Seuraavassa on muutamia käytännön esimerkkejä ja joitakin kertomuksia, jotka liittyvät näihin kahteen dialogiin. Ne pyrkivät havainnollistamaan asiaa.
- Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) 10. yleiskokousta Busanissa, Etelä-Koreassa, leimasivat säännölliset ja osin laajamittaiset sitä vastaan suunnatut mielenosoitukset. Joukko KMN:oon sitoutumattomia korealaisia kristittyjä järjesti niitä. Mielenosoittajien kantamien kylttien ja jakamien lehtisten perusteella heidän tärkein kritiikkinsä KMN:a kohtaan johtui tavasta, jolla heidän mielestään järjestön painopiste oli siirtynyt ekumeenisesta dialogista uskontojen väliseen dialogiin. Mielenosoittajien jakamissa lehtisissä oli esimerkiksi seuraava kommentti: ”Kun ekumeenisen liikkeen ja KMN:n alkuperäinen tavoite oli ’kirkkojen yhteys’, niin KMN:n uusi visio on kaikkien uskontojen yhteys – itse asiassa koko ihmiskunnan yhteys.” Vaikka tällaiset väitteet ovat virheellisiä, ne herättävät kysymyksen: mitä KMN:n tulee oppia tästä kokemuksesta ja näistä havainnoista?
- Uskontojen välistä dialogia kuvattaessa käytetään yhä useammin sellaisia ilmauksia kuin ”uusi ekumenia” tai ”laajempi ekumenia”. Käsitteisiin ”uusi” ja ”laajempi” kätkeytyy arvoarvostelmia, jotka voivat johtaa, ja johtavatkin, sekaannukseen tai kristittyjen keskinäisessä dialogissa mukana olevien aliarvostukseen.
Joidenkin muslimien viimeisten viidentoista vuoden aikana harjoittama dramaattinen ja väkivaltainen toiminta on johtanut islamin kasvavaan näkyvyyteen monissa tiedotusvälineissä ja kansainvälisesti. Valtaosa maailman muslimiyhteisöstä on sanoutunut irti näiden muslimien väkivaltaisesta toiminnasta. Tämä on johtanut myös eri maiden hallitusten ja muiden lähteiden myöntämään merkittävään taloudelliseen tukeen, joka on annettu uskontojen väliselle diakoniselle toiminnalle. Tämä on valitettavasti joskus johtanut tilanteisiin, joissa kristittyjen yhteyden edistäjät ovat joutuneet kärsimään. Joidenkin maiden hallitukset asettavat paineita kristittyjen keskinäisiä suhteita ja kirkkojen kansallisia neuvostoja kohtaan. Tällaisen ulkoa tulevan paineen alla ne joutuvat määrittelemään itsensä uudelleen uskontojen välisten suhteiden toimijoiksi.
- On kirkkoja, jotka näyttävät haluavan antaa suuremman painoarvon niiden hoitamille uskontojen välisille suhteille kuin kristittyjen keskinäisille suhteille. Tätä esiintyy niin alueilla, joilla kristityt ovat enemmistönä, kuin alueilla, joilla kristityt ovat vähemmistönä.
- Entisen KMN:n pääsihteerin Philip Potterin muistokirjoitus julkaistiin brittiläisessä sanomalehdessä The Daily Telegraphissa 29.4.2015. Siinä todettiin: ”Jo kauan ennen kuin uskontojen välisestä dialogista tuli yleistä, Potter ja hänen tiiminsä järjestivät konsultaatioita maailman uskonnollisille johtajille. Pysyvä saavutus oli vuonna 1982 julkaistu konsensus-asiakirja, joka ilmaisee suurten kirkkojen yhteisen näkemyksen kasteen, ehtoollisen ja viran teologisesta perustasta.” Tämä osoittaa, ettei muistokirjoituksen kirjoittaja eivätkä The Daily Telegraphin toimittajat ymmärtäneet uskontojen välisen ja kristittyjen keskinäisen dialogin eroa.
- Wikipedian hakusana ”Interfaith Dialogue” sisälsi toukokuussa 2015 seuraavan harhaanjohtavan kappaleen: ”Joillekin termillä uskontojen välinen dialogi on sama merkitys kuin uskojen välisellä dialogilla. Kumpikaan ei tarkoita ei-tunnustuksellista kristillisyyttä. KMN tekee eron uskojen välisen [engl. interfaith] ja uskontojen välisen [engl. interreligious] välillä. KMN:lle ‘uskontojen välinen’ viittaa toimintaan erilaisten kristillisten kirkkokuntien välillä, ja ‘uskojen välinen’ viittaa toimintaan eri uskonnollisten ryhmien välillä, esimerkiksi muslimien ja kristittyjen tai hindujen ja juutalaisten.” Tämä Wikipediassa esitetty tulkinta, jota KMN ei ollut kirjoittanut eikä tarkistanut ja joka on nyt toivottavasti korjattu, on toinen tyypillinen esimerkki laajalle levinneestä käsitteellisestä sekaannuksesta.
