ekumeeninen teko?
Ekumeeninen teko -tunnustus myönnetään vuosittain. Se voidaan myöntää tapahtumalle, hankkeelle tai idealle. Sen voi saada niin yksittäinen henkilö kuin ryhmä tai järjestö, seurakunta tai seurakunnat yhdessä. Sillä voidaan palkita uusia ideoita tai ekumeenista jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä.
Kaikki voivat tehdä ehdotuksia tunnustuksen saajaksi. Ehdotukset osoitetaan Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallitukselle 23.11.2025 mennessä: sen@ekumenia.fi. SEN:n hallitus päättää tunnustuksen saajan ja kunniakirja luovutetaan SEN:n yleiskokouksessa keväällä 2026.

Vinkkaathan seurakuntasi nuorille aikuisille!
- Nuorisojaosto muiden kristillisten nuorisojärjestöjen kanssa kutsuu Nuorten aikuisten ekumeeniseen viikonvaihteeseen lokakuussa
- Yhteislähtö Taizén uudenvuodentapahtumaan – Suomen Ekumeeninen Neuvosto
Syksyn seminaarit
- Teologisen ja opillisen keskustelun jaoston webinaari ”Usko, teot ja pelastus” 29.10. klo 10–12
- Yhdenvertaisuusjaoston webinaari 5.11. klo 13–15
- Syysseminaari: Nikealainen usko ekumeenisena innoittajana tänään 11.11., Tampere
- Svenska sektionens webinarium om härskartekniker 20.11. med Malena Björkgren
Kaikki tapahtumat – Suomen Ekumeeninen Neuvosto
Poimintoja ekumenia.fi:sta

Kirkonjohtajat kokoontuivat yhteisneuvotteluun Kristuskyrkanissa
Kaksi kertaa vuodessa järjestettävissä kirkonjohtajien kokouksissa keskustellaan kirkkojen ajankohtaisista aiheista ja yhteistyöstä. Lue lisää

Paikallisekumeeninen foorumi Oulun ekumenian ja Nikean jäljillä
Paikallisekumeeninen foorumi kutsui ekumeniasta kiinnostuneen seurakuntaväen 12. syyskuuta 2025 Ouluun. Päivän aikana tutustuttiin erityisesti ekumeenisten jumalanpalvelusten viettoon Oulussa ja pureuduttiin Nikean kirkolliskokouksen merkitykseen. Lue lisää

Yhteistyön korit – Katsomusyhteisöt päiväkodin, koulun ja oppilaitoksen yhteistyössä
Yhteistyön korimalli on suunnattu kasvatuksen ammattilaisille päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa sekä yhteistyökumppaneille katsomusyhteisöissä. Syksyllä 2025 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallitus on yhdessä Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokuksen, Suomen Ekumeenisen Neuvoston sekä USKOT-foorumin kanssa uudistanut korimallin katsomusten väliseksi. Lue lisää
Hallituksen blogi
Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallituksen jäsenten kuukausittainen blogi käsittelee tänä vuonna Credo-juhlavuoden ja Vastuuviikon teemoja.
Aineistoja

Luomakunnan aika
Luomakunnan aika (Season of Creation) on kansainvälinen ekumeeninen aloite kirkkojen rukousjaksosta luomakunnan ja sen varjelemisen puolesta. Ajankohdaksi on vakiintunut 1. syyskuuta – 4. lokakuuta. Tämän vuoden Luomakunnan ajan teema oli Rauha luomakunnan kanssa. Meillä on toivo rauhanomaisesta maailmasta.
Raamatullinen toivo on aktiivista – se on rukousta, toimintaa ja sovintoa sekä Luojan että luomakunnan kanssa katumuksen (metanoian) ja solidaarisuuden avulla. Verkkosivuiltamme löydät vihkosen, jossa on muun muassa erilaisia ideoita Luomakunnan ajan viettämiseen sekä ekumeenisen rukoushetken pohja. Sivulta löytyy myös jaettavia somekuvia.
Materiaali on vapaasti käytettävissä: Luomakunnan aika 2025: Rauha luomakunnan kanssa – Suomen Ekumeeninen Neuvosto

Ekumeeninen lähetyspyhä
Ekumeenista lähetyspyhää vietetään lokakuun toisena viikonvaihteena, joka tänä vuonna 11.-12.10. Tämän vuoden teemana oli Kristityn vapaus. Verkkosivuiltamme löytyvässä aineistovihkossa on Raamatun selitystekstejä ja rukouksia virikkeeksi lähetyspyhän viettoon. Aineisto tuottavat yhteistyössä Suomen Ekumeenisen Neuvosto, Suomen Lähetysneuvosto ja Suomen vapaakristillinen neuvosto.
Paikallisekumenian ideapankki
Paikallisekumenia ideapankkiin on koottu virikkeitä ja ideoita seurakunnille ekumeeniseen yhteistyöhön.
Turvallisemman tilan periaatteet
Neuvoston omat Turvallisemman tilan periaatteet. Sivuiltamme löytyy myös ohje periaatteiden käyttöönotolle yhteisöissä ja tilaisuuksissa.
Ekumenian hyvät tavat
Ekumenian hyvät tavat -linjaa kunnioittavan, luottamuksellisen, tasaveroisen ja avoimen toiminnan tapoja kristittyjen kesken.
Kaikkia aineistoja pääset tutkimaan sivustollamme: Aineistot – Suomen Ekumeeninen Neuvosto
Tervetuloa tapahtumiin, seuraa tapahtumakalenteria Tapahtumat – Suomen Ekumeeninen Neuvosto
Onko yhteisölläsi ekumeenisia uutisia tai tapahtumia?
Julkaisemme mahdollisuuksien mukaan kirkkojen ja kumppanuusjärjestöjen ekumeenisia uutisia verkkosivustollamme ja sosiaalisen median kanavissamme. Uutiskirjeessä on myös jatkossa mahdollisuus jakaa ekumeenista tietoa. Toimisto varaa oikeuden valita ja toimittaa julkaistavat sisällöt, sillä tilaa on rajallisesti. Materiaalia (kuvia, tekstiä) voi lähettää osoitteeseen: sen(at)ekumenia.fi.
