Pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken tapasi kenttäpiispa Pekka Asikaisen elokuun puolivälissä. Tapaamisessa keskusteltiin kenttäpiispan työstä, sotilaspapiston tehtävästä, puolustusvoimissa tapahtuvasta kirkollisesta ekumeenisesta työstä sekä sodasta.
Kenttäpiispa Asikainen (engl. Chaplain General – Field Bishop) valittiin tehtäväänsä vähän yli vuosi sitten. Hän on iloisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvällä tasolla ekumeeninen yhteinen työ on puolustusvoimissa. Vuoropuhelu myös muihin uskontoihin toimii hyvin sekä kotimaassa että kansainvälisellä kentällä.
Mitä kenttäpiispan toimenkuvaan kuuluu?
Kenttäpiispa johtaa puolustusvoimien kirkollisen alan suunnittelua ja hengellistä työtä. Hän vastaa Puolustusvoimien kirkollisesta alasta, kirkollisen alan valmiussuunnittelusta, hengellisen ja henkisen tuen antamisesta sekä yhteydenpidosta Suomessa toimiviin kirkkokuntiin sekä muihin uskonnollisiin yhteisöihin.
Kenttäpiispa ohjaa yhteydenpitoa kansainväliseen sotilaspapistoon sekä kirkollisen alan osallistumista liittolaismaiden sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön.
Lisäksi kenttäpiispa on luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen jäsen sekä piispainkokouksessa läsnä- ja puheoikeudella.
Pekka Asikainen toteaa, että Nato-jäsenyyden myötä yhteistoiminta kumppanimaiden kirkollisen alan toimijoihin on tiivistynyt merkittävällä tavalla. Esimerkiksi harjoituksissa kumppanimaiden joukoilla on yleensä omat sotilaspapit mukana. Joillakin mailla eli esimerkiksi Yhdysvalloilla sotilaspapistoon kuuluu pappeja kaikista keskeisimmistä kirkkokunnista sekä sotilasimaameja ja -rabbeja. Tästä esimerkkinä Lapissa pidetyissä yhteisissä Nato-harjoituksissa hartaustilaisuuteen osallistui 400 sotilasta. Tilaisuuden toimitti suomalainen reserviläispappi ja amerikkalainen pappi piti hartauspuheen. Yhteistyötä tehdään myös koskien uskonnollisia rituaaleja, haavoittuneiden sielunhoitoa sekä kaatuneiden huoltoa.
Kenttäpiispa johtaa siis puolustusvoimien kirkollista alaa. Puolustusvoimat jaetaan kolmeen puolustushaaraan: maa-, meri- sekä ilmavoimiin. Jokaisella haaralla on kenttärovasti, jotka johtavat haarojen toimintaa.
Sotilaspapistoon kuuluvat 26 vakituista pappia ja kenttäpiispa, sekä osa-aikaisia ortodoksi- ja luterilaisen kirkon pappeja. Sotilaspapeista kolme on naisia. Puolustusvoimien sotilaspapin palkan maksaa valtio. Sotilaspapin on suoritettava asepalvelus, hänellä täytyy olla
pappisvihkimys sekä kokemusta seurakuntatyöstä. Laissa on myös määritelty, kuka voi olla sotilaspappi: joko luterilaisen tai ortodoksi.
Kenttäpiispa Pekka Asikainen mainitsee, että sodan ajan sijoituksella olevat reserviläiset muodostavat varsinaisen rungon, esimerkiksi toisen maailmansodan aikana Puolustusvoimissa palveli lähes 900 pappia.
Kirkollisen alan reserviläisissä on myös edustettuina mm. katolisen kirkon ja vapaiden suuntien pappeja, jotka ovat suuri resurssi.
Sotilaspapiston tehtävät
Sotilaspapiston työn kuva on myös laaja. Heidän tehtäviinsä kuuluu sotilaan toimintakyky (eettinen) – koulutus ja suunnittelu. Henkinen tuki, mihin kuuluu henkilökohtaiset keskustelut. Hengellinen työ pitää sisällään hartauksia, kenttäehtoollisia sekä kirkollisia toimituksia. Uskontojen asiantuntijana tehtäviin kuuluvat Nato ja kriisinhallintajoukot. Reservin koulutus, johon kuuluvat sotilaspappien ja –diakonien kertausharjoitukset. Sotilaspapit ovat myös kaatuneiden huollon asiantuntijoita. Sodassa kuolee valitettavasti ihmisiä. Erityisesti silloin pappia tarvitaan taistelutoverin menettäneiden tukena sekä kaatuneiden huollon asiantuntijana.
