Kahdeksan päivää rukousta ykseyden puolesta vuosittain aina samaan aikaan, 18.-25. tammikuuta. Kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko on kansainvälinen rukousliike, joka on laajasti tunnettu meillä ja muualla. Sen perinteet ovat pitkät, sillä sitä on vietetty jo yli sata vuotta.
Kaikkialla maailmassa rukoillaan kristittyjen ykseyden puolesta joka päivä. Yhteinen rukous kulminoituu erityisen näkyvästi kahdeksan päivän jaksoon. Samaan aikaan kaikkialla maailmassa rukoillaan yhteisten tekstien pohjalta. Kun rukoilemme, yhdistymme laajaan rukousketjuun maapallon ympäri.
Kristittyjen ykseyden rukousviikon taustaa
Kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko täytti tammikuussa 2008 sata vuotta. Yhtenäistä aineistoakin viikolle on toimitettu jo neljänkymmenen vuoden ajan. Ekumeenisen rukousviikkoperinteen katsotaan alkaneen Yhdysvalloista. Episkopaalinen pappi Paul Wattson ehdotti rukousviikon sijoittamista ajanjaksoon 18–25. tammikuuta. Kahdeksan päivän rukousoktaavia vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1908.
Meillä Suomessa rukousviikkoa on vietetty 1950-luvulta alkaen, mutta säännöllisen viettämisen katsotaan alkaneen vuodesta 1964, jolloin Helsingin Vanhankirkon seurakunnassa järjestettiin rukousviikon tilaisuus. Mainituilla vuosikymmenillä rukousviikon tilaisuuksien järjestäminen vaati rohkeata pioneerihenkeä, sillä yhteistä rukousta eri kirkkokuntiin kuuluvien kesken ei kaikkialla pidetty suotavana. Epäluulot tässä suhteessa ovat enimmäkseen taaksejäänyttä ja voimme nyt iloiten kokoontua yhteen kiittämään ja rukoilemaan.
Kristittyjen ykseyden rukousviikko on vakiinnuttanut asemansa. Viikon aikana kokoonnutaan ekumeenisiin jumalanpalveluksiin, kirkkovaelluksiin, konsertteihin ja tapahtumiin. Viikko on siis satavuotiaana virkeämpi kuin nuoruutensa päivinä. Tämä tosiasia on itsessään vahva todiste ykseyden puolesta rukoilemisen tehokkuudesta.
Jänneväli 18.-25. tammikuuta
Rukousviikon ensimmäistä päivää, 18. tammikuuta, vietettiin katolisessa kirkossa ennen vuotta 1960 tapahtunutta liturgisen kalenterin muutosta apostoli Pietarin muistopäivänä. Viimeinen eli kahdeksas päivä on apostoli Paavalin kääntymyksen muistopäivä.
Paavi Johannes XXIII palautti 1960 apostoli Pietarin piispanistuimen juhlan alkuperäiselle paikalleen helmikuun 22. päivään. Niinpä Kristittyjen ykseyden rukousviikon ensimmäisellä päivällä ei enää meidän aikanamme ole samaa muistopäivän merkitystä kuin rukousviikkoperinteen alkutaipaleella.
Rukousviikon päätöspäivä on edelleenkin katolisessa liturgisessa kalenterissa Pyhän apostoli Paavalin kääntymyksen muistopäivä. Meillä yleisesti käytössä olevan nimipäiväkalenterin nimistö pohjautuu edelleen perinteiseen lännen kirkon nimikalenteriin ja 25. tammikuuta on nimipäivä Paavolla ja Paulilla. Suomenruotsalaisessa kalenterissa on päivän kohdalla nimi Paul ja saamelaisessa Bávval, Bávlos ja Bávva.
Suomen ortodoksisen kirkon nimipäiväkalenteri rakentuu henkilömuistojen pohjalle ja sama nimi voi tulla vuoden mittaan useamman kerran esille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ortodoksi viettäisi nimipäiväänsä useita kertoja vuodessa. Nimipäivää vietetään ainoastaan sen pyhän muistopäivänä, jonka mukaan nimi on annettu. Vuoden jokainen päivä on omistettu jonkun pyhän henkilön muistolle.
Ekumeeninen rukousviikko – miten tähän on tultu?
Ekumeenisen rukousviikon historia yltää yli sadan vuoden taakse.
Se on yksi viime vuosisadan syvimmistä ja laajimmalle levinneistä hengellisistä liikkeistä. Yhteisen rukouksen uudistava vaikutus koskettaa kristittyjä kaikkialla maailmassa, kun kokoonnutaan yhdessä rukoilemaan sen ykseyden puolesta, jonka edestä Kristus rukoili ennen kuolemaansa.
Ekumeenisen toiminnan peruselementti on rukous. Jeesus rukoili jäähyväisrukouksessaan: “Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh: 17:21).
Ekumeenisessa liikkeessä on koettu tärkeäksi, että on olemassa vuosittain toistuvia päiviä ja viikkoja, jolloin kiinnitetään erityistä huomiota rukoukseen kristittyjen ykseyden puolesta.
Rukoustapahtumista neljä on vakiinnuttanut asemansa viime vuosisadalla: Yhteiskristillinen rukousviikko eli Evankelisen Allianssin rukousviikko, jota vietetään tammikuun alussa vuoden ensimmäisestä sunnuntaista alkaen. NMKY:n ja NNKY:n rukousviikko marraskuussa, Maailman rukouspäivä maaliskuussa.
Neljäs on Kristittyjen ykseyden rukousviikko (englanniksi: The Week of Prayer for Christian Unity, WPCU). Tämä viikko on maailmanlaajuisesti ja myös kansallisesti tunnetuin.
NMKY:n ja NNKY:n rukousviikkoa alettiin viettää jo edellisellä vuosisadalla. Sitä vietettiin ensimmäisen kerran vuonan 1867
Ekumeenista liikettä voidaan kuvata myös virtana, joka muodostuu monien pikku purojen yhdistymisestä. Pyrkimystä kristittyjen yhteyteen ja Kristuksen kirkon ykseyteen on syntynyt eri puolilla kristikuntaa jo lähes parinsadan vuoden ajan. Yksi pieni puronen on rukousliike, josta ekumeeninen rukousviikko on saanut alkunsa yhdysvaltalaisen episkopaalisen papin, Paul Wattsonin, aloitteesta. Ensimmäistä kertaa viikkoa vietettiin vuonna 1908. Wattsonin aloitteesta rukousoktaavi sijoitettiin jaksoon 18.-25. tammikuuta.
1930-luvun Ranskassa katolinen isä Paul Couturier kehitti ajatusta ja pyrki saamaan rukousviikolle muodon, jossa kirkkokuntien ei tarvitse luopua omasta perinteestään.
Miljoonat ihmiset noin 75:ssä maassa osallistuvat rukousviikon viettoon. Vuonna 1966 rukousviikon kansainvälistä englanninkielistä aineistoa alettiin valmistella yhteistyössä Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) Faith and Order (usko ja kirkkojärjestys) -komitean ja Katolisen kirkon kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston toimesta. Ensimmäinen yhteinen ja yhtenäinen aineisto oli käytössä vuonna 1968 ja vuodesta 1975 alkaen aineisto on valmisteltu eri puolilla maailmaa ekumeenisena yhteistyönä.
Suomessa aineiston suomentamisesta ja jakelusta vastaa Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN)
SEN:n toimistolle esitetään usein kysymys, mihin ajankotaan Ekumeeninen rukousviikko seuraavassa tammikuussa sijoittuu. Vastaus on siis aina sama: 18.-25. tammikuuta, kysymyksessä ei ole kalenteriviikko, vaan kahdeksan päivän jakso. Viikon alkuperäinen englanninkielinen nimi on Octave of Prayer for Christian Unity.
Pietarista Paavaliin
Rukousviikon ensimmäistä päivää, 18. tammikuuta, vietettiin katolisessa kirkossa ennen vuotta 1960 tapahtunutta liturgisen kalenterin muutosta apostoli Pietarin muistopäivänä. Paavi Johannes XXIII palautti 1960 apostoli Pietarin piispanistuimen juhlan alkuperäiselle paikalleen helmikuun 22. päivään. Niinpä Kristittyjen ykseyden rukousviikon ensimmäisellä päivällä ei enää meidän aikanamme ole samaa muistopäivän merkitystä kuin rukousviikkoperinteen alkutaipaleella.
