Luterilaisen kirkon jumalanpalvelusten evankeliumiteksteinä on viime aikoina luettu paljon Johanneksen evankeliumia. Pääsiäisaikana teksti on usein valittu Jeesuksen jäähyväispuheesta, jonka osana on myös ekumenian ”motoksi” noussut Jeesuksen rukous: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.”
Johanneksen evankeliumissa elää tietynlainen jännite. Yhtäältä evankeliumi on rakkauden sanoman kyllästämä. Jumalan rakkaus Poikaa ja maailmaa kohtaan, sekä Jeesuksen seuraajien lähimmäisen rakkaus ja keskinäinen rakkaus, ovat Jeesuksen puheiden ja tekojen keskiössä. Rakkaus on Jumalan tekojen motiivi ja väline – ja vielä enemmän: Jumalan itsensä olemus. Toisaalta evankeliumin sivuilla näkyy syvä kuilu ja kahtiajako maailman ja Jeesuksen seuraajien välillä. Johanneksen evankeliumi jakaa todellisuutta hyvän ja pahan, valon ja pimeyden, valtapiireihin. Evankeliumin maailmankuvassa näkynee Jeesuksen opetusten lisäksi evankelistan ja hänen yhteisönsä kokemukset irtaantumisesta synagogasta ja vaikeuksista, joita seurasi elämästä pienessä uskonnollisessa vähemmistössä, jolla ei ollut vakiintunutta asemaa yhteisöissä.
Viime vuosina olemme joutuneet seuraamaan polarisaation kasvua maailmassa. Jakolinjoja ”omien ja muiden” välille vedetään milloin milläkin perusteella. Muureja rakennetaan korkeammiksi ja vallihautoja kaivetaan syvemmiksi. Alati jyrkentynyt ilmapiiri tulehduttaa ihmisten yhteyttä niin kansojen välillä kuin sisällä. Valtapolitiikan sekä taloudellisen ja sotilaallisen imperialismin röyhkeä paluu sopimuksiin ja diplomatiaan nojaavan maailmanjärjestyksen yli, fasismin ja oligarkioiden niskalenkki demokratiasta sekä jo käynnissä olevat brutaalit hyökkäyssodat saavat pelkäämään, ettei maailmansodista ole opittu mitään.
Toisen maailman ääni ei kuitenkaan ole täysin vaiennettu. Monet kansalaisjärjestöt, instituutiot, yhteisöt ja yksilöt tekevät töitä polarisaation lieventämiseksi. Suomen Ekumeeninen Neuvosto haluaa olla mukana tässä työssä. Ekumenian ytimessä on yhteyden etsiminen, dialogi, toisen tunnistaminen ja tunnustaminen. Ekumeenisella liikkeellä on paljon annettavaa jännitteiden purkamisessa ja vastakkainasettelun lieventämisessä.
Mutta onko Suomen Ekumeenisella Neuvostolla ja ekumeenisella liikkeellä laajemmin jotain omaa annettavaa kamppailussa polarisaatiota vastaan? Ajattelen, että on. Kristittyinä koemme ykseyden perustan syvemmällä kuin yhteisissä intresseissä. Ykseys ei riipu meistä ihmisistä, vaan Jumalan olemuksesta kolminaisuutena – Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ykseytenä. Tämä ykseys toteutuu kolminaisuuden sisällä, Jumalan ja ihmisen välillä sekä ihmisten kesken Rakkautena. Ykseys ei ole vain välineellistä. Ykseys on olemuksellista. Rakkaus ei ole vain välineellistä. Rakkaus on olemuksellista.
Rakkaus on motiivi, väline ja olemus.
Evankelista Johanneksen teologian ydintä pohdiskellessa voi huomata, ettei Johanneskaan ollut menettänyt kaikkea toivoa maailman suhteen. Rakentamansa kahtiajako ei ole ylittämätön. Tästä toivosta antaa viitteen myös Jeesuksen rukouksen sanat: ”jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut”.
Kirjoittaja:
Rev’d Miika Ahola, Anglican Church in Finland
Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallituksen jäsen