Ekumeenisen Neuvoston kevätseminaari ja -kokous kokosivat Helsingin Saalem-seurakuntaan yli viisikymmentä kirkkojen ja järjestöjen edustajaa eurooppalaisen ekumenian perusasiakirjan äärelle otsikolla “Charta Oecumenica – mihin sitoudumme?”. Uudistettuun ekumeeniseen asiakirjaan pureuduttiin yhteisissä keskusteluissa erityisesti nuorten, maahanmuuttajataustaisten ja hengellisen elämän näkökulmasta.
“Eurooppa on myös yhä maallistuneempi, ja useimmilla alueilla kirkkojen roolia ei enää voida pitää itsestään selvänä.”
Näillä sanoilla Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Laura Häkli johdatteli kevätseminaariin kokoontunutta väkeä päivän aiheeseen kertoen ekumeenisen asiakirjan päivitystarpeista. Viime syksynä allekirjoitettu, uudistettu Charta Oecumenica on juuri uudistyön ansiosta säilynyt vahvana ekumeenisena perusasiakirjana.
“Suomessakin Charta on ollut ekumeenisesti merkittävä asiakirja ja sen pohjalta on muun muassa Ekumeenisessa Neuvostossa laadittu Ekumenian hyvät tavat -asiakirja, jota on käytetty aktiivisesti kirkoissa, järjestöissä, seurakunnissa ja oppilaitoksissa yli neljännesvuosisadan ajan. Parhaillaan on meneillään SEN:n hallituksessa, teologisen ja opillisen keskustelun jaostossa ja paikallisekumeenisessa jaostossa Ekumenian hyvien tapojen päivitys, jotta dokumentti, kuten Charta, eläisi ajassa ja pysyisi relevanttina, ikään kuin kirkon Code of conduct -tyyppisenä työkaluna myös tulevaisuudessa”, Häkli sanoi.
Alun perin vuonna 2001 laadittu Charta Oecumenica määrittelee ekumeenisen yhteistyön keskeiset tehtävät ja periaatteet sekä pyrkii luomaan vuoropuheluun perustuvan ekumeenisen kulttuurin. Uudistettu asiakirja lähtee liikkeelle uskosta, Jumalan sanan kuuntelemisesta ja yhteisestä todistuksesta, tunnistaa kirkkojen kohtaamisen alueet ja lopuksi käsittelee yhteisen vastuun ja toiminnan kenttiä Euroopassa. Nuorten roolista, rauhasta ja sovinnosta, muuttoliikkeestä sekä uusista teknologioista on uudistetussa Chartassa oma lukunsa.
“Laajassa päivitystyössä haluttiin ottaa huomioon kirkkojen muuttunut asema ja ajan haasteet, kuten esimerkiksi ilmastonmuutos, sodan ja rauhan kysymykset, muuttoliike, teknologinen kehitys ja maallistuminen. Chartassa todetaankin, että ekumeenisen jakamisen tarve on tullut entistä ilmeisemmäksi ja uudistuksella halutaan todistaa Kristuksen yhdestä maailmanlaajasta kirkosta, joka ilmenee erilaisissa paikalliskirkoissa”, sanoi johtava asiantuntija Tomi Karttunen omassa alustuksessaan Charta Oecumenicasta.
Asiakirja sisältää sitoumuksia, joissa esitetään konkreettisia suosituksia, jotka rohkaisevat kirkkoja ja ekumeenisia toimijoita ottamaan käytännön askeleita ja hyödyntämään Chartaa eri tilanteisiin.
“Tarkoituksena on edistää ekumeenista vuoropuhelun ja yhteistyön kulttuuria kirkollisessa elämässä sekä tarjota sovitut kriteerit tälle kulttuurille. Perusta on vapaaehtoinen sitoutuminen”, Karttunen sanoi.
Koordinaattori Sarah Tiainen innosti seminaariyleisöä pohtimaan sitoutumista ekumeniaan ja Charta Oecumenican soveltamista seurakuntien arjessa. Seminaarin osallistujat pääsivät työhön heti käsiksi työpajaosiossa, jossa pohdittiin kolmea Charta Oecumenicasta nousevaa teemaa: nuorten ekumeniaa, maahanmuuttajia ekumeenisina kumppaneina sekä ekumeniaa seurakunnan hengellisessä elämässä.
Keskustelua nuorista ja ekumeniasta luotsasi pastori Henri Hermunen (YWAM + The SEND Suomi), jonka työpisteen ydinkysymyksenä oli, miten nuoria voidaan tukea ekumeeniseen toimintaan. Pastori Vogel (International Evangelical Church in Finland), viritti keskustelua maahanmuuttajista ekumeenisina kumppaneina. Kolmannessa pisteessä isä Petri Korhonen (ort.) johdatti keskusteluun siitä, mitä ekumenia merkitsee rukous- ja hengellisessä elämässä.
Ekumenia seurakunnan hengellisessä elämässä
Isä Petri Korhonen nosti ryhmäkeskusteluista esiin, että ekumeenisen jumalanpalveluselämän kehittämisessä on tärkeää kunnioittaa jokaisen kirkkokunnan omaa perinnettä. Hänen mukaansa ei tulisi pyrkiä rakentamaan sellaisia “hybridiratkaisuja”, joissa eri traditiot sulautuvat toisiinsa tavalla, joka voi hämärtää niiden omaleimaisuutta. Sen sijaan tavoitteena tulisi olla, että jokaisen perinne saa tulla esiin omana arvokkaana kokonaisuutenaan ja tulla aidosti kunnioitetuksi yhteisessä rukouselämässä.
Korhonen viittasi myös olemassa oleviin ohjeistuksiin ekumeenisten jumalanpalvelusten järjestämisestä, jotka olisi syytä ottaa aktiivisempaan käyttöön.
Jumalanpalveluselämän lisäksi keskustelussa nousi esiin laajempi ekumeeninen “elämäntaso”, eli arjen kohtaaminen eri kirkkojen ja yhteisöjen välillä.
“Ekumeeninen yhteistyö ei saa jäädä pelkästään muodolliseksi vaan sen tulisi näkyä aidossa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja yhteyden rakentamisessa. Aikaa voitaisiin järjestää enemmän arjen kohtaamisille työntekijöiden kesken, kuten yhteisiin kahvihetkiin ja muita epämuodollisiin tilaisuuksiin, jotka auttavat tutustumaan toisiin paremmin”, Korhonen sanoi.
Erityisen tärkeänä hän piti turvallisen keskustelutilan luomista myös vaikeille ja kipeille kysymyksille. Hän totesi, että vaikeista teemoista on usein vaikea keskustella avoimesti, mutta samalla ne eivät voi jäädä käsittelemättä, jos halutaan rakentaa aitoa ykseyttä. Hänen mukaansa tarvitaan tiloja, joissa vaikeistakin asioista voidaan puhua rehellisesti ilman pelkoa, toisia kunnioittaen ja eri näkökulmat huomioiden.
Nuoret ja ekumenia
“Nuorten ja laajemmin myös vanhempien sukupolvien hengellinen kiinnostus on Suomessa selvästi vahvistumassa. Yhteiskunta on siirtynyt vahvasti kristillisestä taustasta uskontovastaisen kauden kautta kohti uutta hengellisen etsinnän aikaa, mikä avaa kirkoille merkittävän mahdollisuuden evankeliumin julistamiseen”, sanoi pastori Henri Hermunen.
Hermunen kuvasi ryhmäkeskustelua summaten nykytilannetta myös “tietämättömän sukupolven” näkökulmasta, jolle kristillisen uskon keskeiset sisällöt, kuten ylösnousemus, voivat näyttäytyä täysin uutena ja yllättävänä todellisuutena – pastori Maikkia siteeraten täydellisenä plotwistinä! Tässä ympäristössä kirkon tehtävä on hänen mukaansa välittää hyvää sanomaa Jeesuksesta ymmärrettävästi ja avoimesti. Samalla hän nosti esiin, että maahanmuuttajien ja muslimien avoin tapa puhua uskosta ja Jumalasta on vaikuttanut nuorten suhteeseen omaan uskoonsa ja hengelliseen perintöönsä.
Nuorten parissa tehtävässä työssä Hermunen korosti myös jännitteiden tunnistamista. Nuoret eivät ole homogeeninen ryhmä, ja heidän välillään on eroja esimerkiksi hyvinvoinnissa ja osallisuudessa.
“Miten näitä eroja voitaisiin kaventaa ja miten samalla voidaan rohkaista luopumaan vanhasta silloin, kun uuden rakentaminen sitä edellyttää? Byrokraattinen yhteiskunta ja erilaiset säännöt ja pelot voivat myös hidastaa uudistumista, ja siksi on tärkeää pohtia, miten nuorten ehdottomuus voidaan ohjata rakentavaksi voimaksi yhteisössä”, Hermunen sanoi.
Hermunen nosti esiin, että ryhmäkeskusteluissa käsiteltiin myös kysymyksiä vallasta ja vastuusta kirkollisissa yhteisöissä, joissa päätöksentekijät ovat usein vanhempia sukupolvia. Hän pohti, mikä on nuorten asema tällaisessa rakenteessa ja miten he voivat siirtyä vapaaehtoisuudesta kohti todellista vastuunkantoa ja päätöksentekoa. Ratkaisevaksi tekijäksi hän näki vertaisten ja kavereiden merkityksen: nuoret tavoitetaan parhaiten toisten nuorten kautta.
Lopuksi Hermunen painotti, että jos nuorten osallisuutta ekumeenisessa työssä halutaan vahvistaa, heille on annettava todellista valtaa toimia, tehdä ja järjestää itse. Tämä edellyttää luottamusta ja tilan antamista nuorten omalle toimijuudelle.
Maahanmuuttajat ekumeenisina kumppaneina
Pastori Samuel Vogel kuvasi ryhmäkeskustelujen pohjalta, että kumppanuus ekumeenisessa työssä ymmärretään ensisijaisesti tasavertaisuutena. Hänen mukaansa keskeinen kysymys ei ole vain kumppanuuden periaate, vaan se, miten se toteutuu käytännössä arjessa ja seurakuntien toiminnassa.
Vogel nosti esiin esimerkkejä erilaisista seurakuntaympäristöistä, joissa yhteisön koko ja rakenne vaikuttavat siihen, miten uudet ihmiset – kuten maahanmuuttajat ja kansainväliset ryhmät – otetaan mukaan.
“Pienemmissä seurakunnissa mukaan tuleminen voi olla luontevaa ja helposti yhteisöllisyyttä rakentavaa, kun taas suurissa, monikielisissä ja monikulttuurisissa yhteisöissä osallistumisen muodot ovat monimuotoisempia ja vaativat erilaisia käytäntöjä. Hän viittasi myös siihen, että eri kirkkokunnissa on erilaisia tapoja toteuttaa jumalanpalveluselämää, esimerkiksi kielikysymys voidaan ratkaista usealla tavalla”, Vogel sanoi.
Keskusteluissa nousi vahvasti esiin kysymys tiloista ja niiden käytöstä: kenelle seurakuntien tiloja annetaan, millä ehdoilla ja millaisilla säännöillä. Vogel totesi, että nämä kysymykset paljastavat usein myös valtarakenteita, sillä enemmistökirkolla on yleensä enemmän resursseja ja tiloja käytössään. Samalla nousi esiin pohdinta siitä, ketkä todella nähdään kumppaneina ja millä tavoin eri toimijat pääsevät osaksi yhteistä seurakuntaelämää.
“Kumppanuus ei ole vain sitä, mitä annetaan toisille, vaan myös sitä, mitä yhteisö itse saa, kun uudet ihmiset ja ryhmät tulevat mukaan” Vogel sanoi ja korosti erityisesti yhteisen elämän näkökulmaa, jossa maahanmuutto ja moninaisuus nähdään mahdollisuutena rikastaa seurakuntaelämää.
Keskusteluissa käsiteltiin myös esteitä ja haasteita, kuten valtarakenteita, kielimuureja ja luottamuksen puutetta. Vogel toi esiin ajatuksen, että usein ensimmäinen este on yksinkertaisesti tutustumisen puute. Lisäksi hän huomautti, että eri maista tulevilla ihmisillä voi olla hyvin erilaisia kokemuksia ekumeniasta, mikä vaikuttaa heidän suhtautumiseensa yhteistyöhön – epäillen tai rikkautena.
Mahdollisuuksien osalta Vogel viittasi useisiin esiin nousseisiin ideoihin, kuten hiljaisuuden ja hiljaisen rukouksen merkitykseen, pyhiinvaelluksiin sekä erilaisiin yhteisöllisiin toimintamuotoihin, kuten Alfa-kurssiin. Hänen mukaansa toiminnallinen yhteistyö madaltaa kynnystä kumppanuuden rakentamiseen verrattuna pelkkään keskusteluun, ja käytännön tekeminen auttaa luomaan uusia yhteyksiä seurakuntien välille.
