Tekstit
2.Moos. 16:13—21
Se on leipää, jonka Herra on antanut teille ruoaksi
Ps. 116:12—14, 16—18
Herra, minä uhraan sinulle kiitosuhrin
1. Kor. 11:17—18, 23—26
Tehkää tämä minun muistokseni
Joh. 6:53—58
Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta
Selitys
Jerusalemin alkukirkosta tähän saakka leivän murtaminen on ollut kristityille keskeistä. Aikamme Jerusalemin kristityille leivän murtaminen puhuu perinteisesti ystävyydestä, anteeksiantamuksesta ja toisiin sitoutumisesta. Tässä leivän murtamisessa meitä haastetaan pyrkimään ykseyteen, joka voi puhua profeetallisesti hajaannusten maailmalle. Tämä on maailma, joka on eri tavoin muovannut meitä kaikkia. Leipää murtaessaan kristityt saavat uuden muodon koko ihmiskunnalle tarkoitettua profeetallista toivon viestiä varten.
Nytkin me murramme leipää iloisesti ja auliisti, mutta saamme myös jokaisella ehtoollisella tuskallisen muistutuksen siitä, ettei välillämme vallitse ykseys. Tänä viidentenä rukousviikon päivänä Jerusalemin kristityt kokoontuvat yläsaliin, ehtoollisen asettamisen paikkaan. Siellä, vaikkeivät vietäkään ehtoollista, he murtavat leipää toivossa.
Toivo avautuu meille siinä, millä tavoin Jumala ojentaa meille kätensä oman tyytymättömyytemme erämaassa. Toinen Mooseksen kirja viittaa siihen, kuinka Jumala vastaa vapauttamiensa ihmisten nurinaan: antamalla heille sen, mitä he tarvitsevat – ei enempää eikä vähempää. Autiomaan manna on lahja Jumalalta; sitä ei ole tarkoitettu varastoitavaksi, ei edes täysin ymmärrettäväksi. Psalminkohtamme ylistää sitä hetkeksi, joka yksinkertaisesti kutsuu kiittämään, sillä Jumala on katkaissut kahleemme.
Pyhä Paavali oivaltaa, että leivän murtaminen ei merkitse vain eukaristian viettämistä, vaan että meidän pitää olla eukaristinen kansa – tulla Kristuksen ruumiiksi maailmassa. Tuo lyhyt katkelma on omassa asiayhteydessään (1. Kor. 10–11) muistuttamassa siitä, kuinka kristillisen yhteisön tulisi elää. Sen tulee elää yhtenä Kristuksessa, ilmentäen oikeanlaista käytöstä vaikeassa maailmantilanteessa sen todellisuuden johdattamana, että elämämme on hänessä. Elämme ”hänen muistokseen” (1. Kor. 11–24). Leivän murtamisen kansana olemme ikuisen elämän kansaa – elämän koko täyteyden – kuten Johanneksen evankeliumin teksti meille opettaa. Ehtoollisenviettomme haastaa meidät pohtimaan, kuinka niin ylenpalttinen elämän lahja ilmenee päivästä toiseen eläessämme niin toivossa kuin vaikeuksissakin. Huolimatta päivittäisistä haasteistaan Jerusalemin kristityt todistavat, että riemuitseminen toivossa on mahdollista.
Rukous
Toivon Jumala, ylistämme Sinua Herran ehtoollisen lahjastasi, jossa aina Hengessä kohtaamme Poikasi Jeesuksen Kristuksen, elämän leivän taivaasta. Anna anteeksi, että olemme kelvottomia tähän lahjaan. Anna anteeksi toraisa elämämme, osallisuutemme epäoikeudenmukaisuuteen ja tyytymisemme hajaannukseen. Herra, rukoilemme, että kiirehtisit sitä päivää, jona koko kirkkosi yhdessä jakaa leivän ja että sitä päivää odottaessamme oppisimme yhä todellisemmin olemaan kansa, jonka eukaristia on muovannut maailman palvelukseen. Rukoilemme Jeesuksen nimessä. Aamen.