- Kirkkojen maailmanneuvoston piirissä on kasvanut halu päästä laajempaan kristittyjen yhteyteen, joka on enemmän kuin läheiset suhteet ja parempi ymmärrys sen jäsenkirkkojen välillä tai sen jäsenkirkkojen ja roomalais-katolisen kirkon välillä. KMN haluaa olla näkyvästi yhteydessä kristittyjen ryhmiin, jotka ovat herätyskristillisiä (evankelikaalisia) tai helluntailaisia tai tunnustuskuntiin sitoutumattomia. Edellyttääkö tämä erilaista kristittyjen keskinäistä sitoutumista? Entä millainen vaikutus tällaisella kehityksellä on KMN:n työlle muiden uskontojen kanssa, kun otetaan huomioon ne jännitteet, joita vallitsee muutamien uusien dialogikumppanien joukossa suhteessa uskontojen väliseen dialogiin?
- ”Uusien uskonnollisten liikkeiden” lisääntynyt kiinnostus kohdata kristillisiä kirkkoja ja osallistua ekumeeniseen liikkeeseen herättää kysymyksiä. Pitäisikö esimerkiksi Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon (mormonit) ja kristillisten kirkkojen edustajien välistä dialogia kuvata kristittyjen keskinäiseksi vai uskontojen väliseksi? Kristityt, jotka sitoutuvat ekumeeniseen liikkeeseen, pitäisivät tällaista dialogia varmaan uskontojen välisenä, kun taas Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenet pitäisivät sitä todennäköisesti kristittyjen keskinäisenä dialogina.
- Kristinuskon ja juutalaisuuden välinen suhde, jota monet kristityt pitävät ”erityisenä suhteena” verrattuna kristinuskon suhteeseen muiden uskontojen kanssa, herättää kysymyksiä kristittyjen keskinäisen dialogin suhteesta uskontojen väliseen dialogiin. Kristillisen kirkon rakenteissa näille suhteille on joskus annettu institutionaalinen asema. Esimerkiksi roomalais-katolisen kirkon rakenteissa suhteet juutalaisuuteen ovat erityisen ”Uskonnolliset suhteet juutalaisten kanssa” -komission vastuulla. Se on sijoitettu paavillisen kristittyjen ykseyden neuvostoon eikä paavillisen uskontojen välisen dialogin neuvostoon, jolla on vastuullaan roomalais-katoliset suhteet muihin ei-kristillisiin uskontoihin. Karl Barth totesi vuonna 1951: ”Viime kädessä on oikeastaan vain yksi tärkeä ekumeeninen asia: meidän suhteemme juutalaiseen kansaan”. Barthin kommentti antaa ajattelemisen aihetta. Missä mielessä Barth käyttää tässä sanaa ”ekumeeninen”? Vaikka tämä näkemys ”erityisestä suhteesta” on tervetullut monissa juutalaisissa piireissä, on myös juutalaisia, jotka haluavat kyseenalaistaa sen. Heidän mielestään on tärkeää, että kristityt ottavat huomioon juutalaisuuden ja kristinuskon välisen eron samalla lailla kuin niiden yhteisen taustan.
Näiden ja muiden vastaavien kysymysten valossa voidaan kysyä: millaisia ohjeita voidaan antaa niille yksilöille ja ryhmille, jotka toimivat uskontojen välisten vuoropuhelujen hyväksi tai kirkkojen välisten suhteiden edistämiseksi tai molemmissa dialogeissa?
Tämä kirjanen pyrkii esittämään aluksi joitakin hyödyllisiä määritelmiä ja tarkastelee sen jälkeen dialogin raamatullisia ja teologisia perusteita. Sitten se tarjoaa joitakin periaatteita ja tavoitteita, ennen kuin siirtyy tarkastelemaan menetelmiä ja haasteita, ja päätyy lopuksi joihinkin käytännön esimerkkeihin. Kirjanen on tarkoitettu ensisijaisesti kristityille. Toiveena on, että se olisi informatiivinen myös muiden uskontojen jäsenille, jotka tekevät työtä uskontojen välisten suhteiden hyväksi. Sen valmistumisprosessia ja tekijäryhmää kuvataan lähemmin lopussa.