Ekumeeninen teko –tunnustus ja sääntömääräinen kevätkokous
Iltapäivällä jaettiin Vuoden Ekumeeninen teko -tunnustus, jonka ojensivat SEN:n hallituksen puheenjohtaja arkkipiispa Elia ja pääsihteeri Laura Häkli. Tunnustuksen ottivat vastaan rovasti Veijo Koivula, isä Jaakko Vainio, isä Pedro Perez, kirkkokunnan johtaja Kauko Uusila sekä piirikunnanjohtaja Soile Kasi. Kunniamaininnan vastaanotti pastori Henri Hermunen.
“Kerran kuukaudessa Oulussa järjestettävillä ekumeenisilla palveluksilla on pitkä historia, lähes 30 vuoden mittainen. Alusta lähtien työ on rakentunut yhtäältä luottamukseen siitä, että kutsu työhön on lähtöisin Jumalalta. On kyse ykseydestä, yhteydestä ja yhteisöllisyydestä, joka vaikuttaa myös palvelusten ulkopuolella, ihmisten arjessa ja juhlassa. On ilo ottaa tunnustus vastaan yhteisön puolesta ja toki se myös kannustaa meitä jatkamaan tästä eteenpäin”, sanoi Veijo Koivula kiitospuheessaan.
Kevätkokous antoi kiitosta
“Kirkon ihmisinä meillä on taipumus puhua ykseydestä ikään kuin tietäisimme, mitä se on. Lausumme Nikean uskontunnustuksen sanat ja kuvittelemme, että sanojen lausuminen on sama asia kuin niiden ymmärtäminen. Mutta entä jos ykseys ei olekaan jotakin, minkä me tunnistamme nähdessämme sen? Entä jos se pikemminkin paljastuu meille juuri silloin, kun emme ole varmoja, olemmeko sen äärellä?” kysyi SEN:n puheenjohtaja SEN:n kevätkokouksen avauspuheenvuorossaan.
“Ekumeeninen liike on Suomessa saavuttanut paljon – keskinäistä kunnioitusta, yhteistyörakenteita, jaettua sosiaalista vastuuta. Mutta saavutukset voivat myös tuudittaa. Ne voivat luoda tunteen, että olemme perillä, vaikka olemme matkalla. Ja jos matkan aikana lakkaamme kysymästä toisiltamme vaikeita kysymyksiä – uskon sisällöstä, kirkon olemuksesta, yhteisestä todistuksesta – olemme ehkä vaihtaneet erimielisyyden välinpitämättömyyteen huomaamattamme”, Elia totesi.
Sääntömääräisessä kevätkokouksessa käsiteltiin tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto sekä päätettiin vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Hannu Vuorinen (vap.), sihteeriksi Sarah Tiainen, pöytäkirjantarkastajiksi Maria Mountraki (ort.) ja Alpo Penttinen (kat.).
Pääsihteeri Laura Häkli esitteli Neuvoston uudistettua vuosikertomusta ja vuoden 2025 Credo -juhlavuoden monipuolista toimintaa, vaikuttamistyötä erityisesti kansainvälisten opiskelijoiden aseman parantamiseksi ja näkyvyyden vahvistumista. SEN:n tilinpäätöksen esitteli talous- ja hallintopäällikkö Kimmo Kaartama SVK-Palveluista. Vuoden 2025 tilinpäätös osoittaa 29 850 euroa ylijäämää. Sekä Neuvoston uudistettu vuosikertomus että taloustilanne saivat kokousväeltä hyvää palautetta ja kiitosta.
Jaostojen katsauksissa kuultiin sihteeri Hanna Lehtoa Paikallisekumenian jaostosta, puheenjohtaja Vilma Niemeä Kasvatusasioiden jaostosta, puheenjohtaja Kaj-Mikael Wredlundia Suomenruotsalaisen ekumenian jaostosta sekä Nuorisojaoston sihteeriä Mikko Estamaa. Yhdenvertaisuusjaoston terveiset viime vuodelta toi puheenjohtajana toiminut Saija Kainulainen ja Teologisen ja opillisen keskustelun jaoston varapuheenjohtaja Pedro Perez. SEN:n seitsemän jaostoa työskentelivät vuonna 2025 mm. Nikean kirkolliskokouksen teologisten teemojen, paikallisekumenian, lapsiperheköyhyyden, turvallisemman tilan periaatteita, hengellisen väkivallan ehkäisyä, ekumeenista kasvatusta ja KETKO-kurssin uudistusta.
Kokouksen lopuksi puheenjohtaja Hannu Vuorinen kutsui kokousväen yhteisesti siunaamaan SEN:n työtä ja työntekijöitä.