Jaostoissa työskentelee tällä kolmivuotiskaudella 99 oman teemansa asiantuntijaa, jotka edustavat Ekumeenisen Neuvoston jäsenyhteisöjä. Jaostojen työskentely tuo ekumeeniseen työhön voimaa, intoa, vaikuttavuutta ja syvyyttä.
Ilmassa on ollut innostusta, kun Suomen Ekumeenisen Neuvoston jaostot ovat käynnistäneet uuden kolmivuotiskautensa. Maaliskuussa järjestetty jaostopäivä kokosi Etelärantaan yli 40 jaostolaista eri kirkkokunnista suunnittelemaan tulevaa kautta, verkostoitumaan sekä keskustelemaan ajankohtaisista teemoista. Päivän tunnelmaa kuvailtiin sanoilla innostava, kiitollinen, inspiroiva ja lämminhenkinen.
SEN:n jaostot muodostavat keskeisen työskentelyrakenteen, jonka kautta käsitellään teologisia kysymyksiä, yhteiskunnallisia teemoja, kristillistä kasvatusta, paikallista ekumeniaa, nuorten osallistumista sekä yhdenvertaisuutta. Jaostot tarjoavat eri kirkkokuntien asiantuntijoille foorumin keskustella ja edistää yhteistyötä kristittyjen kesken.
“Jaostot ovat Ekumeenisen Neuvoston valtava voimavara. On hienoa, miten monet alansa asiantuntijat antavat jaostotyöskentelyn kautta osaamistaan ja aikaansa ekumenian edistämiseen”, sanoo pääsihteeri Laura Häkli.
Häkli on pyrkinyt osallistumaan mahdollisimman moniin jaostojen kokouksiin ja työskentelyihin, jotta yhteistyö toimiston kanssa olisi sujuvaa ja mutkatonta. Lisäksi jaostojen ja hallituksen välistä yhteistyötä on tiivistetty luomalla uusi yhteinen kokouskäytäntö niin, että jaostojen edustajat voivat kaksi kertaa jaostokauden aikana vierailla hallituksen kokouksissa esittelemässä työtään, kertomassa kuulumisia ja keskustelemassa ajankohtaisista aiheista. Läpinäkyvyyttä ja yhteistyötä on lisätty myös niin, että jaostojen esityslistat ja pöytäkirjat ovat avoimia myös hallituksen jäsenille.

Monia uusia kasvoja
Uuden kauden alkaessa jaostojen jäsenissä on paljon ensikertalaisia, mikä tuo toimintaan uusia näkökulmia ja luo uskoa jaostotyön tulevaisuuteen. SEN:n jaostot jatkavatkin työtään tavoitteena syventää kirkkojen välistä ymmärrystä ja yhteistyötä sekä edistää kristittyjen yhteistä todistusta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Ekumeenisen neuvoston jäsenkirkot, tarkkailijat ja kumppanuusjärjestöt nimeävät jaostojen jäsenet.
Yhteiskunnallisten kysymysten jaostossa on 25 jäsentä. Puheenjohtajaksi valittiin Titi Gävert (evankelis-luterilainen kirkko). Varapuheenjohtajina toimivat Sami Lehto (vapaakirkko), Aino Vihonen-Murtojärvi (Changemaker) ja Piretta Pietilä (Tuomasyhteisö). Jaoston sihteerinä toimii Saija Kainulainen (anglikaaninen kirkko). Jaosto seuraa yhteiskunnallista keskustelua ja tarkastelee ajankohtaisia kysymyksiä kristillisen etiikan näkökulmasta.
Teologisen ja opillisen keskustelun jaostossa on 16 jäsentä. Puheenjohtajaksi valittiin Heikki Repo, varapuheenjohtajiksi Pedro Perez (katolinen kirkko) ja Veli Loponen (metodistikirkko). Sihteerinä toimii Nea Similä (Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto). Jaosto toimii teologisen ja opillisen keskustelun foorumina eri kirkkokuntien asiantuntijoille.
Kasvatusasioiden jaostossa on 12 jäsentä. Puheenjohtajana toimii Vilma Niemi (evankelis-luterilainen kirkko), varapuheenjohtajana Iita Haataja (katolinen kirkko) ja sihteerinä Anita Ahtiainen (Lasten ja nuorten keskus). Jaosto käsittelee uskontokasvatuksen ja uskonnonopetuksen kysymyksiä sekä edistää ekumeenista kasvatusta.
Paikallisekumenian jaosto aloitti työnsä valitsemalla puheenjohtajakseen piispainkokouksen sihteerin Anna-Kaisa Inkalan (evankelis-luterilainen kirkko). Varapuheenjohtajiksi valittiin rovasti Petri Korhonen (ortodoksinen kirkko) ja kirkkoherra Rami Niemi (evankelis-luterilainen kirkko). Sihteerinä toimii keskusrekisterin johtaja Hanna Lehto (evankelis-luterilainen kirkko). Jaostossa on 15 jäsentä ja se edistää paikallista ekumeenista yhteistyötä ja järjestää vuosittain Paikallisekumeenisen foorumin yhdessä seurakuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Keskeinen teema on myös kristittyjen ykseyden rukousviikon näkyvyyden vahvistaminen.
Nuorisojaostossa on 13 jäsentä, jotka valitsivat puheenjohtajakseen Lauri Ailan (Lasten ja nuorten keskus). Varapuheenjohtajina toimivat Jalmari Salovirta (evankelis-luterilainen kirkko) ja Veronika Pollastrini (Suomen Caritas), ja sihteerinä Mikko Estama (evankelis-luterilainen kirkko). Jaosto vahvistaa ekumeenisia yhteyksiä nuorten ja opiskelijoiden keskuudessa. Jaosto järjestää leirejä ja matkoja tuoden eri kirkkokuntien nuoria yhteen ja tutustumaan toistensa perinteisiin. Jaoston yhteydessä toimii Kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan koulutusohjelma (Ketko).
Yhdenvertaisuusjaostossa toimii 10 jäsentä ja jaosto valitsi puheenjohtajakseen Katariina Airaksen (Herättäjä-Yhdistys), varapuheenjohtajaksi Milja Sarlinin (Suomen ortodoksinen kirkko / Filantropia) ja sihteeriksi Heidi Haaviston (Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto). Jaosto kokoaa asiantuntijoita keskustelemaan yhdenvertaisuuskysymyksistä, jotka koskettavat kirkkoja ja yhteiskuntaa.
Lisäksi neuvostossa toimii suomenruotsalaisen ekumenian jaosto, jossa jäseniä on kahdeksan. Jaoston tehtävänä on edistää ruotsinkielistä ekumeniaa sekä Ekumeenisessa Neuvostossa että valtakunnallisella tasolla. Työ konkretisoituu monin tavoin: osallistumalla aktiivisesti syys- ja kevätkokouksiin, rakentamalla yhteyksiä jäsenten ja heidän yhteisöjensä välillä. Jaosto valitsi puheenjohtajakseen Kaj-Mikael Wredlundin, joka edustaa Kirkon Ulkomaanpua, varapuheenjohtakseen Yvonne Terlindenin (ev.lut.) ja sihteerikseen Peter Sjöblomin (bapt.)
Jaostojen toiminta ja teemat kuvastaa suomalaisen ekumenian laajuutta: eri kirkkokuntien edustajat työskentelevät yhdessä teologisten, yhteiskunnallisten ja kasvatuksellisten kysymysten parissa, keskittyen siihen mikä yhdistää:
Se mitä voidaan tehdä yhdessä, tulee myös toteuttaa yhdessä.
Katso kaikki jaostojen jäsenet täältä


