Suomalainen uskonnonvapauslaki täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Toteutuuko uskonnonvapaus tällä hetkellä myös uskonnollisten yhteisöjen sisällä? Miltä osin toteutuu ja miltä osin ei? Mitä olisi tehtävissä, ja mitä eri uskonyhteisöt ovat jo tehneet asiaan eteen? Webinaari, joka keskittyi näihin kysymyksiin järjestettiin torstaina 9.11.2023 Suomen Ekumeenisen Neuvoston (ekumenia.fi), Uskontojen uhrien tuki UUT ry :n (uskontojenuhrientuki.fi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)), Lapin yliopiston ja Step-opintokeskuksen yhteistyönä.
Avaussanat lausui videotervehdyksellä pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken Suomen Ekumeenisesta Neuvostosta ja iltapäivää juonsi koordinaattori Sarah Tiainen.
Rajoittamaton uskonnonvapaus? Yksilön ja yhteisön risteävät näkemykset vapauksista uskonnollisissa yhteisöissä -otsikolla alusti professori Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta. Hengellisen väkivallan torjumista kirkon sisältä katsottuna tarkasteli pastori, toiminnanjohtaja Esko Matikainen Suomen Helluntaikirkosta. Matikaisen alustukseen voi tutusta tarkemmin tällä sivulla. Uskonnonvapautta ja uskosta lähtemistä käsitteli kirjailija, projektisuunnittelija ja aktivisti Sara Al Husaini.
Noin kuusikymmentä kuulijaa ja vilkas keskustelu toi jälleen kerran esiin sen, että uskonnonvapaus ja hengellinen hyvinvointi ovat teemoja, joita tulee käsitellä jatkossakin.
Hengellisen väkivallan torjuminen kirkon sisältä katsottuna, pastori, toiminnanjohtaja Esko Matikainen (Suomen Helluntaikirkko)
Helluntailiikkeellä on Suomessa 100 vuoden historia. Liikkeen syntyaikana yhteiskunta, koululaitos, kirkot ja kasvatusmenetelmät olivat hyvin erilaisia kuin nyt. Niinpä aina on olemassa anakronismin vaara, kun tämän päivän arvomaailmasta käsin katsomme vuosikymmenien taakse. Vielä oman lapsuuteni 70-luvulla ”pojat oli poikia” tapellessaan, opettaja löi näpeille karttakepillä ja selkäsauna oli osa kasvatusta, ”joka vitsaa säästää se vihaa lastaan”.
Tämä vie pohtimaan hengellisen väkivallan käsittelyä tuona aikana. Oliko silloin myös hengellinen väkivalta sallittua kasvatusmielessä? Ehkä myös tämän joudumme ottamaan huomioon, kun arvioimme entisten sukupolvien toimintaa uskonyhteisöissämme. Tarkastelen aihettamme kahdessa osassa. Käyn ensin läpi vaiheita, joiden kautta olemme Helluntailiikkeenä tulleet tämän päivän keskusteluun
hengellisestä väkivallasta. Sen jälkeen teen huomioita tämän päivän tilanteesta.
Huomatkaa vielä, että käytän sanaa Helluntailiike enkä Helluntaikirkko. Tämä siksi että Helluntaikirkko edustaa kyllä tällä hetkellä koko herätysliikettä, mutta menneisyyteen viitatessa Helluntaikirkkoa ei tässä muodossaan ollut.
Osa 1: Lyhyt historia
Lapsi ja nuorisotyön turvaohjeisto
Helluntailiikkeessä lienee havahduttu hengellisen väkivallan teemoihin 90-luvulla, jolloin nuorisotyötä ja erityisesti Fifteen leirejä alettiin ohjatusti toteuttaa. Tuolloin huomattiin, että on puhuttava myös hengellisen väkivallan mahdollisuuksista, ja siihen on kiinnitettävä huomiota lapsi ja nuorisotyössä. Niinpä 2000 luvun alussa Helluntailiikkeessä julkaistiin ensimmäinen lapsi ja nuorisotyön turvaohjeisto, ja lapsi ja nuorisotyössä oleville järjestettiin ensimmäiset turvakoulutukset tuon aineiston pohjalta. Melko nopeasti ohjeistot ja koulutus tulivat käyttöön seurakunnissa.
Pastorin valtakirja
Toinen havahtuminen aiheeseen ajoittuu 2010- luvulle. Helluntailiikkeessä oli tapahtunut joitakin seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia, ja näiden
selvittelyjen jälkimainingeissa alkoi nousta ajatus pastorin valtakirjasta. Käytän tästä sanaa pastorin valtakirja, vaikka valtakirjoja onkin myös muille kuin pastoreille. Valtakirjan saamiseksi henkilön on sitouduttava yhteisiin eettisiin periaatteisiin ja ohjeisiin. Valtakirjan hakijana on aina seurakunnan johto, joka osoittaa tällä luottamuksensa pastoriin. Valtakirjan saadessaan pastori puolestaan sitoutuu tilivelvollisuuteen seurakunnan johdon kanssa. Aluksi ns. turvakoulutus oli pakollinen vain lapsi ja nuorisotyössä toimiville, mutta nykyisin se on pakollinen kaikille valtakirjan hakijoille.
