Hyppää sisältöön

Herra Sebaot valmistaa pidot kaikille kansoille (Jes. 25:6-10a)

Jesaja 25:6-10a

Jesajan profetia on ihana kuvaus pidoista taivasten valtakunnassa. Tähän riemujuhlaan osallistuminen perustuu sekä Jumalan rakkaudessaan esittämään kutsuun että ihmisen rakkaudessa antamaan myönteiseen vastaukseen. Tästä Jeesus puhuu vertauksessaan kuninkaanpojan häistä (Matt. 22:2-14), johon kutsutut eivät halunneet tulla, koska heillä oli muuta mielestään tärkeämpää tekemistä, kenellä peltonsa, kenellä kauppansa. Lopulta palvelijat keräsivät juhlaan kaikki, jotka he tapasivat ”niin hyvät kuin pahat”.

Kuningas kuitenkin huomasi, ettei kaikilla ollut häävaatteita. Vaikka pelastuksen mysteeri perustuu Jumalan kutsuun ja varmaan lupaukseen, ihmisen on katumuksen kautta pukeuduttava hääpukuun, jotta ei tulisi heitetyksi pois juhlasta. Tästä Johannes Kastaja julisti sanoen: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle” (Matt. 3:1).

Minkälaiset nämä taivaalliset pidot sitten ovat? Kuten Jesaja ennustaa, ne ovat avoimet kaikille kansoille ja ihmisille. Jokainen on kutsuttu juhlaan nauttimaan Jumalan sanasta, hänen käskyistään ja pelastusteoistaan. Taivaalliset pidot ovat yltäkylläisyyttä armossa. Vapahtaja tyydyttää jokaisen sielun kaikki tarpeet, antaa rauhan ja uuden elämän sekä voiman taistella pahuuden voimia vastaan. Se, joka osallistuu taivaallisiin pitoihin, ei enää tunne nälkää tai janoa, sillä hänet ravitaan Herran runsailla antimilla. Tästä psalmirunoilija kirjoittaa: ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.” (Psalmi 23: 1).

Taivaan valtakunnan pidoissa nautitaan viiniä hengellisen ilon lähteestä. Se on viiniä, joka ei humalluta tai turruta, vaan antaa ihmiselle hengellistä viisautta ja harkitsevaisuutta. Maailman rakastamisen sijaan hengellisen ilon viini saa ihmisen halajamaan Jumalaa. Se antaa sieluun rauhan ja lohdutuksen. Taivaallisiin pitoihin osallistuminen on myös elämistä vapaudessa, sillä lain kirjaimen verho on repäisty rikki. Ihminen ei ole enää kuoleman vanki. Taivaallinen riemujuhla on ikuisen elämän juhlaa. Kuolema on nielty ainiaaksi, eikä meidän luonnoltamme kuolevaisten osana ole enää kuolema, vaan taivaallinen ilo ja siunaus.

Jumalaa kohtaan tuntemamme rakkaus mahdollistaa henkilökohtaisen vastauksemme kutsuun osallistua taivaallisiin pitoihin. Toteuttaaksemme Jumalan käskyt meidän on kuitenkin oltava myös kuninkaan palvelijoiden kaltaisia, joiden tehtävä oli kutsua kaikki ihmiset hääjuhlaan. Sen kutsun eteenpäin vieminen on Jumalan palvelijoiden tehtävä nyt ja aina.

Maria Susuna


Jaa somessa: