Kirkonjohtajan tervehdys ekumeeniselle vastuuviikolle
Näe ihminen – kirkon tehtävä polarisoituvassa yhteiskunnassa
Kauko Uusila
Kirkonjohtaja, pastori
Suomen Helluntaikirkko

Elämme ajassa, jossa yhteiskunnallinen keskustelu tuntuu jakautuvan yhä useammin meihin ja heihin. Mielipiteet kärjistyvät, keskustelun sävy kovenee ja sosiaalinen media vahvistaa vastakkainasetteluja. Samalla moni ihminen kokee, ettei hänen äänensä kuulu. Jotkut jäävät keskustelun ulkopuolelle, koska eivät osaa tai uskalla ilmaista itseään tavalla, joka sopii vallitseviin odotuksiin. Juuri tässä tilanteessa Vastuuviikon tämänvuotinen teema ”Näe ihminen” on tärkeä kutsu meille kirkoissa ja seurakunnissa.
Ihmisen näkeminen on enemmän kuin hänen huomaamisensa. Se on pysähtymistä toisen äärelle ja halua nähdä hänet ennen hänen mielipiteitään, taustaansa tai elämäntilannettaan. Se on valmiutta kuunnella myös silloin, kun toinen ajattelee eri tavalla kuin me. Kristillisessä uskossa tämä ei ole vain hyvä elämänohje. Se liittyy syvästi siihen, miten Raamattu kuvaa ihmistä Jumalan luomana ja siksi arvokkaana. Jeesuksen elämässä tämä näkyi tavassa, jolla hän kohtasi ihmisiä, jotka muut olivat helposti sivuuttaneet, luokitelleet tai tuominneet.
Voimme kysyä itseltämme: Haluaisinko, että minua kuunneltaisiin ennen kuin minusta tehdään johtopäätöksiä? Haluaisinko, että erilaisesta mielipiteestäni huolimatta minua kohdeltaisiin kunnioittavasti? Jos vastaus on kyllä, sama kutsu koskee myös sitä ihmistä, joka seisoo toisella puolella yhteiskunnallista tai kirkollista jakolinjaa.
Kirkkojen ja seurakuntien tehtävä ei ole vain puhua polarisaatiosta, vaan osoittaa omalla toiminnallaan, että toinen tapa on mahdollinen. Seurakunta voi olla paikka, jossa erilaiset ihmiset kohtaavat ja vaikeistakin asioista voidaan puhua ilman, että ihmisen arvo riippuu hänen näkemyksestään. Yhteys ei synny siitä, että kaikki ajattelevat samalla tavalla, vaan siitä, että opimme näkemään toisemme ihmisinä. Tässä on myös ekumeenisen yhteistyön mahdollisuus: erilaisista painotuksistamme huolimatta voimme yhdessä rakentaa yhteiskuntaa, jossa ihmisarvo, kunnioitus ja lähimmäisenrakkaus kuuluvat kaikille. Polarisaation vastavoima on kunnioittavaa kohtaamista, kuuntelemista ja halua ymmärtää.
”Näe ihminen” haastaa meitä katsomaan myös sinne, minne emme luonnostaan katso. Kuka jää helposti näkymättömäksi? Kuka ei tule mukaan, koska kokee, ettei häntä kuunnella? Kuka istuu yhteisön keskellä mutta jää yksin? Kenen elämäntilanteesta puhutaan, mutta jota itseään ei koskaan kuunnella? Kuka on saanut kokemuksen, ettei oikein mahdu meidän yhteisöömme?
Joskus ihminen tarvitsee ennen kaikkea sitä, että joku pysähtyy hänen vierelleen ja sanoo: Minä näen sinut. Sinun tarinasi on tärkeä. Sinulla on paikka tässä. Tällaisessa kohtaamisessa on jotakin hyvin kristillistä. Jeesus ei kohdannut ihmisiä ensisijaisesti ongelmina, tapauksina tai ryhmänsä edustajina. Hän kohtasi ihmisiä.
Suomalainen yhteiskunta tarvitsee yhteisöjä, joissa erilaisuus ei tee ihmisistä toistensa vihollisia. Tarvitsemme paikkoja, joissa voi olla eri mieltä, tulla kuulluksi ja silti kuulua joukkoon. Tarvitsemme kirkkoja ja seurakuntia, jotka eivät rakenna muureja vaan siltoja.
On helppoa kuunnella niitä, jotka ajattelevat kuten me. Vaikeampaa on pysähtyä sen äärelle, joka haastaa omat näkemyksemme. Siksi Jeesuksen sanat ovat edelleen ajankohtaiset: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” (Luuk. 6:31) Tämä kutsuu meitä näkemään toisen ihmisen niin kuin toivoisimme itsemme nähtävän – kuunneltuna, kunnioitettuna ja arvokkaana. Polarisaation vastainen työ alkaa pienestä, mutta se voi muuttaa paljon. Se alkaa siitä, että emme näe ensin vastapuolta – vaan ihmisen.
Kauko Uusila
Kirkonjohtaja, pastori
Suomen Helluntaikirkko
Seuraa meitä somessa

Ekumeeninen vastuuviikko kutsuu pysähtymään ihmisarvon äärelle ja vahvistamaan kohtaamista aikana, jolloin vastakkainasettelu ja polarisaatio lisääntyvät – sekä toimimaan oikeudenmukaisemman ja inhimillisemmän yhteiskunnan puolesta.
”Kun vastakkainasettelut voimistuvat maailmassa, meidän on entistäkin tärkeämpää vaalia kykyämme kuunnella, ymmärtää ja olla läsnä toisillemme.”
– presidentti Alexander Stubb vuoden 2026 rukouspäiväjulistuksessa