Pastorien koulutus ja hengellisen väkivallan teemat
2000- luvulla, eli turvakoulutusten ja valtakirjan kehittämisen kanssa rinnakkaisesti, on tapahtunut myös pastorien koulutuksen laajeneminen ja monipuolistuminen. Hyvin monet pastorit suorittivat työn ohessa joko BA tai MA tutkinnon teologiassa. Näihin opintoihin liittyvissä etiikan ja pastoraalisen sielunhoidon kursseilla käsiteltiin hengellisen väkivallan teemoja, joita käsiteltiin varsin laajasti ja konkreettisesti omaa liikettämmekin arvioiden. Tällä on ollut varmasti merkitystä siinä, että hengellisestä väkivallasta puhuminen on tullut mahdolliseksi Helluntailiikkeessä, ja siitä on myös osattu keskustella entisiä vuosikymmeniä paremmin.
Seminaarit hengellisestä väkivallasta
Pastorien koulutuksesta nousi ajatus erillisistä seminaareista hengellistä väkivaltaa koskien. Nämä seminaarit oli suunnattu seurakuntien vapaaehtoistyöntekijöille ja myös seurakuntalaisille. Seminaareissa reflektoitiin oman liikkeemme tapahtumia ja omia hengellisen väkivallan kokemuksia. Seminaareihin osallistujajoukko ei ollut koko liikettä ajatellen kovinkaan kattava, mutta seminaareista tiedottaminen toi aiheen laajemmankin yleisön kannalta näkyville. Samalla nuo seminaarit loivat malleja sille, miten ja millaisessa ilmapiirissä näin kipeää aihetta voisi käsitellä.
Harhaanjohtajat -kirja
Samoihin aikoihin näiden seminaarien kanssa julkaistiin Harhaanjohtajat kirja, joka sai julkisuudessa paljon huomiota. Hengellistä väkivaltaa oli toki jo aikaisemmin kirjallisuudessa käsitelty, mutta mediahuomio oli tuon kirjan kohdalla laajempi. Siinä viitattiin varsin paljon helluntailaisiin, ja niinpä jouduimme vastailemaan kysymyksiin ja kommentoimaan esitettyjä väittämiä. Mainitsen tämän siksi, että näissä vaiheissa alkoi kehittyä keskusteluyhteys Helluntailiikkeen ja UUT:n välille. Yhteyttä oli ollut silloin kun UUT perustettiin 90-luvun alkupuolella, mutta yhteys oli hävinnyt luvun alkupuolella, mutta yhteys oli hävinnyt vuosikymmeniksi. Kutsuimme UUT:n edustajat ”kuunteluoppilaaksi” hengellisen väkivallan seminaareihimme, ja sieltä alkoi kehittyä ajatus hengellisen va kivallan seminaareihimme, ja sieltä alkoi kehittyä ajatus säännöllisestä keskusteluyhteydestä.
Turvakoulutus pakolliseksi kaikille valtakirjan saaneille
Nuo edellä mainitut tapahtumat ovat nostoja siitä kehityksestä, joka Helluntailiikkeessä on ollut suhteessa hengelliseen väkivaltaan. Nykyään kaksipäiväinen turvakoulutus on pakollinen kaikille valtakirjan hakijoille, ja aiheeseen palataan myös valtakirjan uusimisen yhteydessä säännöllisesti.
Retro-tapahtuma
Hengellisen väkivallan käsittely Helluntailiikkeessä jäisi vajaaksi, jos ei mainittaisi Retro tapahtumaa Keuruulla vuonna 2021. Muutamille 70- ja 80-luvuilla nuoruuttaan eläneille helluntaikaveruksille tuli idea, että olisipa hienoa koota tuon ajan porukka a jälleen yhteen retro nuorisopäiville. Siellä soittaisivat just ne hyvät bändit ja fiilis olisi mahtava! Sanoista tekoihin, kaverukset löivät kalenterin ajankohdan ja tapahtumaa alettiin suunnitella. Mutta mutta, tulikin korona pandemia, ja kokoontuminen ei ollut mahdollista. Ideaa pidettiin kuitenkin Facebook vetoisesti hengissä, ja ajatus oli toteuttaa
tapahtuma sitten kun pandemia sen sallii. Sitä odotellessa Facebook-ryhmä alkoikin elää omaa elämäänsä, siihen liittyi tuhansia entisiä nuoria muistelemaan menneitä. Eikä tuo mennyt aika ollut pelkästään upeita nuorisopäiväkokemuksia, vaan myös kipeitä muistoja, joissa vuosikymmeniä sitten koettu kipu tulikin nyt näkyväksi. Tämä muutti Retro-tapahtuman luonteen. Kun tapahtuma sitten toteutui vuonna 2021, sinne
tulikin tuhansia entisiä nuoria. Kohtaamiset nuoruuden ystävien kesken olivat hienoja, hyvät bändit soittivat ja tunnelmaa oli. Mutta pandemian vuoksi syntynyt viive järjestämisessä aiheutti sen, että Retro-tapahtuman sisällössä huomioitiin myös kipeät kokemukset ja hengellisen väkivallan ilmiöt, joita 70-
ja 80-luvulla oli koettu. Se oli monille hyvin hämmentävää, monille hyvin terapeuttista ja yhtälailla monille vain outoa. Oli selvää, että hengellisen väkivallan kokemukset eivät koskettaneet kaikkia tuon sukupolven nuorisoa.
