Amnesty Internationalin Suomen osasto, Ihmisoikeusliitto ry, Lastensuojelun Keskusliitto, Kirkon Ulkomaanapu, Pakolaisneuvonta ry, Suomen ekumeeninen neuvosto, Suomen Pakolaisapu ry ja Suomen Punainen Risti haluavat tuoda hallituksen tietoon näkemyksiä ja kriittisiä huomioita Euroopan unionin pakolaispolitiikasta.
Järjestöt toivovat, että Tampereen vuoden 1999 huippukokouksen ansiokkaat päätelmät ja ns. Tampereen henki olisivat Suomen linjana puheenjohtajuuskaudella. Haagin ohjelman väliarvio tullaan toteuttamaan syksyllä, mikä antaa Suomelle hyvät mahdollisuudet Tampereen jälkeisen kehityksen kriittiseen arviointiin erityisesti siltä osin, että kontrollitoimet ovat painottuneet suojelun kustannuksellaa.
1. Vaikuttaminen pakolaisuuden syihin – johdonmukaisesti
YK:n pääsihteerin ja joidenkin valtioiden asettama kansainvälinen siirtolaisuuskomissio (Global Commission on International Migration) arvostelee valtioita ja nykyistä kansainvälistä muuttoliikettä ohjaavaa järjestelmää koherenssin puutteesta. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden politiikoille on tyypillistä, että eri politiikkalohkot eivät toimi riittävässä yhteistyössä kansainväliseen muuttoliikkeeseen liittyvissä kysymyksissä ja niillä saattaa olla jopa keskenään ristiriitaisia tavoitteita.
Turvapaikka- ja pakolaispolitiikka on EU:ssa painottunut pitkälti oikeus- ja sisäasioihin. Pakolaisuutta ja sääntelemätöntä siirtolaisuutta sekä niihin liittyviä ongelmia ei kuitenkaan ratkaista ilman kokonaisvaltaista ja johdonmukaista politiikkaa, jossa huomioidaan myös puuttuminen ongelmien syihin. Tähän kokonaisuuteen liittyvät rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien edistäminen sekä köyhyyden ja taloudellisen eriarvoisuuden poistaminen.
Kehitysyhteistyössä tulisi huomattavasti nykyistä enemmän huomioida myös pakolaisten suojelu ja pysyvien ratkaisujen kehittäminen pakoon joutuneille. Olennaisen tärkeää on aito vuoropuhelu ja yhteistyö kolmansien maiden kanssa. Vain vaikuttamalla niihin syihin, jotka pakottavat ihmiset lähtemään kotimaistaan, voidaan vaikuttaa Eurooppaan kohdistuvan muuttoliikkeen laajuuteen.
EU:n tulisi myös tehostaa ja suunnata kriisinhallintaa niin, että pakolaisuuteen johtavia konflikteja saadaan estettyä tai lopetettua nykyistä tehokkaammin. Unionin tulisi YK:ssa aktiivisesti ajaa konflikteihin puuttumista rauhanturvaoperaatioiden muodossa.
2. Vastuunjako ja uudelleensijoittaminen
Euroopan unionin tulee ottaa riittävästi vastuuta pakolaisten suojelemisesta. Muihin maanosiin verrattuna Euroopan pakolaismäärät ovat edelleen pieniä ja unioni koetaan sulkeutuneena alueena.
Taloudellisen ja poliittisen tuen lisäksi tarvitaan konkreettisia osoituksia siitä, että EU on myös valmis vastaanottamaan alueelleen suojelua tarvitsevia henkilöitä. Tämä edellyttää hyvää, solidaarisuuteen perustuvaa yhteistyötä jäsenvaltiolta. Mikäli jäsenvaltioiden lähtökohtana on vastaanottaa mahdollisimman vähän pakolaisia maahansa, johtaa tämä vastuunsiirtopolitiikan vahvistumiseen. Vastuunsiirto voi EU:n ja muun maailman tasolla tarkoittaa esimerkiksi sitä, että turvapaikanhakijoita ei haluta päästää unionin alueelle vaan kehitettäisiin ns. kokoomaleirejä, johon hakijat kerättäisiin. EU:n sisällä vastuunsiirtoa on se, että jäsenvaltiot pyrkivät kiristämään lainsäädäntöjään, jotta juuri niiden alueelle tulisi mahdollisimman vähän turvapaikanhakijoita.
