Hyppää sisältöön

Pyhä Birgitta – ekumenian edelläkävijä

Julkaistu Näköala-Utsikt –lehdessä 4/2003. Artikkeli perustuu alustukseen, joka on pidetty Turun Tuomiokirkossa 8.10.2003 osana Pyhän Birgitan juhlavuoteen liittyvää luentosarjaa.

Tänä vuonna on vietetty Pyhän Birgitan juhlavuotta. Hänen syntymästään on tullut kuluneeksi 700 vuotta. Birgitta on keskiajan tunnetuin pohjoismaalainen nainen, joka julistettiin pyhimykseksi vuonna 1391. Tänään hän on lisäksi paavi Johannes Paavali II:n vuonna 1999 tekemän päätöksen mukaan myös Euroopan suojeluspyhimys yhdessä Fransiskus Assisilaisen ja Katariina Sienalaisen kanssa. Meillä Suomessakin on juhlavuoden aikana valotettu näyttelyjen, julkaisujen, esitelmien ja konserttien avulla Birgitan persoonaa, sanomaa ja hengellistä perintöä.

Eräs juhlavuoden merkkitapahtumista oli Kansan Raamattuseuran Pyhälle Birgitalle omistetun kirkon vihkiminen viime keväänä Lohjan Vivamossa. Ensi kuulemalta saattaa vaikuttaa yllättävältä, että henkilökohtaista uskonratkaisua ja evankelioimista korostava suomalainen herätysliike nimeää talkoovoimin rakennetun kauniin kirkon Rooman paavin pyhimykseksi julistaman ruotsalaisen Birgitan mukaan. Tarkemmin ajatellen ratkaisu on kuitenkin luonteva ja perusteltu. Se johtaa meidät tämän alustuksen aiheeseen: Birgitta ja ekumenia. Hyvät lukijat, kutsun teidät nyt kanssani tutustumismatkalle, eräänlaiselle pienelle pyhiinvaellukselle, Pyhän Birgitan ja ekumenian kiehtovaan maailmaan etsimään vastausta kysymykseen: Mitä tekemistä Pyhällä Birgitalla ja ekumenialla on keskenään?

Ekumenia tarkoittaa pyrkimystä kirkon ykseyteen ja kristittyjen keskinäiseen yhteyteen. Sanaa ”ekumenia” sen nykyisessä merkityksessä ei Birgitan aikana käytetty, mutta Birgitta oli epäilemättä oman aikansa kirkon uudistaja ja sen ykseyden edistäjä, siis ekumenian edelläkävijä.  Tänään hän on Euroopan suojeluspyhimys, jonka esikuva ja perintö kutsuvat myös meitä kirkon ykseyden ja uudistuksen tielle.

Kristuksen kirkon hajaannus

Ekumeenista liikettä on sanottu viime vuosisadan merkittävimmäksi herätysliikkeeksi. Erityisesti lähetyskentiltä ja nuorista kirkoista saatujen virikkeet ja teologinen tutkimus nostivat kirkon ja sen ykseyden tärkeiksi haasteiksi 1900-luvun kirkoissa. Viime vuosisataa onkin kutsuttu myös kirkon vuosisadaksi. Jeesuksen rukous hänen oppilaittensa ykseyden puolesta (Joh. 17:21) sai vastakaikua kirkoissa.

Uusi testamentti opettaa, että Jeesus Kristus perusti vain yhden kirkon, joka apostoli Paavalin opetuksen mukaan on Kristuksen ruumis. Tämä kirkko on olemukseltaan yksi. Kirkon jakautuminen ei ole Jumalan tahdon mukaista. Se on Kristuksen tahdon vastaista, synnin seurausta. 

Apostolisen tekojen kauniin kuvauksen mukaan Jerusalemin alkuseurakunnassa vallitsi sopu ja yksimielisyys: ”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. — Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä” (Apt. 2: 42, 44). Tämä onnellinen aika ei kestänyt kauan. Jo korinttilaiskirjeissä Paavali kuvaa seurakunnissa vallinneita jännityksiä ja riitoja ja kehottaa kaikkia palaamaan rauhaan, rakkauteen ja yksimielisyyteen. Valitettavasti jakautuminen alkoi jo varhain vanha kirkon aikana.

Ensimmäinen suuri jakautuma tuli vuonna 451 Khalkedonissa pidetyn neljännen ekumeenisen kirkolliskokouksen jälkeen, kun ortodoksisten ja orientaalisten kirkkojen tiet erkanivat toisistaan. Seuraava ja vielä suurempi jakautuma tapahtui vuonna 1054. Siitä lähtien idän ortodoksinen ja lännen katolinen kirkko ovat kulkeneet eri teitä, vaikka niiden oppi eroaa oikeastaan vain käsityksissä paavin asemasta.

Ruotsin Pyhä Birgitta kuuluu kristikunnan läntiseen haaraan, vaikka häntä arvostetaan ja kunnioitetaan tänään myös ortodoksisessa perinteessä. Birgitasta ja ekumeniasta puhuttaessa on aluksi kysyttävä kuka ja mikä oli ja on tämä Pyhä Birgitta, jonka juhlavuotta parhaillaan vietetään?

Pienen Birgitan ilmestykset

Birgitan elämänvaiheet ovat varsin tunnetut. Hän syntyi 7. lokakuuta 1303 Finstan kartanossa Uplannissa varakkaaseen ja vaikutusvaltaiseen perheeseen. Birgitan isä Birger Persson oli laamanni ja ritari, tunnettu ja rikas suurmaanomistaja. Myös äiti Ingeborg Bengtintytär oli ylhäistä syntyperää. Birgitta Birgerintytär sai hyvän kasvatuksen. Hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan jo varhain ja tutustui lapsuudessaan myös lakiasioihin. Koti oli hurskas ja tasapainoinen. Kirkko ja kristillinen usko kuuluivat luonnollisina osina sen elämänpiiriin. Birgitta oli 11-vuotias äidin kuollessa vuonna 1314.

Lapsuudesta asti Birgitta oli syvästi uskonnollinen. Hänellä oli vahva mielikuvitus ja kyky kuvalliseen ajatteluun. Pienestä pitäen hän näki näkyjä, jotka määräsivät ratkaisevasti hänen myöhempää elämäänsä ja uraansa. Hän rakasti lapsesta asti palavasti Vapahtajaansa, Herraa Jeesusta Kristusta, jonka risti ja kärsimys tekivät suuren vaikutuksen pieneen Birgittaan. Birgittalaisjärjestön myöhempi tunnus AMOR MEUS CRUCIFIXUS EST (rakkauteni on ristiinnaulittu) nousee todennäköisesti Birgitan lapsuudenajan näyistä.

Isänsä tahdon mukaisesti Birgitta meni vain 13-vuotiaana naimisiin Ulf Gudmarinpojan kanssa. Avioliitossa syntyi kahdeksan lasta, josta erityisesti tytär Katariina oli äitinsä työn jatkaja. Birgitan asemaa ruotsalaisessa yhteiskunnassa osoittaa mm se, että hän palveli ja opetti useita vuosia kuningas Maunu Eerikinpojan nuorta puolisoa kuningatar Blankaa. Puolisonsa Ulfin kanssa Birgitta teki pyhiinvaellusmatkan Pyhän Olavin haudalle Nidarosin tuomiokirkkoon Trondheimiin vuonna 1339 ja kahta vuotta myöhemmin (1341) Santiago de Compostelaan Espanjaan.

Birgitan elämä muuttui radikaalisti aviopuolison kuollessa vuona 1344. Tästä lähtien hän keskitti kaiken tarmonsa kutsumuksensa toteuttamiseen, kirkon uudistamiseen ja uuden luostarijärjestön perustamiseen. Sen aikaansaaminen on myös hänen suuri saavutuksensa.

Tarmokas tahtonainen

Monissa Birgittaa kuvaavissa lähteissä korostetaan hänen taitavuuttaan, tarmokkuuttaan ja hurskauttaan. Birgitan persoona jää kuitenkin paljolti hänen luomansa järjestön ja sen historian varjoon. Birgitan luonnetta ja persoonaa paremmin tunnetaan hänen elämäntyönsä ja sen vaikutus historiassa.

Muutamat luonnehdinnat ovat kuitenkin mahdolliset tätä keskiajan poikkeuksellisen vaikutusvaltaista ja omaperäistä naista arvioitaessa. Birgitta oli vahva ja tarmokas pohjoismainen ihminen. Hän oli itsenäinen nainen aikana, jolloin naisen asema oli kokonaan toinen kuin meidän aikanamme. Hän oli kuuliainen ja nöyrä, mutta samalla sitkeä ja luja. Hänen kuuliaisuutensa kohdistui ennen kaikkea Jumalaan ja hänen antamaansa kutsumukseen. Birgitta oli kuuliainen myös vanhemmilleen ja aviovaimona puolisolleen. Hän oli lapsiaan rakastava äiti ja toimelias perheenemäntä. Hänen miehensä Ulf oli monien julkisten tehtäviensä vuoksi paljon poissa kotoa ja tällöin Birgitta hoiti itsenäisesti perheen taloutta. Hän oli suurperheen ja –talouden vallankäyttäjä ja päätöksentekijä.

Birgitta oli keskiajan katolisen kirkon uskollinen tytär ja sen kasvatti. Hän oli myös rohkea näkyjen näkijä. Birgitan visiot hämmensivät valtaapitäviä ja antoivat uutta suuntaa kirkon työlle. Birgitta oli keskiajan Ruotsissa ja Euroopassa harvinainen, poikkeuksellisen merkittävä poliittinen vaikuttaja ja moraalinen viestinviejä. Koska hän ei ollut kuningatar eikä hallitsija, hänellä ei ollut mitään muodollista poliittista asemaa eikä valtaa, mutta silti ei mikään eikä kukaan voinut estää rohkeaa, pelotonta naista toimimasta. Hän kehotti, varoitti ja uhkasi yksityisiä ihmisiä, hallitsijoita ja valtaapitäviä. Birgitta palautti kuninkaan, piispojen ja paavin mieleen heidän velvollisuutensa. Hän sekaantui arkailematta Ruotsin ja Euroopan politiikkaan ja otti reippaasti kantaa. Hän ei pelännyt keisaria, kuninkaita eikä paaveja. Birgitan voimakkaat kannanotot synnyttivät sekä myönteisiä että kielteisiä reaktioita.

Neuvonsa ja kehotuksensa Birgitta ilmaisi useimmiten ilmestyksissään, joissa Jumala, Kristus, Neitsyt Maria tai joku pyhimyksistä puhui hänelle. Birgitan ilmestykset olivat Raamatun sanan sovellutusta 1300-luvun konkreettisissa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa tilanteissa. Birgitta oli vakuuttunut näkyjensä ja ilmestystensä aitoudesta. Hän mielsi itsensä Vanhan testamentin profeettojen kaltaiseksi Jumalan sanansaattajaksi. Hän tavoitteenaan oli tehdä ihmisistä hyviä kristittyjä, ”Jumalan ystäviä”.

Birgitta ja Rooman rappio

Birgitta oli kirkon uudistaja. Hän halusi palauttaa paaville sen aseman, joka Rooman piispalle kuuluu. Birgitan visio oli, että paavin tulee uudistaa kuuria ja palata Avignonsta Roomaan. Ilmestyksessä Kristus, joka sanoi Birgitalle: ”Mene Roomaan ja pysy siellä, kunnes saat nähdä paavin ja keisarin, ja puhu heille minun puolestani ne sanat, jotka minä sinulle sanon.” Birgitta lähetti ensin vuonna 1348 Turun piispan Hemmingin ja Alvastran luostarin priorin Petruksen sanansaattajinaan paavin sekä Ranskan ja Englannin kuninkaiden luo. Heillä oli mukanaan Birgitan ilmestys ja kuningas Maunu Eerikinpojan suosituskirje. Paavi sai kehotuksen palata Roomaan ja uudistaa hovinsa, kuninkaiden puolestaan tuli sopia riitansa Ranskan kruunusta. Hemmingin ja Petruksen matka ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta, siksi Birgitta lähti itse seuraavana vuonna Roomaan, jonne hän saapui vuonna 1350. Ikuinen kaupunki oli turmeluksen vallassa eikä Birgitta säästellyt sanojaan arvostellessaan paavin edustajia ja kirkon surkeaa tilaa. Birgitta jäi pysyvästi Roomaan. Sieltä hän seurasi tarkoin synnyinmaansa tapahtumia ja otti niihin jatkuvasti terävästi kantaa.

Vuonna 1371 Birgitta lähti pyhiinvaellukselle Pyhään maahan. Palattuaan sieltä terveys heikentyneenä hän asettui asumaan nykyisen Piazza Farnesen laidalla sijaitsevaan taloon, jossa tänäänkin on birgittalaissisarten luostari. Vajaan vuoden sairastettuaan Birgitta kuoli 23.7.1373 Roomassa. Hänet haudattiin Birgitan talon lähellä olevaan San Lorenzo in Panisperna -kirkkoon, mistä hänen ruumiinsa seuraavana vuonna siirrettiin Vadstenaan Ruotsiin.

Roomassa ollessaan Birgitta laati luostarisäännön, joka pohjautuu augustinolaisluostarien perinteeseen. Paavi Urbanus V antoi vuonna 1370 luostarisäännölle ensimmäisen vahvistuksen ja Birgitalle luvan perustaa Vadstenan luostarin. Vadstenan luostari oli sekä naisille että miehille. Luostarin johtajana oli abbedissa, joka oli Neitsyt Marian sijainen maan päällä. Vadstenan pääluostari sai keskiajalla 25 tytärluostaria eri puolille Eurooppaa. Meille suomalaisille tunnetuimmat ovat vuonna 1438 perustettu Armon laakson luostari, jonka luostarikirkko palvelee tänäkin päivänä Naantalin seurakuntaa, ja Tallinnan liepeille vuonna 1346 perustettu Piritan luostari, jonka kirkon raunioiden tuntumassa on jälleen birgittalaissisarten luostari ja vierastalo. 

.

Vuonna 1377 paavi Gregorius XI palasi Avignonista Roomaan ja samana vuonna alkoi Birgitan kanonisointi eli pyhimykseksi julistamisen prosessi. Seuraavina vuosina vahvistettiin Birgitan luostarisääntö tarkistetussa muodossa. Vadstenan luostari vihittiin vuonna 1384. Lokakuun 7. päivänä 1391 paavi Bonifatius IX julisti Birgitta Birgerintyttären pyhimykseksi.

Oman aikansa rohkea reformaattori

Pyhä Birgitta oli rohkea kirkon uudistaja. Hänen uudistusohjelmansa oli nimenomaan paluuta Raamattuun ja kirkon vanhojen opettajien opetuksen ja elämän malliin. Birgitan ihanteena oli vita apostolica (apostolinen elämä). Hän oli oman aikansa reformaattori ja eräällä tavalla myös ekumenian edelläkävijänä. On tosin myönnettävä, että kaikki Birgitan ilmestykset eivät ole kovinkaan ekumeenista. Hän kannusti esimerkiksi kuningas Maunu Eerikinpoikaa ristiretkelle Novgorodia vastaan käännyttämään karjalaisia ja pakanoita, siis käytännössä pakanoiden lisäksi myös ortodoksikristittyjä. Birgitan antaa näyssään ristiretkelle hengellisen perustelun. Lainaan keskiajan etevää tutkijaa, professori Kauko Piristä, joka kirjassaan Suomen kirkon historia toteaa seuraavasti: ”Birgitta tunnusti kyllä, ettei ketään voitu saattaa pakolla Jumalan valtakuntaan”. Samalla hän kuitenkin selitti, että ”ohdakkeet on ensin tukahdutettava, jotta kukat voisivat kasvaa. Kuninkaalle tuli olla mukanaan kaksi lippua, ensinnä ristin ja armahduksen lippu, jolla tarjotaan rauhaa. Ellei sitä oteta vastaan, nostetaan vanhurskauden lippu, joka tarkoittaa väkivaltaista alistamista. Vapaaehtoisten ristiretkeläisten innostukseen perustuvan retken tuloksena Birgitan mielessä väikkyy tuomiokirkon perustaminen vallatulle alueelle Inkeriin.” (Pirinen, Suomen kirkon historia 1, 95)  

Karjalan ja koko Suomen arkkipiispan – nykyisen Nikean metropoliitan – Johanneksen osallistuminen Birgitan juhlallisuuksiin osoittaa, että myös ortodoksisessa kirkossa nähdään Pyhä Birgitta tänään kristittyjen yhteyksien vahvistajana eikä niiden vaikeuttajana.

Määrätietoista toimintaa kirkon ykseyden puolesta

Valtaosa Birgitan näyistä ja toiminnasta on kuitenkin luonteeltaan kirkon yhteyttä rakentavaa.

Vaikka ekumeeninen liike varsinaisesti on vasta myöhempien vuosisatojen ilmiö, Birgitan elämä ja toiminta ovat pääosin sopusoinnussa sen kanssa, mitä Vatikaanin II kirkolliskokous opettaa ekumeniadekreetissään Unitatis redintegratio (Ykseyden palauttaminen): ”Todellista ekumeenisuutta ei ole olemassa ilman sisäistä kääntymystä, sillä ykseyden kaipuu saa alkunsa ja kypsyy mielen uudistumisesta, itsensä kieltämisestä ja runsaana virtaavasta rakkaudesta” (Unitatis reditegratio, nro.7). Asiakirjan mukaan ”sydämen kääntymystä ja pyhää elämänvaellusta sekä kristittyjen ykseyden puolesta kannettuja yksityisiä ja julkisia rukouksia on pidettävä ikään kuin koko ekumeenisen liikkeen sieluna, niitä voidaan syystä nimittää hengelliseksi ekumeenisuudeksi” (UR, nro.8).

Tässä mielessä Birgitan toiminta oli määrätietoisen ekumeenista. Hän tahtoi kuuliaisena Kristuksen tahdolle elää pyhää elämää ja osallistua säännöllisesti messuun ja rukoushetkiin. Birgitta korosti myös ihmisen henkilökohtaisen kääntymyksen merkitystä. Oikea ekumenia edellyttää tänäänkin sekä koko kirkon että sen kaikkien jäsenten uudistumista ja samalla myös halua ja valmiutta kriittiseen oman kirkon ja ihmisen oman sydämen itsetutkisteluun ja parannuksen tekoon.

Pyhästä Birgitasta ja hänen ekumeenisesta merkityksestään puhuttaessa ei tule rajoittua vain hänen omaan aikaansa ja omaan toimintaansa. Birgitan perustama luostarijärjestö vaalii hänen hengellistä perintöään ja toteuttaa hyvin perustajansa ekumeenisia ihanteita. Birgittalaisjärjestö (Ordo Sanctissimi Salvatoris) jatkaa perustajansa Pyhän Birgitan työtä ja säilyttää hänen muistoaan. Birgitan tytär Katariina oli äitinsä kuoleman jälkeen keskeinen vaikuttaja birgittalaisjärjestössä. Hän huolehti äitinsä pyhäinjäännösten toimittamisesta Ruotsiin. Katariina asettui Vadstenan luostariin, jossa hän kuoli vuonna 1381.

”Ykseys on tehtävämme”

Tänään Pyhän Birgitan sääntökunta toimii aktiivisesti eri puolilla maailmaa. Sillä on kolme eri haaraa: Englannissa, Hollannissa ja Saksassa toimiva keskiajan luostareiden keskeytymätöntä perinnettä jatkava haara; espanjalainen haara, joka on perustettu 1600-luvun alussa ja johon kuuluu 1700- ja 1800-luvuilla perustettuja tytärluostareita Meksikossa, ja niin kutsuttu ruotsalainen haara, jonka perusti vuonna 1911 ruotsalaissyntyinen Äiti Elisabeth Hesselblad.  Tämän merkittävän haaran pääluostari on Birgitan talossa Roomassa ja sitä on johtanut vuodesta 1979 lähtien taitavasti ja tarmokkaasti pääabbedissa Äiti Tekla (Famiglietti).

Tämän kolmannen haaran birgittalaissisarten erityisenä kutsumuksena on kirkon ykseyden puolesta rukoileminen ja toimiminen sekä vieraanvaraisuus. Heidän kauniina tunnuslauseenaan onkin La Unita e missione nostra, ykseys on tehtävämme.

Äiti Teklan toimeliaassa johdossa birgittalaissisaret ovat omaksuneet merkittävän roolin nykyaikaisessa ekumeniassa. Roomassa olevan historiallisesti arvokkaan ja vieraanvaraisen Birgitan talon lisäksi Rooman lähistöllä Fara Sabinassa oleva Farfan luostari on muodostunut merkittäväksi ekumeeniseksi keskukseksi, jossa pidetään säännöllisesti tärkeitä ja kansainvälisesti arvostettuja ekumeenisia seminaareja. Niiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa kansainvälinen ekumeenisesti koottu neuvottelukunta, jossa on mukana myös vahva pohjoismaisten luterilaisten kirkkojen edustus.

