Hyppää sisältöön

Viides päivä:  Yhden Herran ohjaamana

”Tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään.” (Matt 2:9)

Lukukappaleet

2. Moos. 13:17-14:4 Herra kulki pilvipatsaassa heidän edellään

Ps. 121 Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun?

Ilm. 22:5-9 Sillä Herra Jumala on heidän valonsa

Matt. 2:7-10 Tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään

Mietiskely

Kirjoitukset kertovat meille yhä uudelleen ja uudelleen, kuinka Herra Jumala kulkee kansansa kanssa sekä suojelee ja varjelee heitä päivin ja öin. Polku ei ole aina välttämättä suora; joskus meitä johdetaan takaisin samaa tietä, mitä olemme tulleet, ja joskus toiste palaamme toista tietä. Mutta kaikessa matkanteossamme läpi elämän voimme luottaa Jumalaan, sillä ”ei hän väsy, ei hän nuku”, vaan auttaa meitä niin, ettei jalkamme horju ja ettemme kaadu.

Suurimmassakin pimeydessä Jumalan valo on meidän kanssamme. Hänen valonsa loistaa profeettojen kautta, jotka hän lähetti näyttämään Jumalan kansalle tietä heidän edellään ja muistuttamaan heitä liitosta. Kun aika täyttyi, loisti valo vielä täydellisemmin, kun Jumala lähetti ainoan Poikansa, Jeesuksen Kristuksen. Hän on valo, joka ohjaa kaikkia kansoja, Jumalan kirkkaus maailmassa, jumalallisen elämän lähde, joka sinetöi uuden liiton verellään.

Tie ykseyteen toistemme kanssa ja siten lähempään yhteyteen Kristuksessa ei näy aina kirkkaana edessämme. Kun itse vilpittömästi rakennamme ykseyttä, meidän on aivan liian helppoa kadottaa näkyvistämme kirjoitusten perussanoma: se, että Jumala ei hylkää kansaansa edes heidän virheissään ja hajaannuksessaan. Tämä toivon sanoma ei kuulu vain kristityille vaan koko maailmalla. Tietäjien kertomus muistuttaa meitä siitä, että Jumala ohjaa kaikenlaisia ihmisiä tähden valolla Kristuksen, maailman valon luo.

Jumala lähettää Pyhän Hengen, jonka valossa näemme uskon silmin jumalallisen Lapsen totuuden ja kutsun kaikkien ykseyteen ja sovintoon hänessä. Juuri tämä Henki johtaa meidät pimeydestä ja murheesta Kristuksen valoon ja elämään.

Rukous

Oi Herra Jumala Isämme, sinä lähetit tähden johtamaan tietäjät ainoan Poikasi luo. Kasvata toivoamme sinuun ja anna meidän aina tuntea, että sinä kuljet kanssamme ja varjelet kansaasi. Opeta meitä seuraamaan Pyhän Henkesi johdatusta, näyttipä polkumme miten oudolta tahansa niin, että voisit johtaa meitä ykseyteen Jeesuksessa Kristuksessa, maailman valossa. Avaa silmämme näkemään Henkesi ja rohkaise meitä uskossamme niin, että voisimme tunnustaa, että Jeesus on Herra, sekä kunnioittaa ja ylistää häntä sekä riemuita hänessä niin kuin tietäjät Betlehemissä.

Näitä siunauksia pyydämme sinulta Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

***


Ensimmäinen päivä: Nosta meidät ja tuo täydelliseen valoosiToinen päivä: Nöyrä johtajuus kaataa raja-aidat ja rakentaa rakkautta

Jaa somessa: