Syventäen ykseyttä, kulkien rakkaudessa, palauttaen toivon: Ekumeeninen vahvistus

Syventäen ykseyttä, kulkien rakkaudessa, palauttaen toivon: Kirkkojen maailmanneuvoston kuudennen Faith and Order-maailmankonferenssin ekumeeninen vahvistus

Wadi El Natrun, Egypti, 24.–28.10.2025.

28. lokakuuta 2025

I. Johdanto

Minne nyt näkyvän ykseyden tiellä? Tämä kysymys on ohjannut kuudennen Faith and Order-maailmankonferenssin keskusteluja. Konferenssi on ollut koolla Egyptissä – maassa, jossa Pyhä perhe sai turvapaikan, maassa, josta Jumala kutsui Poikansa (Hoos. 11:1; Matt. 2:15). Olemme syvästi kiitollisia koptilaiselle ortodoksiselle kirkolle sen anteliaasta vieraanvaraisuudesta ja ilmaisemme kiitoksemme hänen pyhyydelleen paavi Tawadros II:lle, hänen piispoilleen ja koko kansalle lämpimästä vastaanotosta. Olemme vaikuttuneita koptilaisen kirkon todistuksesta ja missiosta vuosisatojen ajan. Arvostamme tätä muinaista maata, jossa monet sukupolvet ovat eläneet Jumalassa. Olemme tietoisia siitä, että Afrikassa ja Lähi-idässä, kuten muuallakin maailmassa, monet ihmiset – myös kristityt – kohtaavat tänään vainoa, väkivaltaa, olemassaolon uhkaa ja ihmisoikeuksien halveksuntaa. Maailmassa, jota leimaavat jakautuminen, väkivalta ja välinpitämättömyys, Kristuksen kutsu ykseyteen (Joh. 17:21) on edelleen yhtä kiireellinen kuin koskaan. Tämä kutsu haastaa meitä etsimään ykseyttä uskossa ja missiossa ja elämään sitä todeksi.
Kristittyinä meidät on kutsuttu olemaan yhtä. Nikean uskontunnustuksessa tunnustamme yhden, pyhän, katolisen ja apostolisen kirkon. Kun kokoonnumme 1700 vuotta Nikean kirkolliskokouksen jälkeen, 100 vuotta Tukholman Life and Work -konferenssin jälkeen ja yli 30 vuotta Santiago de Compostelan konferenssin jälkeen, tunnustamme ekumeenisen liikkeen edistysaskeleet ja haasteet, jotka edelleen kohtaavat meitä.
Nikean kirkolliskokous, ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous, pyrki kristillisen uskon ykseyteen. Kuudes maailmanlaajuinen konferenssi kutsuu meitä samaan ykseyteen. Se rakentuu Faith and Order-liikkeen saavutuksille ja jatkaa elävää ekumeenista perinnettä. Näkyvä ykseys ei ole vain teologinen toive, vaan evankeliumin vaatimus. Sitoudumme kunnioittamaan ihmisyyttä kaikissa sen ilmenemismuodoissa, tunnustaen, että olemme kaikki Jumalan lapsia. Vahvistamme rohkean ja myötätuntoisen ekumeenisen vision, joka vastaa Kristuksen kutsuun ja maailman hätään.

