Tutkija Susanna Hast oli yhteiskunnallisten kysymysten jaoston vieraana 13.3.2024. Hast on kansainvälisen politiikan tutkija, joka on erikoistunut sotaan ja militarismiin. Hän on Taideyliopiston taiteellisen tutkimuksen dosentti ja tuntiopettaja. Hän on myös kirjailija, muusikko ja taiteilija, joka on käsitellyt monipuolisesti tutkimiaan aiheitaan.
Hast väitteli Lapin yliopistossa yhteiskuntatieteiden tohtoriksi vuonna 2012. Väitöskirjassaan hän tutki etupiirin käsitettä kansainvälisessä politiikassa. Väitöksen jälkeen hän tutki tunteita keskittyen Tšetšenian sotiin. Häntä kiinnosti sodan tutkimuksessa harvinaisempi näkökulma: myötätunto ja sen keholliset ilmaukset. Tällä hetkellä Hast tutkii militarismin kieltä ja sen suhdetta demokratiaan Koneen säätiön rahoittamassa hankkeessa.
Militarismi perustuu konservatiivisille rakenteille
Alustuksessaan Hast toi esiin rakenteita, jotka ylläpitävät militarismia yhteiskunnassa. Militarismi rakentuu osaksi yhteiskuntaa ja sen instituutioita vaivihkaa eri uskomusten, puhetapojen ja käytäntöjen kautta. Yksi näistä on idea yhtenäisestä kansakunnasta. Tämä kuulostaa positiiviselta ajatukselta, mutta ei aina ole sitä: yhtenäisyyden vaatimukseen liittyy kriittisten äänten vaimentaminen. Esimerkiksi Suomen liittymisprosessissa Natoon oli eduksi ylläpitää kuvaa kansakunnasta, joka yhteistuumin jätti hakemuksensa. Todellisuudessa mitään keskustelua ei käyty: nekin, jotka olisivat halunneet keskustella ja ehkä esittää kriittisiä kantoja, vaikenivat.
Militarismi perustuu ajatukseen, jossa turvallisuutta tuotetaan ensisijassa aseellisen puolustuksen kautta. Militaristisessa ideologiassa miehet nähdään luonnollisina suojelijoina ja naiset suojelun kohteina. Hast kertoi, että Maanpuolustuskorkeakoulussa pärjätäkseen joidenkin naisten on esiinnyttävä maskuliinisesti täyttääkseen odotukset. Pehmeämmät arvot ja aseettomat ratkaisut turvallisuusuhkiin eivät sovi militarismin sisään. Militarismi näkyy myös siinä, ketkä ovat edustettuina silloin, kun puhutaan esimerkiksi Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa: saavatko puheenvuoron vain kovan turvallisuuden edustajat, vai ovatko myös rauhanjärjestöt paikalla?
Militaristinen ajattelu tukeutuu kansallisvaltioihin, joista jokaisella on oma armeija. Militarismi perustuu hierarkiaan, jossa asevoimilla on oma tärkeä roolinsa yhteiskunnassa. Sodan uhkaan vastataaan varustautumalla sotaan, joka on kansainvälisen järjestelmän perustavanlaatuinen paradoksi. Susanna Hast haastoi meidät ajattelemaan: koska olemme itse keksineet sodan, voisimmeko keksiä myös keinon päästä sodasta irti ratkaisulla, joka ei ole sotainen?
Militarismi uskonnollisissa yhteisöissä
Militarismi on lonkeroitunut myös uskonnollisiin yhteisöihin. Uskonnon katsotaan olevan osa isänmaallisuutta ja isänmaallisuuteen liittyy saumattomasti aseellinen puolustus. Uskonnollinen vakaumus ei estä aseellista puolustautumista. Militarismi vaikuttaa myös nuoriin: kuten Yle uutisoi vuonna 2022, maanpuolustuskurssit yleistyvät kouluissa. Rauhantyö ja rauhankasvatus eivät ole trendikästä.
Hastin alustus kirvoitti keskustelua myös kirkkojen ja uskontojen roolista rauhantyössä. Raamattu velvoittaa meidät puolustamaan rauhaa. Uskonnollisten yhteisöjen velvollisuus olisi myös panostaa rauhankasvatukseen.
Arkikielessämme on paljon sotaisia termejä, ja nämä osaltaan salakavalasti lonkeroivat militarismia osaksi yhteiskuntaa. Muita militarismia ylläpitäviä rakenteita ovat esimerkiksi vaatimus monimuotoisuutta rajoittavan yhtenäisyyden ideologiasta, patriarkaalinen maskuliinisuus, puolustusmäärärahojen kasvu ja sotilaallinen liittoutuminen. Hast viittasi tutkija Cynthia Enloen sanoihin: ”militarismi ei ole kaikki tai ei mitään”. Meidän on ehkä hyväksyttävä joitakin osia militarismista mutta ei kaikkea. Myös demilitarisaatio on mahdollista.
Teksti: Piretta Pietilä, Yhteiskunnallisen kysymysten jaoston varapuheenjohtaja