Ruotsalainen professori ja kirjailija Gunnel Vallquist on pohdiskellut syitä siihen, että Kristittyjen ykseyden rukousviikko on aikanaan sijoitettu alkamaan nimenomaan Pietarin päivästä ja päättymään Paavalin kääntymyksen muistopäivään. Hän päätyy siihen, että Pietarin juhlapäivä oli ilman muuta selkeä ja edustava katolisen kirkon kannalta, kun taas Paavalin muistopäivää voidaan puolustaa sillä, että protestanttiset kirkot pitävät Paavalia esikuvallisena kristittynä.
Ekumeenisissa yhteyksissä on tärkeätä muistaa myös se, että apostoli Pietaria pidetään Antiokian kirkon perustajana. Siellä Jeesus Nasaretilaisen seuraajia alettiin Uuden testamentin mukaan kutsua kristityiksi, ja kaupungin piispanistuin on edelleen yksi ortodoksisen kirkon keskeisistä patriarkaateista.
Pyhien ihmisten muisto
Myös Turun keskiaikaisen hiippakunnan Missale Aboense tunsi 161 pyhimysten juhlaa. Reformaation myötä suurin osa pyhimysjuhlista karsiutui protestanttisista kirkoista, mutta erityisesti toisen maailmansodan jälkeen on näissä kirkoissa herännyt uutta kiinnostusta muistopäiviä kohtaan.
Tähän kehitykseen liittyy myös Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle luotu muistopäiväluettelo, joka sisältyy käsikirjakomitean ehdotukseen uudeksi Evankeliumikirjaksi. Luettelon rungon muodostavat apostolien ja eräiden kirkon historiaan liittyvien henkilöiden päivät. Tässä luettelossa apostoli Paavalin muistopäivä on nimenomaan 25. tammikuuta.
Pyhimyksille omistettujen päivien perinne jatkuu myös nimipäivinä. Edelleenkin 25. tammikuuta on Paavon ja Paulin nimipäivä, suomenruotsalaisessa kalenterissa on nimi Paul ja saamelaisessa Bàvval, Bàvlos ja Bávva.
Ortodoksisen kalenterin perusta on siinä, että jokainen päivä on omistettu pyhän ihmisen muistolle. Kirkkovuosi alkaa ortodoksisessa kirkossa syyskuun 1. päivänä, sillä Bysantin valtakunnassa ajanlasku aloitettiin tuosta päivästä. Läntisen ja itäisen kalenterin sekä kirkkojen traditioiden erilaisuuksista huolimatta voimme täällä Suomessa viettää yhteistä ekumeenista rukousviikkoa. Itäisen ja läntisen kirkon perinteet kohtaavat maamme kahden kansankirkon kaikissa ekumeenisissa yhteyksissä. Traditioiden kohtaamisesta tulee rukousviikon viettoa rikastuttava läntisen ja itäisen tradition leikkauspiste.
Suomalainen rukous
Meillä Kristittyjen ykseyden rukousviikkoa on vietetty säännöllisesti 1960-luvulta alkaen. Helsingin pohjoisessa ruotsalaisessa seurakunnassa (Norra svenska församlingen) kokoonnuttiin pienenä ryhmänä rukoilemaan jo 1950-luvulla. Myllyjärven ekumeenisen keskuksen lehdessä Palava pensas esiteltiin rukousviikkoa vuonna 1963. Tuona vuonna isä Johannes Karhusaari järjesti rukousviikon tapahtuman Järvenpään seurakuntaopistolla ja kirjoitti siitä opiston lehteen Yhteys.
Tammikuussa 1964 vietettiin ainakin Helsingin Vanhassa kirkossa kristittyjen yhteisiä rukoustilaisuuksia. Jo seuraavana vuonna eli 1965 rukousviikkoa vietettiin Helsingin lisäksi ainakin Jyväskylässä. Pienet purot eri puolilta Suomea ovat uurtaneet väylänsä suuremmaksi virraksi niin, että rukousviikon vietto on muodostunut näkyväksi perinteeksi ympäri Suomea. Vuotta 1964 pidetään rukousviikon suomalaisen viettämisen aloitusvuotena.
Monilla paikkakunnilla Suomessa toimii paikallisen ekumenian toimikuntia, jotka ovat ottaneet ohjelmaansa muun muassa rukousviikon paikallisten tapahtumien järjestämisen. Kirkkovaellukset ja ristisaatot ovat viikon vieton näkyvintä perinnettä. Pohjoisessa Suomessa on perinteisesti järjestetty ristisaatto rukousviikon aikana. Molempien kansankirkkojen piispat ovat olleet useimmiten mukana samoin kuin muiden kirkkokuntien edustajat. Näistä ristisaatoista on tullut osa pohjoista talvista juhlaperinnettä.
Suomen Yleiskirkollinen toimikunta, joka on Suomen Ekumeenisen Neuvoston edeltäjä, julkaisi rukousviikon aineistoa suomeksi jo 1950-luvulla. SEN ja Suomen Ekumeeninen Seura ovat yhdessä julkaisseet rukousviikon aineistoa 1960-1970-luvuilla. Seuran lopetettua toimintansa, on SEN yksin vastannut julkaisuista. 1970-luvulla näyttää vallinneen pyrkimys hakea rukousviikolle kokonainen kalenteriviikko, jakso sunnuntaista sunnuntaihin, mutta seuraavalla vuosikymmenellä on jälleen palattu alkuperäiseen asiainjärjestykseen eli jaksoon 18.-25. tammikuuta. Tämä on selkeää, koska tällä tavoin voimme liittyä yhteiseen rukoukseen muun maailman kanssa samaan aikaan. Näin vältytään myös pohdinnoilta, mihin tammikuun viikoista rukousviikko sijoitettaisiin.
Paikallisuus näkyviin
Kristittyjen ykseyden rukousviikon vietto on paikallisen ekumenian voimainponnistus ja se muotoutuu erinäköiseksi eri paikkakunnilla. Joillakin paikoin kohdataan joka päivä, joskus jopa useampia kertoja päivässä. Toisaalla taas yritetään järjestää edes yksi ekumeeninen rukoustilaisuus viikon aikana. Suuret eroavaisuudet tavassa viettää Ekumeenista rukousviikkoa oikeuttavat kysymykseen: Tarvitaanko yhteistä aineistoa? Vastaus voi olla joko kyllä tai ei. On totta, että paikkakunnittain rukousviikon vietto voi saada muotonsa kokonaan paikallisten edellytysten ja traditioiden perusteella. Yhteisen aineiston vahvuus on kuitenkin yhteyden tunnussa, koko viikon läpäisevässä ”punaisessa langassa”. Rukousviikon ohjelmalehtinen saa mielellään olla ”löytölaatikko”. Se ei ole ohje ylhäältä tai ohje ulkoapäin, vaan ehdotus. Sen vahvuus on siinä, että kaikkialla maailmassa poimitaan raamatuntekstejä, sananselityksiä ja rukouksia samasta ”laatikosta”, samaan aikaan.
Dominikaani-isä Martti Voutilainen teki eläessään merkittävää työtä rukousviikon tunnetuksi tekemiseksi. Julkaisussa Samalla asialla (SKSK ja SEN 1981) hän kirjoitti näin: ”Olivatpa totutut rukouksen muodot millaiset tahansa, rukousviikon sanoma on sama: vain Jumala voi johdattaa meidät yhteen, vain hän voi koota lapsensa yhdeksi perheeksi ja vain hänen voimallaan on kristittyjen mahdollista antaa maailmalle se todistus, josta Kristus puhuu ja joka voi auttaa maailmaa uskomaan hänen lähetystehtäväänsä, siihen, ettei hän ole vain jonkin erityisen ryhmän, vaan koko ihmiskunnan yhteinen vapahtaja ja pelastaja”.
Sirpa-Maija Vuorinen
Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallintosihteeri ja rukousviikon suomenkielisen aineiston toimituskunnan jäsen 1990-2018