Suomen Akatemian lippulaivaohjelma Atmosphere and Climate Competence Center (ACCC, Ilmakehän ja ilmaston osaamiskeskus) järjestää 8.–12.4.2024 jo kolmatta kertaa Impact Week -vaikuttamistapahtuman, jonka seminaareissa, työpajoissa ja paneelikeskusteluissa pureuduttiin ilmastonmuutokseen ja vihreään siirtymään tieteen ja yhteiskunnan globaaleina haasteina. Tiistain 9.4.2024 seminaari käsitteli vuoropuhelua luonnontieteilijöiden ja teologien välillä. Alustajat kertoivat omia kokemuksiaan siitä, mitä näkökulmia tai tuloksia tämä keskustelu voi antaa.
Ilmakehätieteiden yliopistonlehtori Laura Riuttanen aloitti esittelemällä dialogin taustoja. Luonnontieteilijät ja teologit ovat kokoontuneet vuodesta 2013 LuTe-keskusteluihin yrityksenä lisätä ymmärrystä ja toisaalta tunnistaa niitä asioita, joissa näkökulmat eroavat. Tavoitteena on ollut tuottaa myös konkreettisia ulostuloja kuten seminaareja ja kannanottoja. Merkittävässä roolissa keskustelun käynnistämisessä ovat olleet silloinen Espoon piispa, nykyinen arkkipiispa Tapio Luoma (ev. -lut.) ja ekoteologi Panu Pihkala. Keskusteluihin on kutsuttu henkilöitä, joilla on perusmyönteinen suhtautuminen kristinuskoon ja luonnontieteisiin. Konkreettisena tuloksena tästä dialogista on muun muassa evankelis-luterilaisen kirkon piispojen kannanotto Tieteiden lahja vuodelta 2019, jossa perusteltiin luonnontieteiden ja teologian välisen keskustelun merkitystä.
Yhteiskunnan ja kestävän kehityksen asiantuntija Ilkka Sipiläinen evankelis-luterilaisesta kirkon kirkkohallituksesta muistutti, että vaikka tiede ja uskonto on usein mielletty vastakohdiksi, kristinuskolla on Euroopassa ollut iso merkitys esimerkiksi yliopistolaitokselle. Kirkot ovat aina arvostaneet tutkimusta ja tiedettä ja esimerkiksi teologinen koulutus on akateemista. Kristilliset kirkot tekevät myös yhteistyötä ekumeenisissa järjestöissä, joissa globaali oikeudenmukaisuus, biodiversiteetti ja ilmastokysymykset ja niihin liittyvä tutkimus ovat tärkeitä.
Yliopistotutkija Anna Lintunen puhui alustuksessaan paitsi tutkijan myös evankelis-luterilaisen kirkon luottamushenkilön suulla. Hän korosti kirkon ilmasto- ja ympäristötyön merkitystä ja sen nousemista suoraan kirkon arvoista. Kirkon valinnoilla on vaikutusta, koska esimerkiksi luterilaisella kirkolla on suuri määrä rakennuksia, metsää, toimintaa ja tapahtumia. Lintula esitteli myös monia konkreettisia esimerkkejä kirkon piiristä, joita ei voitaisi toteuttaa ilman luonnontieteitä, kuten ympäristödiplomijärjestelmä ja kirkon ilmasto-ohjelma.
Dogmatiikan professori Olli-Pekka Vainio esitti omana teesinään, että kristinusko tuo tieteelliseen maailmaan oman, traagisen elementtinsä: se muistuttaa, että uudet keksinnöt ja edistys voivat tuoda mukanaan myös jotain pahaa ja arvaamatonta. Raamattua lainaten: Pelto kasvaa viljaa, mutta tuottaa myös rikkaruohoja. Emme aina pysty arvioimaan, mitä seurauksia teoillamme on. Toisaalta luonnontieteen teorioilla ja tiedon lisääntymisellä on vaikutuksia myös uskonnolliseen maailmankuvaan.
Evoluutiopalentologian professori emeritus Mikael Fortelius ja Ydinjätteiden loppusijoituksen tutkimusprofessori Markus Olin VTT:ltä olivat alustuksissaan samoilla linjoilla. Keskustelu on haasteellista, koska käsitteet, kieli, tavat ajatella ja suhtautua kysymyksiin ovat niin erilaisia. Myös kipupisteitä on monia, esimerkiksi kosmologia, elämä ja sen synty tai eettiset kysymykset. Erityisesti jälkimmäisiä tiede ja teknologia ei pysty yksin ratkomaan. Olin kannustikin vuoropuheluun tai ”kaupungilla käyntiin”, kuten hän tätä omasta tutkijankammiosta lähtöä nimitti. Parhaimmillaan keskustelu voi lisätä osallistujien omaa ymmärrystä ja käsitystä maailmasta, vaikka mihinkään varsinaiseen yhteiseen jaettuun käsitykseen tai tuotokseen ei päästäisikään. Fortelius jopa hieman varoitteli tästä: väkinäisen synteesin etsiminen saattaa helposti jäädä pinnalliseksi eikä tuota hyvää kummallekaan osapuolelle.
Alustusten jälkeen käytiin vielä alustajien kesken paneelikeskustelu. Kulttuurikeskus Sofiassa pidetyn seminaarin avannut metropoliitta Ambrosius kysyi panelisteilta lopuksi, mikä on tämän dialogin merkitys kirkkojen käytännöille tai tieteelle. Olli-Pekka Vainio totesi, ettei ole mitään keskustelukokonaisuutta, vain yksittäisiä kysymyksiä, jotka osuvat yhteiselle leikkauspinnalle, ja niissä voidaan tuoda esille eri näkökulmia esimerkiksi päätöksenteon tueksi. Markus Olinin mielestä vuoropuhelu voi parhaimmillaan auttaa osallistujia tekemään omaa työtänsä omassa ympäristössään mahdollisimman hyvin. ACCC:n johtaja, akateemikko Markku Kulmala kiteytti seminaarin lopuksi luonnontieteilijöiden ja teologien keskustelun arvon: yhteisten haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen tai lajikadon takia kaikki ymmärrys ja osaaminen on tarpeen.