Toimintakykyä tarkastellaan myös psyykkisen, sosiaalisen, fyysisen ja eettisen ulottuvuuden näkökulmasta. Professori Jarmo Toiskallio on todennut, että sotilaan toimintakyvyn perustan luo eettinen toimintakyky. Pekka Askaisen mukaan viimeaikaiset tapahtumat Ukrainassa osoittavat jälleen väitteen paikkansa pitävyyden. Sotilas tarvitsee kykyä arvioida toiminnan perusteita ja oikeutusta – sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Sotilaspapin vastuulla on ns. eettinen toimintakyky. Se merkitsee kykyä arvioida ja perustella omien ja muiden tekojen oikeutusta, kykyä tunnistaa omat arvot ja ammentaa niistä voimaa, kykyä toimia oikeudenmukaisesti sekä kykyä arvioida päätösten ja toimien seurausta ja nähdä niiden vaikutus oman ja joukon toimintaan.
Ekumeeniset suhteet ja muut uskonnot
Yhteydenpito eri kirkkoihin on ekumeenisesti hyvin laaja ja kattaa koko suomalaisen kristillisen kentän. Suomen ortodoksinen kirkko, Katolinen kirkko Suomessa, Anglikaaninen kirkko, Suomen Vapaakristillinen Neuvosto (SVKN:n jäseniä ovat Adventtikirkko, Helluntaikirkko, Metodistikirkko, Baptistikirkko, Pelastusarmeija ja Vapaakirkko), kristilliset järjestöt ja luterilaiset herätysliikkeet ovat eri tavoin yhteydessä Puolustusvoimiin.
Myös muihin uskontokuntiin on hyvät yhteydet uskontodialogin periaatteen mukaisesti, toisia kunnioittaen ja arvostaen. sotilaspapeilla on tiivis yhteistyö eri seurakuntien kanssa. Näistä voidaan mainita mm. Suomen islamilainen seurakunta sekä muut islamilaiset yhteisöt, Helsingin juutalainen seurakunta ja muut uskonnot.
”Uskonnonvapauden hengessä palvellaan yhdessä”, toteaa Pekka Asikainen.
Oikeutetusta sodasta
Kenttäpiispa Pekka Asikainen nostaa myös esille kysymyksen oikeutetusta sodasta. Suomen puolustamisessa on liitytty vanhoihin oikeudenmukaisen sodan periaatteisiin. Augustinus (354-430), Tuomas Akvinolainen (1225-1274) ja Martti Luther (1483-1546).
”Oikeudenmukaisen sodan periaatteen tarkoituksena on ollut estää sotia sekä hillitä niiden julmuuksia ja tuhoja.
1. Sodalla tulee olla oikeutettu syy. Puolustautuminen on välttämätöntä väistämättömän hyökkäyksen edessä. Ne, jotka tietävät sodasta eniten, toivovat sitä vähiten – tai ei lainkaan. Jos sotaan joudutaan, niin silloin on täytynyt käyttää loppuun poliittiset ja diplomaattiset keinot. Toisaalta puolustuksellisuuden määritteleminen on käynyt aikaisempaa vaikeammaksi, koska sodassa on lisääntynyt tietynlainen säännöttömyys (sisällissota, kapina vai terrori?). Pakolaisvirtojen ohjailusta, kyberhyökkäyksistä, disinformaatiosta, nälästä ja ympäristötuhoista on tullut sodankäynnin välineitä. Propaganda vaikeuttaa sodan oikeudellisuuden arviointia.
2. Sotaan tulee ryhtyä vain laillisen esivallan johdolla. Monesti on voinut ongelmana YK:n heikko rooli laillisena sodankävijänä ja tietyt valtiot ovat käyttäneet tätä hyväkseen. Yleensä hyökkäyssodan aloittajat ovat tämän oivaltaneet.
3. Aseellisella puolustautumisella tulee olla oikea päämäärä eli rauhan palauttaminen ja vääryyden estäminen.
4. Oikea sodankäyntitapa kieltää tarpeettoman hävityksen, kärsimyksen aiheuttamisen ja verenvuodatuksen.
Suomessa on perusteet itsenäiselle puolustukselle. Ennaltaehkäisevän kynnyksen vuoksi toimintakykyiset Puolustusvoimat on kokonaisedun mukaista etiikkaa.
Sota on suurin ajallinen onnettomuus. Eettisestä näkökulmasta tarkasteltuna meillä on velvollisuus toimimaan kaikin voimin rauhan säilymisen puolesta. Kansainväliset yhteydet, viholliskuvien ja ennakkoluulojen poistaminen sekä aktiivinen poliittis-diplomaattinen toiminta lieventävät jännitteitä”, toteaa kenttäpiispa Pekka Asikainen.