Euroopan unionin keskeisiä ongelmia pakolaisten suojelun näkökulmasta on vaikeus päästä hakemaan suojaa unionin alueelta. Koska laillisia maahantuloväyliä ei juuri ole, joutuvat turvaa hakevat turvautumaan ihmissalakuljetukseen. Laittoman maahantulon torjunta sinänsä on ymmärrettävää, mutta se ei saa estää pakolaisten mahdollisuutta saada tarvitsemaansa suojelua. EU:n tulisikin kehittää laillisia maahantuloväyliä suojaa hakeville ihmisille.
Pakolaisten uudelleensijoittaminen on konkreettinen tapa kantaa vastuuta pakolaisten suojelemisesta. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n arvion mukaan noin kuusi miljoonaa pakolaista on elänyt leiriolosuhteissa yli kymmenen vuoden ajan ilman pysyvää ratkaisua tilanteeseensa. On myös äkillisiä tilanteita, joissa tietty joukko pakolaisia tarvitsee nopeasti turvallisen sijoituspaikan. Vaikka uudelleensijoittaminen on vain yksi mahdollinen pysyvä ratkaisu, on se toimiva vaihtoehto silloin, kun mahdollisuudet paluumuuttoon tai paikalliseen integraatioon ovat heikot.
Euroopan unionin tulisi omalta osaltaan osoittaa valmiutensa ja halukkuutensa osallistua pakolaisten uudelleensijoittamiseen siten, että jäsenvaltiot nykyistä huomattavasti paremmin sitoutuisivat vastaanottamaan ns. kiintiöpakolaisia. Pidemmällä tähtäimellä unionille tulisi kehittää yhteinen uudelleensijoittamisjärjestelmä.
Suomella on pitkät perinteet pakolaisten uudelleensijoittamisessa. Tietomme ja osaamisemme avulla voimme tukea ja kannustaa muita jäsenvaltioita rohkeammin mukaan toimintaan. Suomen tulisi puheenjohtajuuskaudellaan erityisesti viedä eteenpäin EU:n yhteisen uudelleensijoitusjärjestelmän kehittämistä.
3. Euroopan unionin yhteinen turvapaikkajärjestelmä
Haagin ohjelman mukaan yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän tavoitteet ovat yhteisen turvapaikkamenettelyn vahvistaminen ja yhtenäinen asema niille, joille myönnetään turvapaikka tai toissijaista suojelua. Vaikka unioni on edennyt yhteisten direktiivien laatimisessa, on yhteisen järjestelmän luominen vielä hyvin kesken. Huolestuttavaa on myös se, että jo hyväksyttyjen direktiivien voimaansaattaminen ei ole edennyt toivotulla tavalla.
Harmonisaatioprosessin perusongelmana on ollut jäsenvaltioiden haluttomuus luoda todellista yhteistä järjestelmää, joka edellyttäisi niiltä omien lainsäädäntöjen ja turvapaikkajärjestelmien muuttamista. Näin ollen jotkut direktiivit kuten esimerkiksi turvapaikkamenettelyjä koskeva direktiivi ovat vain kokoelma alhaisimpia standardeja. Edelleen jäsenvaltiot hyvin pitkälti toimivat omien järjestelmiensä mukaisesti, minkä vuoksi myös turvapaikkapolitiikat eri maissa vaihtelevat huomattavan paljon.
Turvapaikanhausta on EU:ssa tullut eräänlaista ”lottoamista”. Esimerkiksi vuonna 2004 Itävallassa turvapaikan sai yli 50 prosenttia hakijoista, kun Suomessa turvapaikka myönnettiin vain 0,6 prosentille kaikista hakijoista.
Dublin-asetuksen mukaan se EU:n jäsenvaltio, jossa turvapaikanhakija ensimmäisenä hakee turvapaikkaa tai johon hän ensimmäisenä saapuu, on velvollinen käsittelemään hakemuksen. Järjestelmä ei ole kuitenkaan onnistunut turvaamaan turvapaikanhakijoille oikeudenmukaista kohtelua. Jotkut jäsenmaat esimerkiksi estävät pääsyn turvapaikkamenettelyyn asetuksen mukaisesti maahan siirretyille henkilöille. Turvapaikanhakijoita otetaan yhä useimmin säilöön ennen toiseen maahan siirtämistä. Kidutuksen uhrit ja muut haavoittuvaiset ryhmät eivät saa tarvitsemaansa hoitoa ja tukea, koska vastaanotto-olosuhteet kuten terveyden- ja mielenterveyshoito vaihtelevat jäsenmaasta toiseen.
