Matkalla viereen istuu hymyilevä pariskunta. Jokin yhteinen näkyy katseessa ja jo esittäytyessä omat kirkot ja työt Luojamme tantereilla tulevat puheeksi. Tuntuu, että jotakin olennaista ei tarvitse selittää. Sitä samaa on parhaimmillaan myös Suomen Ekumeenisen Neuvoston kokoontumisissa.
Hiljattain mietimme palaverissa mitä SEN:n jäsenyydellä saa. Kokoonnumme yhteen nyyttikestien hengessä jakamaan omastamme. Joku tuo laulun, toinen puheen, kolmas virren ja neljäs rukouksen. Kaiken ei tarvitse tuntua omalta, mutta toisen tuomisia voi silti kunnioittaa. Kaikille riittää viemisiä kotiin.
Emme hakemalla hae eroavaisuuksia, joihin kompastua vaan pikemminkin etsimme sellaisia reittejä, joilla yhdessä päästään eteenpäin. Me kun voimme valita keskitymmekö siihen mikä erottaa vaiko siihen mikä on yhteistä.
Jäsenyys antaa myös turvaa ja mahdollisuuden saada ääntä kovemmalle yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Kun isommat ja pienemmät kirkot ja jäsenyhteisöt ottavat yhdessä kantaa, sana tulee painavammaksi.
Yhdeltä nyyttikestiltä sain evääksi Katolisen rukouskirjan rukouksen, jonka riveillä on paljon olennaista:
Herra, lahjoita meille ihmisiä, jotka osaavat kuunnella,
ihmisiä, jotka rakentavat rauhaa.
Herra, lahjoita meille ihmisiä, jotka luovat ykseyttä ja yhteyttä,
ihmisiä, jotka sovittelevat riitoja.
Herra, lahjoita meille ihmisiä, jotka antavat todistuksen
ja sanovat totuuden loukkaamatta.
Herra, lahjoita meille ihmisiä, joita valaisee sinun Henkesi ja jotka säteilevät toivoa,
jotka asettavat itsensä pyyteettömästi sinun ja valtakuntasi palvelukseen.
Herra, lahjoita meille ihmisiä,
jotka rukoilevat ja antavat rukouksen muuttua teoiksi.
Teksti: Minna Rasku
Kirjoittaja on Filantropia ry:n projektipäällikkö ja ortodoksisen kirkon edustaja SEN:n hallituksessa