Kuka on Jani Edström? Kerro itsestäsi ja taustastasi.
Vartuin Pietarsaaressa ja tutustuin varhain eri seurakuntien ihmisiin, sekä luterilaisiin että vapaakirkollisiin. Isäni työskenteli pastorina Pietarsaaren ruotsinkielisessä baptistiseurakunnassa ja kutsui usein työkavereitaan pastoritapaamisiin. Mikaelinpäivänä satoja lapsia ja nuoria kokoontui paikallisten seurakuntien pyhäkoulujen suurelle juhlalle urheilukentällä. Kesäisin ekumeeniset kokoontumiset pidettiin laulun, musiikin ja kutsuttujen puhujien kera Pietarsaaren torilla. Yhdessä rock-yhtye Sambandin ja useiden muiden paikallisten kristillisten bändien kanssa perustimme Humlerockin, myöhemmin Humlefestivaalin, taide- ja musiikkifestivaalin, jota järjestetään yhä.
Näkymäni laajenivat teologisten opintojeni aikana American Baptist Seminary of the Westissä Berkeleyssä, Kaliforniassa. Siellä kohtasin kulttuurista ja uskonnollista monimuotoisuutta, joka muovasi teologista kehitystäni. Näiden kokemusten myötä pystyin jatkamaan opintojani Åbo Akademissa, missä tutustuin moniin nykyisiin ja entisiin kollegoihini ja työtovereihini.
Milloin aloit kiinnostua ekumeniasta?
Ekumenia ei koskaan ollut vain kiinnostuksen kohde, vaan enemmänkin elämänasenne. Nuorempana kohtasin tiettyä eksklusiivisuutta herätyskristillisessä. Ajan myötä erot hämärtyivät, ja eri kirkkojen ja yhteisöjen parissa liikkuminen tuli luonnolliseksi. Opin tunnistamaan eri perinteiden ”soundin” ja ihastuin seurakuntien moninaisuuteen jumalanpalvelusten vietossa, aina laulusta, musiikista, kielestä ja saarnatyylistä.
Mitä ekumenia merkitsee sinulle, ja mitä olet oppinut vuosien varrella?
Tulin Ekumeeniseen Neuvostoon teologisten opintojeni aikana ja tutustuin kirkon johtajiin ja teologeihin oppiosaston parissa. Sain kiinnostusta ja kunnioitusta sekä piispoilta että papeilta. Kaksinkertaisena vähemmistön edustajana, ruotsinkielisenä ja vapaakirkollisena, tuntui vapauttavalta olla teologian melko neutraalilla alustalla ja tutkia monimuotoisuutta, ja eroavaisuuksia perinteissä ja näkemyksissä. Kun sitten hain ja – hieman yllättäen – sain työn Ekumeenisen Neuvoston pääsihteerinä, ensimmäisenä ei-luterilaisena henkilönä, se tuntui askeleelta eteenpäin suomalaisessa ekumeniassa. Ekumenialla on monia tasoja, paikallisesta globaaliin, teologisesta käytännölliseen. Kohtaamme erilaisuutemme ihmisinä ja Jeesuksen Kristuksen seuraajina. Mitä lähemmäksi tulemme Kristusta, sitä lähemmäksi tulemme toisiamme. Tämä näkyy selvästi Ekumeenisen Neuvoston nuorille suunnatussa koulutuksessa, KETKO:ssa, jossa on sekä innostusta että uteliaisuutta toisia kohtaan.
Tänään minulla on jonkinlainen ”ekumeeninen väliviiva identiteetti”, kun olen ymmärtänyt, etten voi elää kristittynä ilman pääsyä koko kirkon rikkauteen ja moninaisuuteen. Siksi tunnen oloni kotoisaksi useimmissa kristillisissä yhteyksissä.
Ekumenia on ystävyyttä ja yhteisöllisyyttä, joka perustuu Jumalan rakkauteen Jeesuksen Kristuksen kautta. ”Jeesuksen Kristuksen kutsumat” on myös nimi dokumentille, jonka monivuotinen dialogi baptistien ja luterilaisten välillä maassamme on tuottanut.
Onko sinulla jotain piilevää lahjakkuutta, josta yleisö ei tiedä?
Ei, mutta olen oppinut säätämään levysoitinta, jotta voin soittaa vanhoja LP-levyjäni tai vinyylejä, kuten niitä nykyään usein kutsutaan.
Haastattelu: Mayvor Wärn-Rancken