Hyppää sisältöön

Me voisimme tehdä enemmän

Marraskuun hämärässä podimme ekumeenista alakuloa suomalaisten palautteesta kirkoille. Itsepähän kysyimme. Suomen Ekumeenisen Neuvoston Taloustutkimuksella teettämän kyselytutkimuksen mukaan 63 prosenttia suomalaisista katsoo, että kirkot voisivat tehdä nykyistä enemmän polarisaation lieventämiseksi.

Ehkä olemme olleet liian varovaisia ottamaan kantaa? Tai kantaa on otettu väärällä tavalla, koska osa nuorista vastaajista syytti kirkkoja polarisaation vahvistamisesta. Mitä nämä nuoret tässä kohtaa kirkolla tarkoittivat, jäi tosin selvittämättä. Riittääkö siihen yksittäisen kristityksi ilmoittautuvan poliitikon vihapuhe tai maailmalta rantautuva uskonnollinen fundamentalismi vai tarkoittavatko nuoret meitä kaikkia kristittyjä. Herra, en kai se minä ole? Nuorten mukaan olisimme voineet ja voisimme tehdä enemmän.

SENin hallituksessa me luterilaiset, katoliset, ortodoksit ja vapaiden suuntien edustajat kuuntelimme kyselyn tuloksia tuoreeltaan ja harrastimme itsetutkiskelua. Polarisaatio, jakautuminen eri suuntiin tähtääviin leireihin, kuvaa aikaamme. Kaikenlaista keskustelua käydään sosiaalisessa mediassa kovenevaan sävyyn ja ihmisten välille lyödään sanoilla railoja. Mitä älyttömimmät kommentit nousevat algoritmien tuomina silmille ja se, joka huutaa kovimmalla äänellä ja raflaavimmilla sanoilla, tuntuu saavan eniten tilaa. Sen vuoksi ei ole ihme, että hiljainen rauhan ja rakkauden sanoma ei kuulu somekohinassa.

Mitä meidän sitten pitäisi tehdä, koska vastauksissa oli myös luottamusta siihen, että kirkoilla olisi keinoja polarisaation hillitsemiseksi? Vastaukset voi tiivistää toiveeseen, että näkisimme ihmisten hädän ja kohtaisimme toisiamme: Toiveissa olivat vähäosaisten tukemisen (44 prosenttia), yksinäisyyden vähentämisen (35 prosenttia), vastakkainasettelua vähentävän viestinnän (32 prosenttia) ja eri taustoista tulevien kristittyjen yhteistyön edistäminen ja uskontodialogin (24 prosenttia). Siis varsinaista tehtävää, mutta enemmän ja paremmin. Ja ihan siltä varalta, että yksittäisen ihmisen teoilla on sittenkin väliä kirkon onnistumista mitatessa, tämä toive ja luottamus mahdollisuuksiimme taitaa velvoittaa meitä kaikkia kristittyjä.

Ortodoksisessa anomusten ekteniassa, johon kuoro laulaa väliin aina Herra armahda, anotaan Jumalalta mm. rauhan enkeliä, syntiemme ja rikkomuksiemme sovitusta, rauhaa maailmalle, ja kivutonta, kunniallista, rauhallista loppua elämällemme. Yksi pysäyttävimmistä on anomus ”hyvää vastausta Kristuksen peljättävän tuomioistuimen edessä.”  Mutta mitä Luojamme meiltä kysyy, että hyvää vastausta voisi harjoitella? Kauan sitten rippi-isä tiivisti asian yhteen sanaan: ”Rakastitko?”

Kirjoittaja:
Projektipäällikkö Minna Rasku
Filantropia ry, Suomen ortodoksisen kirkon kansainvälisen diakonian ja lähetystyön järjestö
Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallituksen jäsen

Jaa somessa: