Katolinen kirkko Suomessa vietti ilojuhlaa lauantaina 25.11 Helsingin Johanneksen kirkossa, kun isä Raimo Goyarrola vihittiin piispaksi piispanvihkimismessussa. Kardinaali Anders Arborelius OCD, Tukholman piispa, arkkipiispa Julio Murati ja emerituspiispa Teemu Sippo SCJ ja lukuisat muut piispat toimittivat vihkimisen.
Johanneksen kirkko oli ääriään myöten täynnä ja kutsuvieraiden joukossa oli mm. arkkipiispa Leo Suomen ortodoksisesta kirkosta sekä piispoja Suomen ev.lut.kirkosta. Suomen Ekumeenista Neuvostoa edusti pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken.
Kardinaali Arborelius piti saarnan, jossa hän mainitsi, että Jeesus lähettää meidät lähetystehtävään. Ilman sitä ei ole kirkkoa. Se on myös hyvin ekumeeninen tehtävä ja kutsumus. Yhdessä kaikkien muiden kristittyjen kanssa meitä kutsutaan olemaan missionaarisempi yhteisö. Hän totesi myös, että Pohjoismaissa on hyvä ekumeeninen ilmapiiri. Esimerkiksi piispanvihkimysmessua vietetään luterilaisessa Johanneksen kirkossa. Hän mainitsi myös jokavuotisen ekumeenisen delegaation, joka vierailee paavin luona Roomassa. Hän kehotti kaikkia kristittyjä levittämään hyvää sanomaa Jeesuksesta ympärillämme. Hän totesi, että piispan tehtävä on olla johtaja, joka muistuttaa ja auttaa pitämään uskon, toivon ja rakkauden elävänä sydämissämme.
Piispaksi vihkiminen sisälsi myös piispaksi valitun lupaukset, jossa hän lupasi mm. uskollisuutta seurata Kristusta, julistaa evankeliumia, rakentaa kirkkoa, osoittaa kuuliaisuutta autuaan apostoli Pietari seuraajalle sekä hyvän paimenen lailla etsiä eksyneitä lampaita ja tuoda heidät takaisin Herran laumaan. Lupaukset olivat juhlalliset ja jokaisen kysymyksen jälkeen piispaksi vihittävä ilmaisi tahtonsa täyttää lupaukset. Vihkimisrukouksen jälkeen kardinaali Arborelius voiteli vastavihityn piispan pään, ojensi evankeliumikirjan sekä antoi viran merkiksi sormuksen, mitran sekä paimensauvan. Katoliset piispat tervehtivät uutta piispaa, jonka jälkeen Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo, metropoliitta Arseni, metropoliitta Elia, Haminan piispa Sergei sekä Suomen ev.lut. kirkosta piispa Matti Repo, piispa Teemu Laajasalo, piispa Mari Leppänen, piispa Kaisamari Hintikka sekä piispa emeritus Simo Peura toivottivat piispa Raimon tervetulleeksi piispojen joukkoon. Kutsuvieraiden joukossa oli myös piirikunnanjohtaja Soile Kasi Suomen metodistikirkosta, toiminnanjohtaja Esko Matikainen Suomen Helluntaikirkosta. Pastori Richard Brewis edusti Suomen Vapaakirkkoa.
Juhlamessuun osallistui ihmisiä eri kirkkokunnista. Monet ovat rukoilleet yhdessä katolilaisten kanssa, että he saavat piispan. Ilo ja riemu oli suuri, kun piispa Raimo käveli kirkon käytävällä ja tervehti juhlakansaa. Uudelle piispalle ja meille kaikille sopii motoksi psalmin 100 sanat: ”Palvelkaa Herraa ilolla.”
Juhlamessun jälkeen pidettiin kaikille avoin vastaanotto, jossa monet halusivat tervehtiä uutta piispaa.
Rukoilemme Jumalan johdatusta ja viisautta piispa Raimolle esipaimenen tehtävässä.
Pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken