”Tämän päivän sota on eilisen epäonnistuminen, joka johtaa uskomattomiin inhimillisiin kärsimyksiin kummankin osapuolen kohdalla. Kuvitellaanpa, mitä tapahtuisi, jos olisimme halukkaita panostamaan yhtä paljon rauhaan kuin me nykyään panostamme sotaan.” Näin todettiin äskettäin tärkeässä kveekarikokouksessa Lontoossa.
Niin kuvitellaanpa! Eri puolilla maailmaa pyrittäisiin sitkeästi purkamaan alueellisten erimielisyyksien aiheuttamaa uhkaa. Vähitellen luottamusta askel askeleelta nostaen vähennettäisiin aseitten määrä ja taistelujoukkojen kokoa. Vuosi vuodelta, alue alueelta. Tuntuuko epärealistiselta? Tuntuu ja sitä se ehkä onkin. Tuota näkyä, tuota toivetta, tuota tavoitetta on kuitenkin pidettävä esillä.
Kveekarit ovat historiallinen ”rauhankirkko”. He ovat johdonmukaisesti puhuneet sotaa vastaan ja myös puolustaneet aseistakieltäytyjien oikeuksia eri maissa. Uudelleen ja uudelleen kveekarit toistavat ’vakaumustaan, että sota ja sodan valmistelu eivät sovi yhteen Kristuksen hengen kanssa. He myös antavat tukensa yksilön omalle omantunnonvalinnalle. Ihmisellä on aina oltava oikeus kieltäytyä tappamisesta ja samalla oikeus puolustaa läheisiään.
Aiemmin kveekarit olivat yhteisönsä suosituksen mukaisesti aseellisesta palveluksesta kieltäytyjiä. Toisessa maailmansodassa monet olivat mukana aseettomissa ambulanssijoukoissa. Nyt asia on enemmän yksilöllisen harkinnan paikka. Monissa maissa kveekarit ovat mukana erilaisten rauhanliikkeitten toiminnassa ja ovat omalla tyylikkäällä, hiljaisella, provosoimattomalla tavalla osallistuneet protesteihin suuren kansainvälisten asemessujen portinpielissä. Käynnissä olevan sodan jälkeinen tilanne pelkoineen ja epävarmuuksineen asettaa kysymyksen aseista ja kansakuntien puolustuskyvyistä ja -haluista uuteen valoon, eikä kveekareilla ole mitään automaattivastauksia.
Kun olen pikkuhiljaa tutustunut ihan lähietäisyydeltä kveekariliikkeen historiaan ja siinä nyt eläviin ja toimiviin, minuun on tehnyt suuren vaikutuksen sovinnon tekemisen suuri halu, erilaisuuden ja erilaisten mielipiteiden sietäminen, kärsivällinen kuunteleminen, toisen ihmisen kunnioittaminen ja ennakkoluuloisten leimojen purkaminen. YK:n piirissä tunnetaan kveekareiden halu tuoda eri osapuolia saman pöydän ääreen hakemaa rauhan edellytyksiä – vaikka pieniäkin.
Olen oppinut tärkeän mielikuvan: tiimalasi-mallin. Meidän roolimme täältä käsin, sodan tässä vaiheessa, on paljon pienempi kuin haluaisimme. Tilaa rauhan toimille löytyy sekä ennen sotaa että sodan jälkeen, mutta konfliktin keskellä, tiimalasin kapeassa kohdassa, niille on hyvin vähän mahdollisuuksia. Voimme auttaa, toivoa ja rukoilla. On myös tähdättävä koko ihmiskunnan henkiseen kasvun edistämiseen ja sen kirkastumiseen, että toisen ihmisen tappaminen on minulle, sinulle, jokaiselle inhottava asia.Sotimisen jälkeen on taas ryhdyttävä rauhantyöhön, vaikka se tuntuisikin nollapisteestä aloittamiselta. On myös haavojen sitomisen ja jälleenrakentamisen aika. Vääryyttä ei saa unohtaa tai silotella, julmuutta ei voi puolustaa eikä oikeudenmukaisuuden arvoista luopua ja juuri siksi: kohti sovintoa! Kveekarit ovat mukana rakkauden arkisessa toteuttamisessa: rakkaus on rakentamista.
Lari Junkkari
Ystävien Uskonnollinen Seura – Kveekarit
Kirjoitus on osa vuonna 2022 julkaistua Rukoillaan yhdessä rauhaa -blogisarjaa.