Birgitan työ jatkuu

Birgittalaissisarilla on ollut viime vuosina vahva panos myös useiden Pyhän Birgitan muistopäivien vieton suunnittelussa ja toteutuksessa. Vuonna 1991 vietettiin Roomassa Birgitan kanonisaation eli pyhimykseksi julistamisen 600-vuotisjuhlaa. Sen yhteydessä oli Roomassa historiallisessa Palazzo Canzellariassa Pyhän Birgitan sanomaa nykyajalle valottava arvovaltainen asiatuntijaseminaari. Juhlallisuuksien kohokohtana oli paavi Johannes Paavali II:n yhdessä Ruotsin ja Suomen arkkipiispojen, Upsalan arkkipiispan Bertel Werkströmin ja Turun ja Suomen arkkipiispan John Vikströmin sekä Tukholman ja Helsingin katolisten hiippakuntien piispojen Hubertus Brandenburgin ja Paul Verschurenin kanssa Pietarin kirkon pääalttarilla toimittama iltarukous, vesper. Silloin tapahtui ensimmäistä kertaa, että paavi toimitti jumalanpalveluksen Rooman Pietarin kirkossa paavin yhdessä muiden kirkkojen johtajien kanssa. Monesti aiemmin muiden kirkkojen piispat ovat olleet läsnä paavin toimittamissa jumalanpalveluksissa, mutta Pyhän Birgitan juhlan yhteydessä kyseessä oli ensimmäinen yhteisesti toimitettu jumalanpalvelus, joissa paavin lisäksi myös luterilaiset arkkipiispat saarnasivat ja yhdessä paavin kanssa siunasivat kirkkokansan.

Suomen luterilaisen kirkon piispat ovat säännöllisesti vuodesta 1985 lähtien yhdessä Helsingin katolisen hiippakunnan pappien kanssa viettäneet Pyhän Henrikin päivän 19.1. tienoilla hänen muistomessuaan Santa Maria sopra Minerva –kirkossa Roomassa. Katolista ja luterilaista messua vietetään vuorovuosin. Birgittalaissisarten pääabbedissa Äiti Tekla ja joukko birgittalaissisaria on säännöllisesti olut läsnä näissä Pyhän Henrikin messuissa. Tammikuun ekumeenisella rukousviikolla on myös vietetty suomalainen (osin ruotsinkielinen) messu Birgitan talon Santa Katarinan kappelissa. Jumalanpalveluksen jälkeisistä kirkkokahveista ovat huolehtineet birgittalaissisaret.

Pyhän Birgitan perinteitä vaalien Rooman birgittalaissisaret ovat kauniilla tavalla huolehtineet myös Roomassa asuvien suomalaisten ja ruotsalaisten luterilaisten hengellisestä elämästä ja mahdollisuuksista osallistua omalla äidinkielellä toimitettuihin jumalanpalveluksiin. Birgitan talo, Casa di Santa Brigida on muodostunut monille suomalaisille ja ruotsalaisille rakkaaksi paikaksi, joka ylläpitää tuntumaa ja kaipuuta sekä maalliseen että taivaalliseen isänmaahan.

Kun paavi Johannes Paavali II uuden vuosituhannen kynnyksellä vuonna 1999 julisti Pyhän Birgitan Euroopan suojeluspyhimykseksi, se merkitsi kristillisen perinteen ja Pohjolan hengellisen ulottuvuuden vahvistumista yhdentyvässä Euroopassa. Suokoon kaikkivaltias ja armollinen Jumala Birgitan rukouksen viitoittaa kaikille eurooppalaisille uskon ja rakkauden tietä.

Päätän artikkelini Pyhän Birgitan rukoukseen, jonka uuden sattuvan suomennoksen on laatinut Pekka Kivekäs. Tämä rukous ohjaa myös meitä kiireisiä ja rauhattomia nykyajan ihmisiä kuuliaisuuden, kuuntelemisen, Kristuksen seuraamisen, ykseyden ja rauhan tielle.

Kiiruhda, Herra, valoksi yöhön.

Kuolevan lailla ikävöin sinua.       

Sano sielulleni,

ettei sinun sallimattasi tapahdu mitään

ja ettei mikään sinun sallimasi

ole lohdutonta.

Oi Jeesus Kristus, Jumalan Poika,

joka vaikenit tuomitsijoittesi edessä,

hillitse kieltäni,

kunnes olen oivaltanut,

mitä ja kuinka minun kuuluu puhua.

Osoita minulle tie

ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan.

On onnetonta vitkastella,

on vaarallista jatkaa matkaa;

vastaa siis kaipaukseeni

ja osoita tie.

Tulen luoksesi

kuin sairas tulee lääkärin luo.

Oi Herra, anna sydämelleni rauha.

Aamen. 

Risto Cantell
Kirjoittaja on Kirkkohallituksen Kirkon ulkoasiain osaston johtaja ja Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan systemaattisen teologian dosentti.

Jaa somessa: