”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27)
On paljon asioita, joiden arvon ymmärtää vasta, kun ne uhkaa kadottaa. Ajatellaanpa esimerkiksi kotiavaimia. Ne kulkevat arjessa mukana vuodesta toiseen ilman, että olen niistä kiitollinen tai edes kiinnostunut. Edes ovea avatessa en suo niille huomiota – puhumattakaan nyt kiitollisuudesta.
Miten käy, kun kerran kotioven edessä huomaan, ettei taskun pohjalta löydykään avaimia. Hätäännyn. Alkaa epäuskoinen taskun tunnustelu. Kymmenessä sekunnissa mieleni on käynyt läpi satoja skenaarioita siitä, missä avaimet voisivat olla, minne ne ovat pudonneet, jne.
Nyt avaimet saivat ansaitsemansa huomion, mikä niille olisi kuulunut päivittäin. Kun sitten löydän avaimet autossa riisumani pikkutakin taskusta, oi helpotusta. Kuinka rakkailta avaimet tuntuvatkaan. Kunnes pääsen sisään ja kohta unohdan ne taas pöydän kulmalle.
Rauha tuntuu olevan vähän samanlainen asia. Normaalissa arjessa rauhan läsnäoloa ei huomaa, vaikka se luo perustan koko ihmisen olemiselle. Rauhan arvon huomaa vasta sitten, kun sen uhkaa kadottaa. Tällä viittaan sisäiseen rauhaan.
Ukrainan sota muistuttaa meitä myös ulkoisen rauhan arvosta, minkä olemme senkin vuosien varrella Suomessa sujuvasti unohtaneet. Nyt maailman tapahtumat ovat horjuttaneet sisäistä rauhaamme, vaikka ulkoinen rauha täällä pohjolassa yhä vallitsee. Pelko – on kyse sitten sodasta, toimentulosta tai henkilökohtaisesta tragediasta – se horjuttaa sisäistä rauhaa.
Tähän tosiasiaan Jeesus viittaa alun sitaatissani. Nimittäin olosuhteisiin tukeutuva rauha ei kestä, mutta Jumalan rauha pysyy olosuhteista huolimatta. Tiedän sen kokemuksesta.
Sodassa en ole ollut, mutta kuolinvuoteen vierellä kyllä ja olenpa maannut itsekin sairasvuoteella, jota moni itseni mukaan lukien piti minun kuolinvuoteenani. Siinä olosuhteet kadottivat merkityksensä, mutta Jumalan rauha pysyi ja kantoi. Niin, siinä tuntee rauhan arvon mitä konkreettisimmin.
Ei muuten liene sattumaa, että Jeesus antoi opetuslapsille tuon lupauksen ”omasta rauhastaan” tilanteessa, missä heidän maailmansa järkkyi ja romahti. Jumalan rauha kantoi heitä ja samoin se kantaa tänään sinua ja minua – huomaan sen tai en.
Jori Brander
Piirikunnanjohtaja
Suomen metodistikirkko
Kirjoitus on osa vuonna 2022 julkaistua Rukoillaan yhdessä rauhaa -blogisarjaa.