Arvoisa ulkoasiainministeriö. Rauhan ja turvallisuuden, yhteiskuntien kehityksen, sananvapauden, ihmisoikeuksien, demokratian ja kansalaisyhteiskunnan vahvistuminen edellyttävät, että yksilöt ja yhteisöt voivat turvallisesti harjoittaa uskontoaan ja vakaumustaan tai jättäytyä näiden ulkopuolelle. Jos uskonnon ja vakaumuksen vapautta rajoitetaan, rajoitetaan usein myös muita ihmisoikeuksia sekä oikeutetaan joko valtion, viranomaisten tai siviilien tekemiä väkivaltarikoksia.
Uuden ihmisoikeuspoliittisen selonteon yhtenä painopisteenä on sananvapaus. Sananvapaus linkittyy keskeisesti uskonnonvapauteen, koska sananvapauden rajoitukset ja vihapuhe kohtaavat usein uskonnollisiin tai vakaumuksellisiin ryhmiin kuuluvia, erityisesti vähemmistöjä ja heikoimmassa asemassa olevia, mutta myös enemmistöjä. Toisaalta taas sananvapauden rajoittamista tai vihapuhetta voidaan harjoittaa näiden ryhmien sisällä. Haasteita on myös Suomessa.
Kansainväliset ihmisoikeussopimukset määrittävät uskonnonvapauden yksiselitteisesti yksilön vapaudeksi. Uskonnoilla tai yhteisöillä ei ole ihmisoikeuksia. Suomen hallitus on sitoutunut voimassa olevan hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti kestävän kehityksen edistämiseen ja eriarvoisuuden ehkäisemiseen ihmisoikeus-, turvallisuus- ja kehityspolitiikan keinoin. Toimenpiteistä on kuitenkin puuttunut uskonnonvapauden johdonmukainen edistäminen laajemman ihmisoikeusagendan yhteydessä. Ulkoasiainministeriön ensimmäisessä ihmisoikeusstrategiassa (2013) uskonnonvapaudelle on annettu enemmän painoarvoa kuin aiemmin, mutta Suomen on myös uudistettava suhtautumistaan politiikan ja uskonnon välisiin suhteisiin.
Suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa on perinteisesti erotettu julkinen ja yksityinen, uskonto ja politiikka. Suurimmassa osassa maailman valtioita uskonto tai vakaumus ei kuitenkaan kuulu pelkästään yksityisyyden piiriin, vaan se on julkista. Varovainen suhtautuminen uskonnonvapauteen marginalisoi vakavat ihmisoikeusongelmat, joiden ratkaiseminen vaatii proaktiivista lähestymistapaa. Uskontojen kunnioittamisen sijasta Suomen tulee ottaa uskonnonvapauden suhteen aloitteellinen rooli kansainvälisessä yhteisössä. Jotta Suomi voisi aktivoitua, on laadittava konkreettiset tavoitteet, toimintatavat ja seurantajärjestelmä uskonnonvapauden edistämiseksi.
Uskonnon- ja vakaumuksen vapaus linkittyy merkittävästi muihin ihmisoikeuksiin ja edistää niiden toteutumista. Siksi Suomen ihmisoikeuspoliittisen selonteon tulisi ottaa uskonnonvapaus huomioon. Tärkeä ja oivallinen edistämiskeino on uskonnon- ja vakaumuksen vapauden sisällyttäminen osaksi globaalikasvatusta.
Anna Hyvärinen
Suomen Ekumeeninen Neuvosto
Kristiina Rintakoski
Suomen Lähetysseura
Viite: Pol-40; Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteko; kutsu kuulemis- ja keskustelutilaisuuteen 15.4.2014 sekä lausuntopyyntö HEL7M0031-9