II. Maailmanlaajuiset Faith and Order-konferenssit

Tämä on kuudes konferenssi sarjassa, joka ulottuu lähes vuosisadan taakse: Lausanne (1927), Edinburgh (1937), Lund (1952), Montreal (1963) ja Santiago de Compostela (1993). Jokainen on syventänyt ymmärrystä ykseyden teologisista, kirkollisista ja eettisistä ulottuvuuksista. Lausannessa aloitettiin oppijakautumien tutkiminen. Edinburgh keskittyi ekklesiologiaan ja sakramenttiteologiaan. Lund esitti kuuluisan Lundin periaatteen: toimikaa yhdessä aina kun mahdollista.
Tälle perustalle rakentaen Montreal pyrki määrittelemään ykseyden luonteen ja vaikutti myöhemmin konvergenssidokumenttiin Kaste, ehtoollinen ja virka (BEM). Santiago de Compostela (1993) korosti koinoniaa ykseyden sydämenä ja kutsuí kirkkoja ottamaan vakavasti maailman pirstoutumisen ja tekemään yhteistyötä oikeudenmukaisuuden, avoimen dialogin ja kontekstuaalisen toiminnan tukemiseksi. Se vahvisti, että uskoon ja kirkon perusrakenteeseen liittyviä teologisia kysymyksiä ei voida erottaa elämän ja työn, mission ja evankelioimisen sekä oikeudenmukaisuuden ja rauhan kysymyksistä.
Me iloitsemme ekumeenisesta edistyksestä, jota on saavutettu viime vuosisadan aikana, erityisesti monien kahden- ja monenvälisten dialogien saavutuksista, jotka ovat tuottaneet todellista hedelmää. Kun nyt kysymme: “Minne nyt näkyvän ykseyden tiellä?”, me suremme jatkuvaa hajaannustamme, samalla kun tunnustamme, että teologisen tutkimisen prosessit, joihin olemme osallistuneet, ja yhteiset vastauksemme maailman tarpeisiin itsessään tuovat kirkkoja lähemmäksi tällaisen ykseyden toteutumista. Kun kirkot käyvät dialogia uskosta ja tekevät yhteistyötä missiossa, niiden välinen suhde syvenee ja niiden ykseys alkaa tulla näkyväksi. Elämme maailmassa, jossa liian monet kohtaavat nälkää, sotaa ja pakolaisuutta. Eletty ykseytemme merkitsee, että nämä huudot ja kivut jaetaan. Emme voi tehdä vähempää kuin vastata toisillemme, itkeä yhdessä, pyrkiä parantamaan haavat ja etsiä ja toteuttaa toisenlaista maailmaa. Maailmaa kohtaavat haasteet koskettavat kaikkia kristittyjä. Yhdessä kristityt ja kirkot voivat tarjota tärkeän todistuksen, joka ylittää heidän eronsa ja jakautumisensa.
Tukeutuen varhaisen kirkon perinteeseen, menneisiin oivalluksiin ja uusiin ekumeenisiin kokemuksiin, samalla kun tunnustamme, että kirkollisen ykseyden täyteys on Jumalan lahja ja meidän kutsumme, sitoudumme itse ja kirkkomme etsimään uusia sovinnon polkuja, uudistunutta teologista vuoropuhelua ja muuttavia käytäntöjä, luottaen siihen, että nämä vievät meitä kohti syvempää yhteyttä. Ilmaistessamme (1) yhteisen uskomme, (2) yhteisen missiomme ja (3) näkymän eletyn ykseyden todellisuudesta Wadi El Natrunin maailmanlaajuinen konferenssi (2025) toivoo elvyttävänsä kirkon todistuksen. Pyhän Hengen innoittamina toivomme, että voimme toteuttaa Kristuksen rukouksen: “että he kaikki olisivat yhtä” (Joh. 17:21).

III. Usko

Usko ei ole teoriaa, vaan muuttaa jokapäiväistä elämäämme: meidät on kutsuttu ei vain oppimaan uskoa, vaan myös ”vaeltamaan uskossa” (2. Kor. 5:7). Usko edellyttää, että määrittelemme opin ja sen, mitä todella tarkoittaa uskoa, mutta siihen sisältyy myös uskollisuus, luottamus, lojaalisuus ja kuuliaisuus. Kristillinen elämä on uskoa, jota eletään yhdessä; uskomme tunnustetaan ja toteutetaan yhdessä. Usko on kaiken liturgisen ja rukouselämämme perusta: uskomme sen, mitä rukoilemme, ja rukoilemme sen, mitä uskomme. Usko pyrkii aikaansaamaan muutoksen – ei vain uskovissa, vaan myös maailmassa. Kolminaisuususko on uskon sisältöä ja kirkon perusrakenteita käsittelevän työn perusta. Nikean uskontunnustus ja sen kanonit loivat pohjan yhteiselle uskolle ja pääsiäisen yhteiselle juhlapäivälle.
Kolminaisuusoppiin – Nikean uskoon – perustuva näkemys on ollut Faith and Order -komission työn lähtökohtana sen alusta asti, ja sen vahvistavat kaikki Kirkkojen maailmanneuvoston jäsenkirkot. Toisin sanoen, riippumatta siitä, käyttävätkö kirkot Nikean uskontunnustusta liturgisesti, ne ovat juurtuneet apostoliseen uskoon: palvovat kolmiyhteistä Jumalaa – Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä – ja tunnustavat uskon Jeesukseen Kristukseen, joka on todella Jumala ja todella ihminen ja joka tuli pelastamaan maailman. Kun vietämme Nikean kirkolliskokouksen muistoa, tunnustamme kiitollisuudella ne teologiset ja kirkolliset perustat, jotka Nikean-Konstantinopolin uskontunnustus (jota tästä eteenpäin kutsutaan yksinkertaisesti Nikean uskontunnustukseksi), Nikean kanonit sekä kirkolliskokouksen pyrkimys yhteiseen pääsiäisen ajankohtaan ovat luoneet.
Näiden perustusten varaan rakentuen kirkko on jokaisena aikakautena kutsuttu sekä julistamaan että osoittamaan, miten eletään uskollisesti muuttuvissa ja moninaisissa olosuhteissa. Nikean aikaan kirkko oli kriisissä ja Rooman valtakunta paineen alla sekä sisäisesti että ulkoisesti. Ajatus Faith and Order -konferenssista esitettiin ensimmäisen kerran Edinburghin maailmanlähetyskonferenssissa vuonna 1910, mutta suunnittelu viivästyi ensimmäisen maailmansodan vuoksi, ja vuonna 1927 Lausannen konferenssia muovasivat poliittinen hajaannus ja taloudellinen epävakaus sodan jälkimainingeissa. Kirkkojen maailmanneuvosto, josta tehtiin ehdotus vuonna 1937, perustettiin vuonna 1948 toisen maailmansodan jälkeen. Nykyään kristityt ja kirkot kaikkialla maailmassa kohtaavat samankaltaisia haasteita, jotka liittyvät heidän omiin konteksteihinsa, kun he pyrkivät elämään uskossa Kristukseen yhteistyön kautta lähetystyössä ja palvelussa. Vakaumus tällaisen uskollisen yhteistyön tärkeydestä omana aikanamme on uhattuna sekularismin, relativismin ja uskonnollisen fundamentalismin vuoksi. Kirkkoja kutsutaan puhumaan profeetallisella äänellä – joka on myös moraalinen ja eettinen ääni – omille jäsenilleen, hallituksilleen ja koko maailmalle.
Jotkut kyseenalaistavat uskon merkityksen. Jatkuva sekularismi hylkää uskon irrationaalisena tai nykyelämän todellisuuksien kannalta merkityksettömänä. Me kuitenkin vakuutamme, että kristillinen usko ei ole sokea uskomus, vaan rohkea ja aktiivinen vastaus Jumalan ilmoitukseen ja rakkauteen. Se kohtaa maailman todellisuudet ja antaa uskoville voimaa seistä ja toimia yhdessä toivossa. Jokainen uusi sukupolvi etsii merkitystä ja identiteettiä kamppaillessaan ryhmäpaineen ja epäilyn kanssa, ja siksi korostamme avoimen sydämen ja koko elämän kattavan opetuslapseuden tarvetta. Kristillinen elämäntapa juurtuu rakastavaan suhteeseen Jumalan, itsemme ja toistemme kanssa ja edistää oikeudenmukaisia suhteita, jotka ottavat huomioon Jumalan jatkuvan tahdon elämän täyteydestä kaikille ihmisille – erityisesti arjen kokemuksissamme. Tunnustamme Augustinuksen sanoin: ”Sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa” (Tunnustukset, 1.1.5). Usko ei ole persoonaton, vaan eletty suhde: henkilökohtainen ja yhteisöllinen.
Jotkut kyseenalaistavat opin merkityksen. Radikaali relativismi väittää, että totuudesta opettaminen on merkityksetöntä ja jakavaa. Me vakuutamme, että se, mitä uskomme Jumalasta, ohjaa sitä, miten elämme ja suhtaudumme toisiin. Yhteinen uskomme Kolminaisuuteen rakkauden yhteytenä mahdollistaa ja velvoittaa meidät kohtaamaan rehellisesti opilliset ja uskonnolliset erot. Ihmiset, jotka on luotu Jumalan kuvaksi, on kutsuttu heijastamaan tätä Kolminaisuuden yhteyttä siinä, miten he rakastavat Jumalaa, toisiaan ja Jumalan luomakuntaa.
Jotkut kyseenalaistavat keskinäisen hyväksynnän merkityksen. Rasismi, sukupuolten välinen epäoikeudenmukaisuus, vammaisten ihmisten syrjintä, muukalaisviha sekä alkuperäiskansojen, veden ja maan loukkaukset ovat toisiinsa kytkeytyneitä synnin ilmentymiä. Uskonnollinen fundamentalismi kieltää kunnioituksen toisten uskoa kohtaan, edistäen eksklusiivisuutta ja fanatismia usein totuuden tai uskon nimissä. Se on uhka paitsi ykseydelle ja rauhalle myös itse elämälle: miljoonat ihmiset ympäri maailmaa – kristityt ja ei-kristityt – kokevat fundamentalistista vainoa. Kristillinen vastaus on peloton usko ja todistus, totuuden puhuminen vallanpitäjille, synnin kirkas ja rakastava tunnistaminen, joka haastaa sortajat, vaikka se johtaisi vainoon ja kuolemaan. Me torjumme väkivallan, erityisesti sen, joka kohdistuu vähemmistöihin ja haavoittuvaisiin ryhmiin. Usko ohjaa kristittyjen elämää ja rakkautta: usko ei ole teoreettista tai satunnaista, vaan käytännöllistä ja elämää muuttavaa.
Maailmassa, joka kysyy, mitä ihmisyys merkitsee nykyisten teknologisten ja sosiaalisten kehitysten valossa, vakuutamme uskossa, että uskomme Jumalaan, joka loi jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen. Tämä sisältää kokonaisvaltaisen teologisen näkemyksen ihmisyydestä, johon kuuluu jokaisen ihmisen luovuttamaton arvo. Maailmassa, jota leimaa syrjintä, vakuutamme Faith and Order -tekstin Racism in Theology and Theology Against Racism (1975) mukaisesti, että kaikkien ihmisten luominen Jumalan kuvaksi antaa heille arvon, jota tulee kunnioittaa. Maailmassa, joka on pirstoutunut hajaannuksen ja jakautumisen vuoksi, jota repivät sodat, epäoikeudenmukaisuus ja epävarmuudet, uskomme ohjaa ja tukee matkaamme kohti yhteistä näkemystä kirkosta ja kohti yhteistä toimintaa. Usein juuri yhdessä osallistuminen Jumalan missioon paljastaa yhteisen perustan näennäisesti yhteensopimattomien kirkkorakenteiden ja identiteettien välillä. Kristittyinä ja kirkkoina kohtaamme nämä haasteet yhdessä, kuunnellen, keskustellen ja työskennellen toistemme kanssa, pitäen mielessä vision tulevaisuudesta, jossa yhdistynyt kirkko ilmaisee ja elää uskonsa vakuuttavasti.
Tunnustamme, että usko voi horjua näiden räikeiden eriarvoisuuksien, varallisuuden ja vallan keskittymisen harvojen käsiin, yhteisen hyvän laiminlyönnin, väkivallan käytön ja siitä seuraavan ihmisarvon menetyksen, haavoittuvien ihmisten hyväksikäytön sekä luomakunnan tuhoamisen ja siihen liittyvän ilmastokriisin vuoksi. Joissakin yhteyksissä kristityt ja kirkot ovat muovautuneet – ja myös olleet osallisia – maailmaa uhkaaviin tuhoisiin voimiin. Heidät on kutsuttu puhumaan näitä voimia vastaan yhdessä, julistamaan ja elämään todeksi Kristuksen toivon sanomaa. Paikalliset seurakunnat ovat tärkeässä roolissa tämän toivon jakamisessa uskonsa, työnsä ja todistuksensa kautta, joskus hyvin vaikeissa olosuhteissa. Kristityt pysyvät toivon ihmisinä, julistaen, että Jeesus Kristus on voittanut kuoleman vallan ylösnousemuksellaan. ”Iloitkaa toivossa, olkaa kärsivällisiä ahdingossa, kestäkää rukouksessa”, Paavali kehottaa Rooman seurakuntaa (Room. 12:12). Usko rohkaisee kaikkia kristittyjä ja kirkkoja kohtaamaan nämä haasteet ei epätoivolla, vaan toivolla.

