Vuoden 2025 Vastuuviikko toteutetaan 19.-26. lokakuuta teemalla Usko ilman tekoja on kuollut. Vastuuviikko 2025 nostaa tällä tavalla luonnollisena jatkumona esiin SEN:n vuoden 2025 pääteemaa Credoa.
Jaakobin kirjeen toinen luku (j. 14-26) ohjaa näkemään teot uskon ilmentyminä. Kirjeen kirjoittaja haastaa näkemään heikoimmat ympärillä, ja välittämään Jumalan rakkautta ja huolenpitoa heitä kohtaan tekojen kautta. Teema on siksi myös luonnollinen jatkumo vuoden 2024 teemalle Luotuja Jumalan kuvaksi, jossa oli esillä yhdenvertaisuuden näkökulma.
Vastuuviikko haluaakin vuonna 2025 haastaa kaikkia kristittyjä tekemään hyviä tekoja ympäri vuoden, mutta varsinkin kampanjaviikon aikana. Se inspiroi ihmisiä pohtimaan, millä tavalla he voisivat parantaa jonkun ihmisen tai ihmisryhmän elämää, ja sen kautta siunata muita ja samalla tehdä Suomesta ja maailmasta hiukan parempi paikka elää kaikille ihmisille. Tämän hyvän tekeminen voi olla kaikkea käytännön teoista sanoihin ja ajatuksiin.
Ekumeeninen vastuuviikko toteutuu tavan mukaan kirkkokuntien yhteisenä kampanjana, johon tuotetaan tiedollisia ja toiminnallisia aineistoja teemasta sekä erilaisia tapahtumia. Vastuuviikkoa toteutetaan myös muiden yhteistyökumppaneiden kanssa, kuten eri kumppanuusjärjestöjen kanssa. Vastuuviikon näkyy SEN:n jaostojen työssä niiden järjestäessä tapahtumia Vastuuviikon teemaan liittyen. Aineiston ja tapahtumien tuotannossa tehdään yhteistyötä asiantuntijoiden, kirkkojen ja pohjoismaisten kumppanien kanssa. Vastuuviikolle tullaan siis keräämään ideapankkia, josta voi hakea inspiraatiota sekä ideoita käytännön toteutukseen, siivoustalkoista taiteellisiin ilmaisuihin. Vastuuviikkoa toteutetaan myös seminaarien, koulutuksien, Erätaukokeskusteluiden sekä luonnollisesti hengellisten tilaisuuksien kautta, kuten jumalanpalvelusten ja hartauksien kautta.
Kampanjassa on jälleen tarkoitus osallistaa nuoret ja opiskelijat esimerkiksi tekemällä aineistoa ja toimintaa nuorille. Nuoria ja nuoria aikuisia kutsutaan mukaan Vastuuviikon suunnitteluun ja toteutukseen, ja pitkän aikavälin tavoitteena on, että nuorista ja nuorista aikuisista rakentuu Vastuuviikon pysyvä toteuttaja- ja kohderyhmä, ja että joka vuosi mukaan toimintaan liittyisi uusia nuorten ryhmiä seurakunnista.
Kampanjan pääasiallinen kohderyhmä on tavalliset seurakuntalaiset kirkkokunnasta riippumatta, ja heidän kauttaan se yhteisö, jossa seurakunta sijaitsee ja toimii. Kampanjan tavoitteena on käytännön toimien kautta siunata yksilöitä, yhteisöjä ja heidän kauttaan koko yhteiskuntaa.