Eri väestöryhmille tasapuolisesti tarjottavat, kohtuuhintaiset ja laadukkaat peruspalvelut ovat edellytys monien kansainvälisissä sopimuksissa turvattujen ihmisoikeuksien toteutumiselle. Valtioiden vastuulla on huolehtia siitä, että keskeiset peruspalvelut niiden tuotantotavasta riippumatta tukevat ihmisoikeuksien toteutumista.
Keskeisten peruspalvelujen tuotannosta voi huolehtia joko julkinen viranomainen tai yksityinen sektori. Palvelut voidaan tuottaa myös erilaisina yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyömalleina. Palvelujen tasapuolista saatavuutta sekä kohtuuhintaisuutta ajatellen julkinen valta on yleensä suoriutunut palvelutuotannosta hyvin. Toisaalta julkisen palvelutuotannon laatu riippuu pitkälti valtion ja paikallisviranomaisten käytössä olevista resursseista.
Niin teollisuus- kuin kehitysmaissakin julkisen viranomaisen resurssipulaa hoidetaan tavallisesti joko peruspalvelujen tuotantoa ulkoistamalla tai ääritapauksessa yksityistämällä palvelujen tuottamiseen tarvittavaa infrastruktuuria. Nämä mallit saattavat joskus olla ainoa nopeasti saatavilla oleva väline palvelujen korkean laadun varmistamiseksi. Näin on usein etenkin kehitysmaissa, joissa kohtuuton velkataakka rajoittaa julkisen viranomaisen liikkumatilaa peruspalvelujen järjestämisessä. Tähänastiset kokemukset keskeisten peruspalvelujen yksityistämisestä sekä kehitysmaissa että vauraissa teollisuusmaissa osoittavat, että palvelujen laadun kohoaminen on usein tapahtunut sillä seurauksella, että köyhien mahdollisuudet saada näitä palveluita ovat vähentyneet.
Euroopassa ja erityisesti Pohjoismaissa valtion ja kuntien vahvalla roolilla sosiaalisen oikeudenmukaisuuden takaajina on pitkät perinteet. Tilanne muuttuu tässä suhteessa nopeasti. Laadukkaiden julkisten palvelujen edellyttämä rahoituspohja on globalisaation edetessä jo osin murtunut. Samanaikaisesti Euroopan unionissa sisämarkkinoiden kilpailusääntöjen soveltamisala näyttää laajenevan yhä syvemmälle keskeisten peruspalvelujen ytimeen. Tällä hetkellä haavoittuvimmassa tilanteessa ovat vesihuolto sekä sosiaali- ja terveyspalvelut.
Suomen ekumeenisen neuvoston jäsenkirkot ilmaisevat huolensa siitä, että keskeiset peruspalvelut, ennen muuta koulutus, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä vesihuolto tuotetaan enenevässä määrin markkinoiden ehdoilla. EU:n sisämarkkinoita ajatellen julkisille viranomaisille, kirkoille ja kansalaisjärjestöille tulee jättää riittävästi aikaa nyt meneillään olevien prosessien vaikutusten sekä yhteisvaikutusten arviointiin.
Suomen ekumeenisen neuvoston jäsenkirkot korostavat, ettei koulutuksen, sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä vesihuollon järjestäminen ole puhtaasti talouteen tai tekniikkaan rajautuva kysymys. Maan kehitystasosta riippumatta näiden palvelujen tuotantotapaa tulee aina arvioida ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Yksityistäminen voi joskus olla käyttökelpoinen ratkaisu. Sillä on kuitenkin voitava olla myös vaihtoehtoja. Etelän kirkot kantavat huolta siitä, että peruspalvelujen yksityistäminen heikentää kehitysmaiden mahdollisuutta huolehtia kansalaistensa hyvinvoinnista. Kokemukset yksityistämisestä ovat köyhimpien osalta olleet yleensä kielteisiä.
Ihmisoikeuksiin kytkeytyvissä peruspalveluissa yksityistäminen tai julkisen ja yksityisen sektorin laajeneva yhteistyö palvelutuotannossa eivät poista julkisen vallan valvontavastuuta. Julkisille viranomaisille onkin turvattava riittävät voimavarat joko palvelujen itsenäiseen tuotantoon tai yksityisten palveluntuottajien valvonnan varmistamiseen. Kehitysmaiden osalta tämä merkitsee Jubilee 2000 -kampanjan yhteydessä annettujen, merkittäviä velkahelpotuksia koskevien lupausten pikaista täytäntöönpanoa.