IV Lähetys

Kristus sanoi: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa” (Matt. 28:19–20). Kirkko on Kristuksen lähettämien opetuslasten ja apostolien todistuksen kautta, Pyhän Hengen innoittamana ja voimassa, laajentunut käsittämään kaikki kansat. Kirkkoina ja yksittäisinä kristittyinä mekin todistamme Kolmiyhteisestä Jumalasta maailmassa, maailmalle ja maailman puolesta, osallistuessamme Jumalan missioon, missio Dei. Kaksoisvaltuutus – evankeliumin julistaminen ja palveluun osallistuminen – on kirkon mission ja opetuslapseuden uudistumisen perusta. Nikean uskontunnustus vahvistaa, että tämä kutsumus tulee näkyväksi yhdessä, pyhässä, katolisessa ja apostolisessa kirkossa. Kristillinen usko vakuuttaa, että Jumalan Sanan ihmiseksi tuleminen tapahtui ”meidän ja meidän pelastuksemme tähden”. Kirkon lähetystehtävä sisältää tämän uskon jakamisen, todistamisen siitä, miten pelastus muuttaa sekä yksittäisiä ihmisiä että maailmaa.
Asiakirja Kirkko: Yhteistä näkyä kohti vahvistaa, että kirkko on kutsuttu olemaan merkki ja palvelija Jumalan suunnitelmalle maailmassa. Kirkko on esimakua ja väline Jumalan tarkoitukselle ”koota yhteen kaikki Kristuksessa, hänet pääksi asettaen” (Ef. 1:10). Hyvän uutisen jakaminen ja sen ilmaiseminen, miten Jumalan valtakunta murtautuu esiin tässä maailmassa, kuuluvat kristilliseen identiteettiin. Kristuksen tunnetuksi tekeminen ja todistaminen maailmalle edellyttävät sanaa ja tekoa, julistusta ja rakkauden tekoja. Tämä todistus toteutuu julistuksen, profeetallisen todistuksen sekä palvelun kautta ihmiskunnalle ja luomakunnalle. Jeesus sanoo: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:35). Rakkaus, joka on ruumiillistunut ja toiminnassa näkyvä ja jolla on viisaus erottaa ihminen hänen virheistään, on aidon kristillisen uskon ensisijainen ulkoinen merkki.
Osallistuakseen Jumalan missioon ja kulkeakseen yhdessä, toisiaan tukien, kristittyjen ja kirkkojen on perustuttava vakaaseen käsitykseen yhteisestä identiteetistään. Nikean kirkolliskokous tavoitteli ykseyttä, ja sen seurauksena monet kristityt yhdistyivät uskossa, todistuksessa ja palvelussa. Nikean uskontunnustuksen tunnustuksellinen ja ylistävä luonne antaa siksi perustan kirkon missiolle, kutsuen uskon tunnustajat jakamaan uskonsa. Ykseyden tavoittelu uskossa on tästä syystä myös yhteisen mission ilmentymä. Tämä yhteinen usko Kolminaisuuteen ja Kristukseen – todella Jumalaan ja todella ihmiseen – on se usko, jonka kirkko on lähetetty jakamaan maailmalle. Se on usko, jota kristityt ja kirkot on kutsuttu yhdessä uskomaan, tunnustamaan ja elämään todeksi.
Apostoli Paavali kysyy, onko Kristus jaettu (1. Kor. 1:13). Kuten Kirkkojen maailmanneuvoston ensimmäinen yleiskokous (1948) sanoi: ”Kristus teki meidät omikseen, eikä Hän ole jaettu. Häntä etsiessämme löydämme toisemme.” Me sitoudumme asettamaan Kristuksen etusijalle ja voittamaan jakautumisemme. Kristittyjen jakautumisen ”skandaali”, olipa kyse tunnustuskuntien välisistä tai sisäisistä jakolinjoista, heikentää kirkkojen todistusta Jumalan valtakunnasta. Meidät on kutsuttu julistamaan evankeliumin hyvää sanomaa yhdessä, ei kilpaillen. Ykseyden päämäärä ei ole kirkkojen hyöty, vaan Jeesuksen rukouksen täyttymys: ”että maailma uskoisi” (Joh. 17:21). Vaikka emme saa sivuuttaa sitä, että moninaisuus ja jopa erimielisyys voivat myönteisesti edistää totuuden etsintää, teologista eheyttä tai kontekstuaalista missiota, kaikki kristityt ja kirkot on kutsuttu tunnustamaan ja katumaan hajaannuksen syntiä sekä suuntaamaan mission ja evankelioinnin uudelleen ykseyden rikkauden vahvistamiseksi.
