Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) kannalta on myönteistä, että maahanmuuton strategiatyöhön on ryhdytty. SEN voi yhtyä useimpiin Maahanmuuton tulevaisuus -2020 -strategiaesityksen linjanvetoihin. Kokonaisnäkemystä maahanmuutosta on kaivattu pitkään. Sen valossa pitäisi tarkastella sekä työperäistä ja perhesiteisiin perustuvaa että kansainväliseen suojeluun perustuvaa maahanmuuttoa. Myös ennakoimatonta ja säädösten kannalta ongelmallista maahanmuuttoa ja suomalaisen elämänpiiriin sisälle asettumista tulisi tarkastella osana maahanmuuton yhteiskunnallista ja eettistä kokonaisuutta.
Useimmat maahanmuuttajat tulevat maista, jotka eivät ole yhtä maallistuneita kuin omamme. Uskonto on todennäköisesti ollut heille oleellinen osa arkitodellisuutta, ja sille toivotaan löytyvän paikka myös uudessa asuinmaassa. Kokemus osoittaa, että oman uskonnon harjoittamisella ja uskonnollisella yhteisöllä on tärkeä merkitys kotoutumisessa, oman kielen ja kulttuurin vaalimisen ohella. Useimmat maamme katolisista, ortodoksisista, islamilaisista ja juutalaisista seurakunnista ovat eturivin esimerkkejä kotoutumisesta; luterilaiset ja vapaakristilliset seurakunnat tekevät uraauurtavaa työtä maahanmuuttajien hyväksi. Ne tarjoavat maahanmuuttajille solidaarisuutta ja vahvistavat valmiuksia selvitä arjesta uudessa ympäristössä. Uskonnolliset yhteisöt toimivat myös sillanrakentajina eri väestöryhmien kesken, ja erityisesti kantaväestön kanssa. Voidaan sanoa, että ilman uskonnon huomioimista kotoutuminen ei onnistu. Uskonnon ja uskonnollisten yhteisöjen merkitys kotoutumiselle ei tule strategiaesityksessä niiden merkityksen mukaisella tavalla esille.
Oman uskonnon kouluopetus olisi mainittava olennaisena kotoutumisen työkaluna. Tasokas oman uskonnon opetus edistää perheiden kotoutumista ja maahanmuuttajayhteisöjen integroitumista yhteiskuntaan. Sen myötä maahanmuuttajalapsen identiteetin olennaisella ulottuvuudella on luonteva ja arvostettu paikkansa osana suomalaista kouluyhteisöä, ja sen arvojen opetus tapahtuu koulun yhteisten tavoitteiden mukaan. Uskontojen ja vakaumusten moninaisuus voidaan myös nostaa monikulttuurisen koulun voimavaraksi, ei vähiten yhdenvertaisuuden, kulttuurien lukutaidon ja keskinäisen kunnioituksen edistämiseksi. Uskonnon syrjäyttäminen koulun toiminnasta ja sen opetuksen siirtäminen yksinomaan uskonnollisten yhteisöjen tehtäväksi jättäisi tämän mahdollisuuden käyttämättä ja saattaisi johtaa yhteisöjen ghettoutumiseen ja vaaralliseen tietämättömyyteen ja viholliskuviin toista uskontoa tunnustavista naapureista.
Kotoutuminen on kaksisuuntainen väylä. Sen onnistuminen edellyttää koko yhteiskunnan mukanaoloa. Tähän liittyy olennaisesti se, että on tehtävä jatkuvasti työtä yhdenvertaisuuden toteutumiseksi sekä syrjinnän ja rasismin tunnistamiseksi ja kitkemiseksi. Monikulttuurisuuteen oppivassa yhteiskunnassa niiden tulisi olla välttämätön osa nuorten ja aikuisten koulutusta ja kaikkea kasvatusta.
Maahamuuttajataustaisten työntekijöiden merkitys viranomaisissa, koulussa ja seurakunnissa on huomioitava. Hädänalaisista tilanteista tulleiden ihmisten luottamusta viranomaisia kohtaan tulee edistää nykyistä paremmin heidän lähtökohtansa huomioiden. On tärkeää, että oleskeluluvan saamista yksinkertaistetaan työpaikan perusteella Suomeen muuttaneiden henkilöiden perheitten kohdalla. Maahanmuuttajaperheiden erityistarpeet suhteessa sosiaalipalveluihin, kuten lastensuojeluun, on huomioitava nykyistä paremmin. Maahanmuuton lisääntyessä myös maahanmuuttajien monimuotoisuus lisääntyy, minkä vuoksi on tärkeää huomioida eritaustaisten ihmisten erityistarpeet.
Heikoimmassa asemassa olevien ihmisten, kuten paperittomien henkilöiden, perus- ja ihmisoikeuksista huolehtiminen on Suomen yhteiskunnan tehtävä sen perustuslain ja kansainvälisten sopimusten perusteella. Niiden nojalla esimerkiksi oikeus perusterveydenhuoltoon tulee turvata kaikille ihmisille riippumatta heidän oikeudellisesta asemastaan. Ilman henkilöllisyyspapereita ja oleskelulupaa maassa olevien tilannetta tulee tarkastella osana maahanmuuton yleistä strategiaa, ei pelkästään juridisena ongelmana. Viranomaistoiminta esimerkiksi paperittomien tai maasta käännytettävien ihmisten kohdalla pitää suhteuttaa maahanmuuttostrategian linjauksiin ja siinä on kiinnitettävä huomiota ihmisoikeuksien toteutumiseen.
On kysyttävä, onko ulkomaisten opiskelijoiden rekrytointi opintojen jälkeen työhön aina moraalisesti kestävää, koska se lisää köyhien maiden aivovuotoa rikkaisiin maihin, kuten Suomeen. Se vaikeuttaa monella tavalla kehittyvien yhteiskuntien edistymistä.
Strategiaesityksessä korostetaan useissa kohdin eettisyyttä ja maahanmuuton ja kehityksen välistä yhteyttä sekä tarvetta välttää maahanmuuton kielteisiä seurauksia. Samalla strategia painottaa erityisesti työperäisen maahanmuuton välineellistä arvoa Suomen työmarkkinoiden ja Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta. On hyvä, että strategiassa tunnistetaan erilaiset maahanmuuton taustalla olevat syyt. Tästä ei kuitenkaan pidä olla seurauksena, että Suomen kilpailukyvyn kannalta hyödyllistä työperäistä maahanmuuttoa käsitellään tavalla, joka asettaa kaikkien maahanmuuttajien yhdenvertaisuuden sekä yksilönoikeuksien toteutumisen kyseenalaiseksi.
Maahanmuuttajan opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksien ei pidä määrittyä ensisijaisesti niistä Suomelle koituvan hyödyn kautta, varsinkaan niin, että syntyy kilpailuasetelma opiskelijoiden kotimaiden kanssa, jotka eivät pysty tarjoamaan kansalaisilleen samanlaisia työllistymismahdollisuuksia. Sellainen kilpailuasetelma veisi pohjaa Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategian tavoitteelta lähentää Suomen maahanmuutto- ja kehityspolitiikkaa toisiinsa. Maahanmuuton ja kehityksen yhteyden tulee edesauttaa sitä, että Suomi osana kansanvälistä yhteisöä toimii eettisesti kestävällä tavalla ja tukee köyhien maiden yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä.
Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallituksen puolesta
Heikki Huttunen
pääsihteeri
Lähetetty Sisäasiainministeriöön 15.3.2013