Ekumeenisia keskusteluja ja kohtaamisia tapahtuu kansallisesti ja kansainvälisesti monella eri tasolla. Kirkkojen ja kristittyjen yhteistä työskentelyä kuvataan usein kolmessa muodossa.
Ensinnäkin ovat kirkonjohtajien epäviralliset tai viralliset tapaamiset. Nämä lisääntyivät nopeasti 1900-luvulla, kun käytännössä vuodesta 1910 alkaen nykyaikainen ekumeeninen liike alkoi järjestäytyä. Kirkkojen vuosisataista erillään oloa ja jopa keskinäistä vihanpitoa ryhdyttiin hiljalleen lievittämään kirkkojen ylimpien johtajien tapaamisissa.
Toista ekumeenisen työskentelyn muotoa edustavat kirkkojen ja tunnustuskuntien väliset opilliset keskustelut. Nekin alkoivat jo 1900-luvun alkupuolella. Näitä neuvotteluja käydään kansallisesti, alueellisesti ja laajasti kansainvälisesti. Ne ovat joko kahdenvälisiä teologisia dialogeja tai monenkeskisiä keskusteluja kirkkoja yhdistävistä ja erottavista kysymyksistä.
Kolmas ekumeenisen työskentelyn muoto on kaikki se, mikä tapahtuu useimmiten paikallisella tasolla eri kirkkokuntiin kuuluvien kristittyjen kesken. Se on liikehdintää, jolle on ollut tunnusomaista omalakisuus ja monessa mielessä rohkea yritys tarttua erityisesti siihen, mikä voi yhdistää.
Nämä kolme ekumeenisen työskentelyn muotoa ovat luonteiltaan erilaisia ja ne toimivat eri tahtiin, mutta kaikilla niillä on merkitystä keskinäisen tuntemuksen, ymmärryksen ja lähentymisen kannalta. Kaikilla niillä on merkitystä Kristuksen kirkon näkyvän ykseyden edistämisessä.
Neljäs työskentelyn muoto
Tämän pelkistetyn kolmijaon ohella on nykyaikaisen ekumeenisen liikkeen aikana tapahtunut korkeatasoista, mutta epävirallista ja tavoitteellista ekumeenista keskustelua kirkkokuntien vastuullisten asiantuntijoiden kesken. Tästä neljännestä ekumeenisesta työskentelyn muodosta saatiin käytännön kokemus Helsingissä 20.–26.4.2024 pidetyissä Malines-keskustelujen muodossa. Malines on ranskankielinen versio hollanninkieliselle Mechelen-nimiselle belgialaiselle kaupungille ja piispanistuimelle.
Malines-keskustelut
Kyseessä on anglikaanis-katolinen teologinen neuvotteluprosessi. Vuonna 2012 uudelleen aloitetut keskustelut jatkavat 1921–1927 käytyjä epävirallisia keskusteluja eräiden Englannin kirkon ja roomalais-katolisen kirkon edustajien kesken. Aloite lähti yksittäisten henkilöiden toimesta, anglikaanien puolelta idean isänä oli maallikko ja katolisesta kirkosta ranskalainen pappi. Taustalla oli paavi Leo XIII:n bulla vuodelta 1896 “Apostolicae Curae”, jossa selkeästi todettiin anglikaanisen pappisviran ongelmat kirkon yhteyden kannalta (“absolutely null and utterly void”). Englannin kirkosta Canterburyn ja Yorkin arkkipiispat vastasivat perusteellisesti vuonna 1897 paavin kirjeeseen, mutta he eivät saaneet siihen koskaan vastausta Vatikaanista. Jotain kuitenkin haluttiin tehdä. Malinesin katolinen piispa kutsui pienen ryhmän anglikaaneja ja katolilaisia keskustelemaan kirkkojen pappisviran luonteesta. Näitä keskusteluja käytiin runsaan viiden vuoden ajan.
Keskustelut päättyivät 1920-luvlla, mutta ekumeeninen liike vahvistui ja kirkkojenväliset kohtaamiset lisääntyivät. Käännekohtana anglikaanisen kirkkoyhteisön ja roomalais-katolisen kirkon yhteyden etsinnässä oli Canterburyn arkkipiispan Michael Ramseyn vuonna 1966 tekemä vierailu paavi Paavali VI:n luona. Tuolloin merkittävänä symbolisena eleen paavi luovutti piispallisen sormuksensa Canterburyn arkkipiispalle. Pian tapaamisen jälkeen alkoivat anglikaanis-katoliset oppiskeskustelut (Anglican-Roman Catholic International Commission ARCIC), joka prosessina on kolmannessa vaiheessa (ARCIC III). Roomaan perustettiin myös Anglikaaninen kirkollinen keskus, jota johtaa Canterburyn arkkipiispan edustaja myös yhteyksissä Vatikaaniin.
Uudelleen aloitetut keskustelut
Malines-keskustelujen kokoontumisista on julkaistu runsaan kymmenen vuoden ajan merkittäviä raportteja. Niistä viimeisimpää ja vuonna 2021 julkaistua raporttia on pidettävä merkittävänä askeleena yhteisellä tiellä: “Sorores in Spe” eli “Sisarukset toivossa”. Siinä käsitellään anglikaanista pappisvirkaa kohtaan esitettyä tuomiota vuodelta 1896. Malines-keskustelut ovat palanneet ikään kuin lähtöruutuunsa, mutta nyt yhteisesti ja monien myönteisten prosessien kautta.
Ryhmä kokoontui Helsingissä nyt 10. kerran. Keskusteluprosessiin kuuluu 14 jäsentä anglikaanisesta sekä myös vanhakatolisesta kirkosta. Työryhmällä ei ole virallista asemaa, mutta sillä on, kuten ryhmä itse toteaa, molempien kirkkoyhteisöjen siunaus. Työryhmässä on huomattava toimintavapaus esittää kysymyksiä toinen toisilleen ja ekumeeniselle liikkeelle.
Helsingissä käydyissä neuvotteluissa käsiteltiin syvällisesti muun muassa kysymyksiä, jotka liittyvät ekumeeniseen jakamiseen, naisten asemaan kirkossa, tekoälyä ja teologista etiikkaa, liturgisen liikkeen merkitystä, viimeaikaisia paavin lausuntoja sakramenteista sekä myös suomalaisesta kontekstista pappisviran avautumista naisille kontekstuaalisen teologian näkökulmasta.
Keskusteluryhmän yhtenä jäsenenä on Anglican-Lutheran Societyn Co-President piispa David Hamid. Hän korosti sitä, kuinka ykseyttä Kristuksessa tulee oikeasti osoittaa ei ainoastaan oppikeskusteluissa vaan myös käytännössä ja ottaa tarpeellisia askeleita. Keskustelujen avoimen luonteen mukaisesti hän kuvasi myös Englannissa tapahtuvaa anglikaanien ja katolilaisten välisiä vuosisatoja kestäneitä ja osiin edelleen jatkuvia jännitteitä. Piispa Hamid toimii myös anglikaanis-katolilaisen ykseyden ja lähetyksen komission anglikaaninen puheenjohtajana.
Englannin kirkon ekumeenisten kysymysten johtava asiantuntija Jeremy Morris käsitteli anglikaanis-luterilaista Porvoon ns. sopimusta vuodelta 1996 sekä Englannin kirkon ja Saksan evankelisen kirkon välistä Meissenin sopimusta vuodelta 1988. Hän korosti sitä, että Porvoo ei ole vielä viimeinen sana anglikaanis-luterilaisessa prosessissa. Olikin merkittävää, että anglikaanien ja katolilaisten kohtaamisessa käsiteltiin monin tavoin ei ainoastaan suomalaista ekumeniaa vaan myös luterilaisten työskentelyä ekumeenisissa dialogeissa.
Tapaamisia Suomessa
Malines-ryhmän osanottajat osallistuivat Porvoossa luterilaiseen messuun, ja he kävivät myös Turussa tapaamassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luomaa, joka on Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallituksen puheenjohtaja.
Kulttuurikeskus Sofiassa järjestettyjen neuvottelujen ohjelmaan kuului avoin keskustelutapahtuma, johon osallistuivat myös emerituspiispa Eero Huovinen, isä Rauno Pietarinen, kirkkoherra Tuomas Mäkipää, professori Risto Saarinen sekä pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken. Sain osallistua työryhmän keskusteluihin kansainvälisen Anglican-Lutheran Societyn luterilaisena puheenjohtajana.
Jaakko Rusama
Ekumeniikan dosentti