Vaikka Nikean kirkolliskokous oli kietoutunut Rooman valtakunnan poliittiseen elämään, Nikean isät kykenivät tunnustamaan kristillisen uskon perustavat periaatteet noissa historiallisissa ja poliittisissa olosuhteissa. Vastoin tuota henkeä jotkut kristilliset kirkot ja järjestöt ovat levittäneet – ja toisinaan pakottaneet – evankeliumia tavoilla, jotka ovat olleet kolonialististen ja muiden sortavien järjestelmien, etujen ja valtojen vaikutuksen alaisia ja niihin osallisia. Historiallisesti kristityt eivät ainoastaan kokeneet sortoa ja vainoa, vaan ovat joissakin tapauksissa itse sortaneet ja vainonneet. Tunnustamme monien alkuperäiskansojen kärsimyksen mission nimissä. Jotkut kirkot, tunnistaen oman osallisuutensa epäoikeudenmukaisuuteen ja ihmisarvon riistoon, ovat alkaneet pyytää anteeksi Jumalalta ja Kristuksen sisarilta ja veljiltä. Me sitoudumme tarkastelemaan kirkkojen omaa historiaa avoimin silmin.
Kaikki kristityt ja kirkot on kutsuttu pohtimaan ja erottamaan, miten heidän tehtävänsä julistaa uskoa liittyy tarpeeseen taistella maailmassa vaikuttavia pahoja ja tuhoisia voimia vastaan, muistaen aina, että ”ei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38).
Tunnustaen, että olemme maailmassa mutta emme maailmasta (Joh. 17:16), vakuutamme, että todistuksemme suuntautuu maailmaan, koska ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon” (Joh. 3:16), koska Kristuksessa Jumala sovitti maailman itsensä kanssa (2. Kor. 5:19) ja koska ”meillä on runsas toivo Pyhän Hengen voimasta” (Room. 15:13). Kirkkojen maailmanneuvoston asiakirja Yhdessä kohti elämää (2013) vahvistaa, että missio on kristityille ”kiireellinen sisäinen pakko (1. Kor. 9:16) ja jopa testi ja kriteeri aidolle elämälle Kristuksessa”. Se kutsuu pohtimaan kirkon suhdetta ihmiskunnan ykseyteen ja myös kosmoksen ykseyteen Jumalan koko luomakuntana. Ykseys juurtuu Jumalan rakkauteen kaikkea luomakuntaa kohtaan ja nousee myös ymmärryksestämme pelastuksesta ja kirkosta.
Ekumeeninen Luomakunnan ajan [Season of Creation] vietto muistuttaa meitä joka vuosi siitä, että olemme osa Jumalan luomakuntaa. Tunnustamme, että kirkkojen on pohdittava koinonian merkitystä vastuullisessa huolenpidossa Jumalan maailmasta, sen resurssien oikeudenmukaisessa jakamisessa, köyhistä huolehtimisessa ja marginalisaation voimien vastustamisessa. Kirkkoina meidät on kutsuttu keskinäisesti kunnioittavaan missioon ja evankelioimiseen, joka kuuntelee kaikkien ihmisten ääniä ja ottaa huomioon luomakunnan huokauksen (Room. 8:22), pyrkien tuomaan koko luomakunnan, Jumalan Sanan pyhittämän ja parantaman, yhteyteen Jumalan kanssa Kristuksessa. Kristityt eivät voi vaieta, kun ihmisarvoa ja luomakunnan eheyttä loukataan; eivätkä he voi sivuuttaa kirkon ja valtion välisiä jännitteitä ja valtakamppailuja, jotka toisinaan heikentävät kirkon profeetallista ääntä. Meidät on kutsuttu tarjoamaan uskollinen evankeliumin kontekstualisointi, osallistumaan tunnustuskuntien väliseen ja kulttuurien väliseen dialogiin, joka juurtuu rehelliseen itsearviointiin ja keskinäiseen kritiikkiin, mikä johtaa myös keskinäiseen rikastumiseen.
Me todistamme luottavaisesti Jumalan pelottomasta rakkaudesta, joka on ilmennyt Kristuksessa ja syttynyt Pyhän Hengen kautta ja jonka kautta kaikki sovitetaan. Tämä on, kuten Kirkkojen maailmanneuvoston 11. yleiskokous Karlsruhessa (2022) ilmaisi, ”sydämen ekumeniaa”, joka juurtuu Kolmiyhteisen Jumalan rakkauteen ja tarjoaa tämän jumalallisen rakkauden maailmalle. Kirkkoina ja yksittäisinä kristittyinä olemme merkkejä ja palvelijoita Jumalan tulevaisuuden murtautumisesta nykyisyyteen. ”Rakkaus ei koskaan katoa” (1. Kor. 13:8). Me todistamme vakaumuksesta, että toisenlainen maailma on mahdollinen ja että ykseyden tavoittelu on olennainen osa tuota todistusta.

