Tässä uutiskirjeessä:
- Pääsihteerin tervehdys
- Maailman pakolaispäivä
- Ekumeeninen teko 2023
- Vastuuviikko
- Syksyn tapahtumia
- Syyskokous ja seminaari
- Opinto- ja pyhiinvaellusmatka Turkkiin 2025
Pääsihteerin tervehdys: Ekumenia on tahtotila
Minulla on ilo vihkiä eräs sukulaiseni tulevana kesänä. Kun olemme käyneet keskustelua hänen ja hänen tulevan puolisonsa kanssa ja miettineet, mikä on tärkeää suhteessa, olen saanut seuraavia vastauksia. Rakkaus perustuu tahdolle, se on tahtotila ja valinta, että tämän ihmisen kanssa haluaa jakaa elämän. Toisen ymmärtäminen on tärkeää, ja vaikka ei ole samaa mieltä asioista, toisen kuunteleminen ja kunnioittaminen on tärkeää.
Näitä periaatteita voi myös soveltaa ekumeeniseen työhön. Kaikki ekumeeninen työ perustuu suhteisiin, joko kirkkojen välisiin tai kristittyjen välisiin. Yhdessä teemme työtä kohti Kristuksen kirkon näkyvää ykseyttä ja yhteyttä, jota Jeesus rukoilee Johanneksen evankeliumin 17. luvussa: ” Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” Mutta Jeesuksen rukous ei toimi automaattisesti. Myös ekumenia vaatii tahtoa ja sitoutumista. Kristittyjen tahto keskustella, ymmärtää toista eri mielipiteistä huolimatta, keskinäinen kunnioitus, yhteydenpito ja yhteistyö toteuttavat Jeesuksen rukousta kohti Kristuksen kirkon näkyvää ykseyttä. Kristuksen kirkon ykseyden perusta on, että Jeesus Kristus on sen Herra.
Vaikka me kristityt olemme jakautuneet eri kirkkokuntiin ja meillä on erilaisia kristillisiä perinteitä, kuulumme kaikki samaan Jumalan perheeseen, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi ja Vapahtajaksi.
Kristittyjen yhteys on lahja Jumalalta, ja ekumeeninen työ vaatii tahtoa ja sitoutumista vaalia tätä yhteyttä. Toteuttamalla Jeesuksen rukousta olemme myös todistus siitä, että Jumala on lähettänyt Kristuksen ihmisten luo, keskelle tätä maailmaa.
Kesäterveisin
Mayvor
Maailman pakolaispäivä 20. kesäkuuta – kutsu rukoukseen
Maailman pakolaispäivää vietetään vuosittain 20. kesäkuuta. Päivä muistuttaa kodeistaan väkivaltaisten konfliktien, sään ääri-ilmiöiden tai muiden yllättävien mullistusten takia lähteneiden ihmisten kohtalosta.
Euroopan kirkkojen konferenssi (EKK) ja Euroopan kirkkojen siirtolaiskomissio (Churches’ Commission for Migrants in Europe, CCME) kutsuvat jäseniään jälleen muistamaan päivää seurakunnissa saman viikon jumalanpalveluksissa ja tilaisuuksissa, erityisesti Euroopan rajoilla henkensä menettäneiden pakolaisten muistoksi. Kutsukirje ja rukouksia sivuillamme ekumenia.fi.
Ekumeeninen teko 2023
Neuvoston kevätkokouksen yhteydessä 23.4. palkittiin vuoden 2023 Ekumeeninen teko. Tunnustus jaettiin tällä kertaa tamperelaisten seurakuntien yhteistyölle Turvallisempi seurakunta tai muu kristillinen yhteisö -lausunnon laatimisesta. Lausunnon ovat allekirjoittaneet tammikuussa 2023 kymmenen paikallista kristillistä yhteisöä: Pelastusarmeijan Tampereen osasto, Sinapinsiemen ry, Tampereen adventtiseurakunta, Tampereen evankelis-luterilaiset seurakunnat, Tampereen Helluntaiseurakunta, Tampereen metodistiseurakunta, Tampereen ortodoksinen seurakunta, Tampereen Pyhän Ristin katolinen seurakunta, Tampereen Vapaakirkkoseurakunta ja Toivon portti -seurakunta. Palkintoa vastaanottamassa olivat pastori Mika Partanen Tampereen Metodistiseurakunnasta, Hannakaisa Shehu Tampereen helluntaiseurakunnasta ja rovasti Soili Juntumaa Sinapinsiemen ry:stä.
Syksyn tapahtumia
Syksyllä on jälleen luvassa monta mielenkiintoista seminaaria:
Saako koulussa olla oma itsensä? Maksuton seminaari 18.9. klo 14.30–18 Helsingissä erityisesti opettajille ja nuorten parissa työskenteleville.
Terve ja sairas karismaattisuus. Webinaari 2.10. klo 10–12.30 yhteistyössä Uskontojen Uhrien Tuki ry:n kanssa.
Nuorten muuttuva katsomuksellinen maailma. Seminaari 3.10. klo 15–17.30 Helsingissä, yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa erityisesti nuorten parissa työskenteleville.
Uusi kylmä sota – uskonnot sodan ja rauhan rakentajina. Seminaari 28.10. klo 15–17 Helsingissä sekä
Ajantasaiset tapahtumatiedot kannattaa aina tarkistaa tapahtumakalenterista osoitteessa ekumenia.fi/tapahtumat
SAVE THE DATE: Ekumeeninen Vastuuviikko 2024 – Luotuja Jumalan kuvaksi
Ekumeenista vastuuviikkoa vietetään tänä vuonna 20.-27.10.2024 teemalla Luotuja Jumalan kuvaksi. Vastuuviikko 2024 jatkaa kestävän tulevaisuuden teemalla, keskittyen kestävän tulevaisuuden 10. tavoitteeseen, joka on eriarvoisuuden vähentäminen. Vastuuviikolle on tänä vuonna luvassa mm. seminaareja, radiojumalanpalveluksia, konsertteja, puheenvuoroja, sekä paljon erilaista aineistoa, hengellisestä aina toiminnalliseen aineisto. Myös tänä vuonna kampanjassa kuuluu nuorten ääni.
Tule mukaan toteuttamaan Ekumeenista vastuuviikkoa omalla paikkakunnallasi! Lisätietoja kampanjaviikosta löytyy piakkoin Vastuuviikon uudelta sivustolta Vastuuviikko – Suomen Ekumeeninen Neuvosto (ekumenia.fi)
Syyskokous ja seminaari Seinäjoella
Vuoden 2024 syyskokous ja -seminaari järjestetään 13.–14.11. Seinäjoella Vapaakirkon konferenssikeskus Valkeassa. Kaksipäiväisen syyskokouksen ensimmäisenä päivänä järjestetään sääntömääräinen yleiskokous jäsenkunnan edustajille. Toisen päivän syysseminaari ”Kristityt yhdessä rukoillen, todistaen ja palvellen” on kaikille avoin. Seminaarissa puhujavieraana on Viron kirkkojen neuvoston pääsihteeri Vilver Oras. Ilmoittautumisohjeet syyskokoukseen ovat tulossa myöhemmin, seuraa verkkosivujamme!
”Kuka antaisi meille siivet kuin kyyhkysille?”
Nikean uskontunnustuksen 1700-vuotisjuhlan kunniaksi järjestämme opinto- ja pyhiinvaellusmatkan Nikean, Konstantinopolin, Efesoksen ja Khalkedonin ekumeenisten kirkolliskokousten sijoille Istanbuliin ja İznikiin.
Matkanjohtajina toimivat TT Emil Anton, metropoliitta Elia ja piispa Raimo Goyarrola. Matkan aikana vieraillaan paikoissa, joissa konsiilit pidettiin, vietetään katolista, ortodoksista ja protestanttista liturgiaa, vieraillaan kirkoissa ja historiallisissa paikoissa, tavataan paikallisia kristittyjä ja osallistutaan paikalliseen Nikean juhlavuoden ohjelmaan. Matkalla on myös vapaata aikaa, ja mahdollisuus tutustua esimerkiksi basaareihin ja luontokohteisiin. Tarkemmat matka- ja hintatiedot sekä ilmoittautumisohjeet ovat tulossa viimeistään alkusyksystä 2024.
Onko yhteisölläsi ekumeenisia uutisia tai tapahtumia?
Julkaisemme mahdollisuuksien mukaan kirkkojen ja kumppanuusjärjestöjen ekumeenisia uutisia verkkosivustollamme ja sosiaalisen median kanavissamme. Uutiskirjeessä on myös jatkossa mahdollisuus jakaa ekumeenista tietoa. Toimisto varaa oikeuden valita ja toimittaa julkaistavat sisällöt, sillä tilaa on rajallisesti. Materiaalia (kuvia, tekstiä) voi lähettää osoitteeseen: sen(at)ekumenia.fi.