Islannissa on pieni kylä nimeltä Vík í Mýrdal, joka on kuuluisa mustista hiekkarannoistaan ja pienestä punakattoisesta kirkostaan. Islanti on pullollaan pieniä punakattoisia kirkkoja, mutta tällä kirkolla on aivan erityinen tehtävä. Kylä sijaitsee nimittäin aivan Katla-tulivuoren kupeessa. Vuori on viimeksi purkautunut vuonna 1918, ja seuraavaa purkausta sekä siitä mahdollisesti aiheutuvaa tulvaa odotetaan koska tahansa tapahtuvaksi. Mutta ei hätää – viranomaiset ovat varautuneet tilanteeseen hyvin. Kun vuori seuraavan kerran yskähtää, jokainen tuolloin alueella oleva asukas ja matkailija saa varoitusviestin matkapuhelimeensa. Viestin saatuaan ihmisillä on kaksi tuntia aikaa siirtyä mäellä sijaitsevaan kirkkoon, jossa he ovat turvassa laavalta ja laaksoa uhkaavalta tulvalta.
Minua puhuttelee ajatus kirkosta turvapaikkana. Vuosisatojen kuluessa monet kirkkorakennukset ympäri maailmaa ovat tarjonneet ihmisille turvaa kriisien keskellä. Kirkonkellojen ääni on kaikunut kauas: ne ovat kutsuneet osallistumaan, varoittaneet vaarasta, muistuttaneet elämän ainutlaatuisuudesta ja kehottaneet pysähtymään olennaisen äärelle. Kellot ovat soineet niin ilon kuin surunkin hetkellä, ihmisten ja yhteisöjen elämän taitekohdissa.
Ymmärrämme, että kirkko on pohjimmiltaan jotain muuta kuin keskellä kylää seisova rakennus ja että kirkon ääni on paljon enemmän kuin pyhäaamuna kajahtelevat kellot. Kirkko on kaikki ne ihmiset, jotka tunnustavat uskonsa ylösnousseeseen Kristukseen, ja kirkon ääni on uskovien ääni.
Ehkä nykyaikana perinteistä kirkonkellojen soittoa kuullaan yhä harvemmin. Uudet välineet ovat korvanneet kellot viestin tuojina, kuten on tapahtunut Vík í Mýrdalissakin. Kirkon tärkein viestintäkanava on kuitenkin edelleen yksittäiset kristityt, joiden kautta sen ääni kantautuu ympäri maailmaa ja tulee kuuluvaksi niin julkisilla areenoilla kuin yksityisissä keskusteluissakin. Se ei kajahtele vain pyhäpäivinä tai juhlatilaisuuksissa, vaan saavuttaa ihmiset myös heidän arjessaan.
Tavallisten kristittyjen mukana kirkon ääni virtaa kaikkialle, samalla tavalla kuin tulivuoresta purkautuva laava – sillä erotuksella, että kirkon ääni ei nojaa tuhon, vaan rauhan ajatuksiin. Se julistaa ihmisille tulevaisuutta ja toivoa (Jer. 29:11). Kirkon ääni on sovinnon ja armon ääni. Se on evankeliumin ääni. Siinä missä laava tuhoaa kaiken tieltään ja jättää jälkeensä tyhjyyden, evankeliumi synnyttää ja suojelee elämää kaikkialla, minne se etenee.
Everstiluutnantti Saga Lippo
Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion johtaja, Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallituksen varapuheenjohtaja