V. Ykseys

Nikean kirkolliskokous pyrki olemaan ykseyden kokous: ykseys uskossa Kolmiyhteiseen Jumalaan, ykseys kirkon rakenteissa ja ykseys pääsiäisen vietossa. Me vahvistamme yhden, pyhän, katolisen ja apostolisen Kirkon Nikean uskon ja kysymme erityisesti, mitä merkitsee olla yksi. Nikean kirkolliskokouksen merkkivuosi kutsuu meitä muistamaan, että kristittyjen ykseys juurtuu varhaisen kirkon apostoliseen uskoon, joka on ilmoitettu Raamatussa ja tunnustettu Nikean uskontunnustuksessa. Tunnustamme, että myöhemmät kehityskulut toivat uusia haasteita kirkollisiin suhteisiin. Silti Nikean usko säilyy yhteisenä opillisena perustana ja yhdistävänä todistuksena evankeliumin totuudesta. Tiedostamme, että kirkon myöhemmässä historiassa syntyneet erot ovat johtaneet paitsi hajaannukseen myös Jumalan kaitselmuksen avulla rikkaaseen moninaisuuteen. Kuitenkin, vaikka nämä jakolinjat ovat teologisesti rikastuttaneet, ne ovat myös heikentäneet Nikeassa osoitettua ykseyttä. Vakuutamme, että Kirkon ykseys juurtuu Kolminaisuuden kolmen persoonan – Isän, Pojan ja Pyhän Hengen – ykseyteen ja heidän väliseen suhteeseensa, joka ilmaisee täydellisen yhteyden (koinonia). Tämä Kolminaisuuden ykseys heijastuu paitsi yhteisessä uskossa myös keskinäisessä hyväksynnässä – Nikean kanonien mukaisesti – kasteelle Kolminaisuuden nimeen useimmissa kirkoissamme. Vaikka olemme yksilöitä, kasteessa vakuutamme, että olemassaolomme on suhteessa Jumalaan, ja tulemme yhdeksi ruumiiksi Kristuksessa ja Kristuksen kanssa. Odotamme aikaa, jolloin ykseytemme voi tulla täysin näkyväksi myös ehtoollisen jakamisessa ja toistemme virkojen tunnustamisessa. Jatkamme Kristuksen rukouksen täyttymyksen etsimistä: ”että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh. 17:21).
Näkyvä ykseys on ollut ekumeenisen liikkeen tavoite sen alusta lähtien. Vakuutamme kuitenkin, että tämä ykseys ei ole päämäärä sinänsä, vaan olennainen osa – ja uskottava perusta – yhteiselle todistuksellemme maailmassa ja maailmalle. Tiedostamme, että kristittyjen ykseyttä ei voida eikä tule samaistaa yksinomaan institutionaaliseen ykseyteen: kristittyjen koettu ykseys syntyy merkittävällä tavalla yhteisestä sitoutumisesta Jumalan missioon. Siitä huolimatta matkallamme kohti ykseyttä on ja pysyy tärkeitä kirkollisia ulottuvuuksia, joista osa tarjoaa edelleen huomattavia haasteita. Kristuksen jumaluuden yhteinen julistaminen ei ratkaise dogmaattisia, kirkollisia ja liturgisia eroja. Kirkollisesti ykseytemme tulee näkyväksi apostolisen uskon yhteisessä tunnustuksessa; kasteen ja ehtoollisen keskinäisessä tunnustamisessa ja vietossa; kirkon viranhaltijoiden yhteisessä vastuussa evankeliumin julistamisesta, sakramenttien toimittamisesta ja uskollisten ykseyden ylläpitämisestä; sekä pyrkimyksissä kohti yhteisiä kaitsennan rakenteita. Näitä ulottuvuuksia on käsitelty Kirkkojen maailmanneuvoston Faith and Order -konvergenssidokumenteissa Kaste, ehtoollinen, virka (1982) ja Kirkko: Yhteistä näkyä kohti (2013). Me juhlimme monia tapoja, joilla kirkot ovat edenneet kohti tiiviimpää yhteistyötä ekumeenisen liikkeen alusta lähtien sata vuotta sitten.
Vahvistamme sitoutumisemme tähän kristittyjen ykseyden etsintään. Samalla tiedostamme, että kristittyjen ykseyttä ei voida (uudelleen)luoda pelkästään sovituilla teksteillä. Se on myös elettävä todeksi kristityn arjessa: yhteisessä rukouksessa ja Raamatun tutkimisessa, varhaisen kirkon perinnön ja tradition jatkuvassa vastaanottamisessa, henkilökohtaisissa kohtaamisissa ja tapaamisissa eri tunnustustaustojen kristittyjen, teologien ja kirkon johtajien välillä sekä yhteisessä palvelussa maailmassa ja maailmalle. Kristittyjen ykseys saavutetaan ja ilmenee, kun kirkot palvelevat ihmiskuntaa yhdessä kokonaisvaltaisessa tuessa haavoittuneelle ihmiskunnalle kaikilla tasoilla: sosioekonomisella, moraalis-eettisellä ja emotionaalisella. Ykseys on kutsu elämäntapaan, joka heijastaa ja osallistuu Kolminaisuuden elämään. Tässä mielessä ykseys ei ole jotakin, minkä voimme saavuttaa vain omilla ponnistuksillamme, vaan se on Jumalan lahja, joka tulee näkyväksi siinä, miten kristityt rakastavat, palvelevat ja rukoilevat yhdessä, vaikka jatkamme työtä erojemme voittamiseksi. Tavoitteena tulisi olla ykseyden säilyttäminen siellä, missä se jo on, sen paljastaminen siellä, missä se on hämärtynyt, ja sen palauttaminen siellä, missä se on kadonnut. Tämä on toteutettava sekä institutionaalisella että henkilökohtaisella tasolla. Henkilökohtainen kokemus syventää tietoisuutta siitä, että yksittäiset kristityt ja kirkot ovat jo yhteydessä toisiinsa uskossaan Kristukseen Jumalana ja Vapahtajana. Nämä henkilökohtaiset suhteet muovaavat ja rakentavat suhteita kirkkojemme välillä. Samalla tiedostamme, että kirkkojemme institutionaalinen elämä vaatii myös muutosta, jotta tämä ykseyden ilmentyminen voisi toteutua. Ykseyden etsintä kutsuu siis koko Jumalan kansaa osallistumaan liikkeeseen kohti kristittyjen ykseyttä paikallisesti, alueellisesti ja maailmanlaajuisesti, aina Jumalan mission palveluksessa.
Ekumeeninen liike pyrkii näkyvään kristittyjen ykseyteen sovitetussa kirkossa, vastauksena Kristuksen omaan rukoukseen, joka kykenee antamaan luotettavan todistuksen kristillisestä uskosta, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika, tuli ihmiseksi lunastaakseen koko luomakunnan. Kristittyjen ykseys on Pyhän Hengen lahja, joka haastaa meidät yksittäisinä kristittyinä ja kirkkoina työskentelemään koko ihmiskunnan ykseyden puolesta. Kristillinen todistus kutsuu meitä ylittämään rajat: kansojen ja sukupolvien välillä, eri kansojen ja kulttuurien välillä. Pyrimme ykseyteen, joka juurtuu oikeudenmukaisuuteen ja kuuntelee kaikkien ääniä, mukaan lukien lapset, naiset ja miehet, ne, jotka kokevat marginalisaation voimia ja joutuvat yhteiskuntiemme laitamille, sekä koko luomakunta. Kristittyjen ja kirkkojen on aina muistettava, että heiltä kysytään ja heidän on vastattava siitä, mitä he ovat tehneet lähimmäiselleen (vrt. Matt. 25:31–46). Näinä levottomina aikoina vakuutamme kristillisen toivomme olevan armon etsimisen kurinalaisuutta: oikeudenmukaisuuden ja kukoistuksen vaalimista ja yhdessä eteenpäin kulkemista.
Tämä kutsu oikeudenmukaiseen ja toivoa täynnä olevaan ykseyteen muistuttaa, että kristittyjen ykseys on esimakua kaikkien ykseydestä Jumalan valtakunnassa. Tämä ei ole vain tulevaisuuden toivo, vaan Jumalan valtakunnan murtautuminen tähän maailmaan, joka on jo alkanut nyt, kuten Jeesus julisti: ”Taivasten valtakunta on tullut lähelle” (Matt. 10:7). Meidät on kutsuttu elämään todeksi toivomme tästä ykseydestä nyt, tekemään se konkreettiseksi ja näkyväksi yhdessä uskossa, todistuksessa ja palvelussa, joka nousee yhteisestä uskosta Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen!

Kutsu kaikille kristityille: Kuudennen Faith and Order -maailmankonferenssin sanoma

Rakkaat Kristuksessa, Nikean kirkolliskokouksen 1700-vuotisjuhlan merkeissä kuudes Faith and order -maailmankonferenssi on ollut koolla Egyptissä – maassa, jossa Pyhä perhe sai turvapaikan, maassa, josta Jumala kutsui Poikansa (Hoos. 11:1; Matt. 2:15). Olemme syvästi kiitollisia Egyptin koptilaiselle ortodoksiselle kirkolle sen anteliaasta vieraanvaraisuudesta ja ilmaisemme syvän kiitoksemme hänen pyhyydelleen paavi Tawadros II:lle, hänen piispoilleen ja koko kansalle lämpimästä vastaanotosta. Olemme vaikuttuneita koptilaisen ortodoksisen kirkon todistuksesta ja missiosta – ei vain nyt, vaan vuosisatojen ajan. Arvostamme tätä muinaista maata, jossa monet sukupolvet ovat eläneet, hengittäneet ja olleet Jumalan varassa. Olemme tietoisia siitä, että täällä Afrikassa ja Lähi-idässä, kuten muuallakin maailmassa, monet ihmiset – myös kristityt – kohtaavat tänään vainoa ja kärsivät hirvittävää väkivaltaa, olemassaolon uhkaa, epäinhimillistämistä ja täydellistä ihmisoikeuksien halveksuntaa. Maailmassa, jota leimaavat jakautuminen ja polarisaatio, väkivalta ja sota sekä välinpitämättömyys ja myötävaikutus näiden epäoikeudenmukaisuuksien edessä, Kristuksen kutsu ykseyteen (Joh. 17:21) on edelleen yhtä kiireellinen kuin koskaan.

Me iloitsemme siitä, että viime vuosisadan työ uskon ja kirkon perusrakenteiden kanssa on paljastanut, että monissa kysymyksissä olemme enemmän samaa mieltä kuin eri mieltä. Jatkuvan hajaannuksen edessä kuudes maailmanlaajuinen konferenssi jatkaa ekumeenista matkaa kohti näkyvää ykseyttä. Rakentaen aiempien konferenssien perinnölle – Lausannesta (1927) Santiago de Compostelaan (1993) – tämä kokoontuminen pohtii saavutettua edistystä ja pysyvää kutsua toteuttaa Kristuksen rukous: “että he kaikki olisivat yhtä” (Joh. 17:21).

Jaamme uskon Jumalaan – Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen –, joka tuo meidät yhteen yli ajan ja traditioiden. Kolminaisuususko ei ole vain perintö, jota säilytetään, vaan elävää vettä, jota tarjotaan sanoin ja teoin. Meitä kutsutaan paitsi uskomaan myös vaeltamaan uskossa (2. Kor. 5:7): elämään toivon, rakkauden ja muutoksen elämää kansojen ja Jumalan hyvän luomakunnan parantamiseksi ja sovinnoksi.
Lähetys juontaa juurensa kirkon identiteetistä, jonka tehtävä on julistaa evankeliumia. Nikean uskontunnustuksen usko ei keskity itseensä, vaan muistuttaa meitä siitä, että kirkko on olemassa tullakseen lähetetyksi maailmaan. Joissakin konteksteissa lähetys on kietoutunut orjuuden, kolonialismin ja vallan historiaan. Siksi meidän aikanamme lähetyksen on oltava katumuksen ja uudelleensuuntautumisen leimaamaa: kohti dekolonisaatiota ja oikeudenmukaisuutta, sovintoa ja ykseyttä.
Ykseys on enemmän kuin yksimielisyys: se on yhteyttä. Kasteeseen juurtuneena ja yhteisessä rukouksessa ilmaistuna ykseys alkaa näkyä, kun elämme yhdessä, liikkuen kohti ehtoollisen yhteistä jakamista ja toistemme virkojen tunnustamista. Ykseys alkaa näkyä myös silloin, kun elämme yhdessä tavoilla, jotka ilmentävät uskoa, toivoa ja rakkautta: ei eristyksissä, vaan solidaarisuudessa niiden kanssa, jotka ovat syrjäytettyjä sukupuolen, rodun, köyhyyden, vamman tai ekologisen tuhon vuoksi. Nikean uskontunnustus, ikiaikainen mutta aina uusi, muistuttaa meitä siitä, että jaamme lahjan ja kutsun täyteen, näkyvään ykseyteen: ykseyteen, jota Faith and Order-työ pyrkii tekemään näkyväksi kirkon elämässä syvemmän ymmärryksen ja yhteisen opin kautta.

Minne nyt näkyvän ykseyden tiellä? Tällä jatkuvalla matkalla tämä on kutsumme: uudistaa sitoutumisemme uskoon, lähetykseen ja ykseyteen Kristuksessa Jeesuksessa; kuunnella yhdessä Pyhää Henkeä; kulkea yhdessä pyhiinvaeltajina: Isän lapsina, jotka oppivat yhdessä elämään uskon, toivon ja rakkauden mukaan sekä oikeudenmukaisuuden, sovinnon ja ykseyden toteuttajina. Pyrkikäämme elämään sitä ykseyttä, jota Kristus rukoili, jotta maailma uskoisi ja kokisi Jumalan lahjat: parantumisen, oikeudenmukaisuuden ja yltäkylläisen elämän.^[1]

[1] Suomennos: Tomi Karttunen.