Mutta yhtä selvää oli, että kipeiden kokemusten kosketuspintaa oli ehkä enemmän kuin olisimme toivoneet. Entisten nuorten pienen porukan fiilistely olikin kasvanut isoksi tapahtumaksi, jossa käänneltiin sellaisia kiviä, jotka olivat aivan liian pitkään olleet koskematta. Ja se oli meille helluntailiikkeenä tosi hyödyllistä. Olemme siis Helluntailiikkeenä kulkeneet jonkinlaisen matkan hengellisen väkivallan käsittelyssä, ja on hyvä tunnistaa, että se on matka. Mikään ei ole muuttunut yhdellä suurella päätöksellä, joka jossakin hallituksessa olisi tehty.
Näin se ei toimi. Mutta sen sijaan moni asia on muuttunut monilla pienillä päätöksillä, joita sekä yksilöt että yhteisön johto on tehnyt.
Osa 2: Tämän päivän tilanne
Tällä hetkellä hengellisen väkivallan käsittely on osa yhteisömme keskustelua.
Sitä käydään sekä seurakunnissa että liikkeen johdossa.
Riskinä on, että projisoimme hengellisen väkivallan vain menneisyyteen ja juutumme Retro-keskusteluun edelleen. Paljon on tullutkin korjausta niihin asioihin, jotka meitä haavoittivat 70 ja 80 luvulla. Enää ei pohdita vanhimmistossa sitä, onko rock musiikki saat anasta ja saako sähkökitaraa soittaa. On kuitenkin tullut uusia tekijöitä, joiden ymmärtämiseksi meidän on tehtävä töitä.
Seksuaalieettiset kysymykset ovat tulleet aivan eri mittaluokassa osaksi tätä keskustelua. Monikulttuurisuus läpäisee koko yhteiskunnan ja myös seurakunnat, ja tuo aivan uusia kysymyksiä eteemme. Seurakuntiin tulee henkilöitä muista uskonnoista kääntyneitä, ja heidän kokemuksensa
hengellisestä väkivallasta ei ole mitään suomalaishelluntailaista retroa. Tarvitsemme aivan uudenlaista osaamista näiden kipujen kohtaamiseen.
Lasten ja nuorison pahoinvointi synnyttää uudenlaisia ilmiöitä lapsi- ja nuorisotyöhön. Tietoisuus ilmastonmuutoksista, hurjistuvista luonnonkatastrofeista ja tiedeprofeettojen ennustuksista synnyttävät ahdistusta, jollaista emme ole omassa nuoruudessamme kokeneet.
Hengellisyyttä ei voi eristää näistä kysymyksistä erilleen, vaan hengellisyys elää kaiken tämän keskellä.
Viime vuosien pandemia ja meneillään olevat sodat herättävät henkiin vanhoja haamuja Ilmestyskirjan tulkinnoista ja Herran päivästä. Jeesuksen tulon päivämäärien ennustajat ovat saaneet uusia algoritmeja suoritettavakseen. Kriisien myötä ilmaantuu myös uusia profeettoja, joilla on myös uudet tavat pelotella seuraajiaan.
Arvoliberalismi haastaa varsinkin nuorten aikuisten maailmassa vakiintuneita arvokäsityksiä seurakunnassa. Tämä synnyttää myös vastaliikkeen: nuorten aikuisten keskuudessa nostaa päätään myös hyvin konservatiiviset liikkeet, jotka esim. torjuvat naispappeuden ja omaksuvat sellaisia perhearvoja, joiden luulimme jääneen jonnekin kauas 1900-luvulle.
Oma lukunsa on myös äärikarismaattiset liikkeet , jotka eivät yleensä ole millekään laajemmalle yhteisölle tai kirkolle tilivelvollisia. Vaikka Helluntailiikkeen seurakunnissa emme tätä juuri kohtaa, kohtaamme paljonkin ihmisiä, jotka hakevat joko apua tai kokemuksia näistä liikkeistä.
Mikä on perintömme?
Olemme Helluntailiikkeenä kulkeneet jonkinlaisen matkan hengellisen väkivallan havaitsemiseksi ja sen torjumiseksi. Tuo matka on edelleen kesken, sillä maailma ei pysähdy. Tärkeää on, millaisen keskustelukulttuurin ja asioista puhumisen perinnön jätämme tu leville sukupolville. Toivottavasti se on avoin, virheensä tunnustava ja niitä korjaamaan pyrkivä kulttuuri. Hengellisen väkivallan torjuminen ja sitä kokeneiden hoitaminen on mitä suuremmassa määrin kirkkojen ja uskonyhteisöjen tehtävä.