Dublin-järjestelmän epäkohtiin tulee kiinnittää välittömästi huomiota, mutta pitkällä tähtäimellä EU:n tulee löytää oikeudenmukaisempi, inhimillisempi ja toimivampi vaihtoehto Dublin-järjestelmälle. Siihen saakka EU:n tulee seurata, miten jäsenmaat soveltavat asetusta, ja kannustaa maita mekaanisen tulkinnan sijaan huomioimaan perheen yhtenäisyyden ja lapsen edun periaatteet asetuksen mahdollistamalla tavalla.
Turvapaikkamenettelyihin liittyen jäsenmaat neuvottelevat turvallisten alkuperämaiden listan laatimisesta. Listalla olevasta maasta tulleen turvapaikanhakijan hakemusta pidettäisiin lähtökohtaisesti perusteettomana ja lista olisi jäsenvaltioita sitova. Järjestöjen mielestä turvallisten maiden listat vaarantavat turvapaikanhakijoiden oikeuden yksilölliseen tutkintaan, esimerkiksi oikeutta yksilölliseen puhutteluun ei taata. Mitään maata ei voida pitää turvallisena kaikille kansalaisille kaikissa olosuhteissa. Päätös turvallisten maiden listasta tulee tehdä yhteispäätösmenettelyssä, jossa Euroopan parlamentin kanta otetaan huomioon. Suomen tulee järjestöjen mielestä suhtautua hyvin kriittisesti turvallisten lähtömaiden luetteloon.
Euroopan unioni pyrkii myös laatimaan yhteiset säännöt ja menettelyt laittomasti jäsenvaltioiden alueella olevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamisesta. Palautuksiin liittyy usein oikeusturvaan, turvaamistoimiin ja pakkokeinoihin liittyviä ongelmia, joiden ratkaisemiseen tulee pyrkiä ihmisoikeuksia ja perusvapauksia kunnioittavilla yhteisesti sovituilla menettelyillä. Ns. palautusdirektiivistä neuvoteltaessa tulee erityisesti ottaa huomioon haavoittuvaiset ryhmät kuten yksin tulleet lapset, joiden säilöönottoa ei tulisi sallia ja joiden palauttamisessa tulee aina lähteä lapsen edun ensisijaisuudesta. Mikäli kolmannen maiden kansalaisia ei voida syystä tai toisesta palauttaa, tulee heille myöntää laillinen oleskelulupa.
4. Suvaitsevaisuus
Kansainvälistä pakolais- ja turvapaikkatyötä vaikeuttava suvaitsemattomuus ja populistinen politiikka estävät ihmisiä saamasta heille kansainvälisten sopimusten takaamaa suojelua. Rasismin kasvua ei voi enää selittää Eurooppaan tulevien turvapaikanhakijoiden määrän kasvulla, sillä hakijamäärät ovat viime vuosina laskeneet selvästi. Kun nykyisistä EU-maista (25) haki turvapaikkaa vuonna 2001 yhteensä 440 000 henkilöä, oli vastaava luku viime vuonna 240 000. Yli 80 prosenttia pakolaisista oleskeleekin köyhissä maissa.
Rasismin kasvu ja turvapaikkapolitiikan kiristyminen vaikeuttavat suojelua tarvitsevien pääsyä turvaan, myös ajaen ihmisiä turvautumaan ”laittomaan” maassaoleskeluun. Suvaitsevaisuuden lisääminen yhteiskunnissa sen sijaan edistää pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kansainvälistä suojelua sekä auttaa kotiinpaluussa ja pakolaiskriisien ratkaisussa.
YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n päävaltuutettu António Guterres on nostanut suvaitsevaisuuden pakolaisia ja turvapaikanhakijoita kohtaan järjestön yhdeksi pääteemaksi. Hänen mukaansa vainoa pakenevien ihmisten suojelukysymykset tulee saada mukaan kehitysyhteistyön ytimeen. Vain näin saadaan kestäviä ratkaisuja globaaleihin kehitys-, pakolaisuus- ja ihmisoikeusongelmiin.
Suositukset Suomen puheenjohtajakaudelle:
- Suomen tulee edistää johdonmukaista puuttumista pakolaisuuden syihin, myös kriisinhallinnan keinoin. Pakenemaan joutuneiden ihmisten suojelu ja pysyvien ratkaisujen löytyminen tulee tuoda osaksi kehitysyhteistyön ydintä.
- Euroopan unionin tulee osallistua uskottavalla tavalla kansainväliseen vastuunjakoon pakolaisten suojelemisessa. Tarvitaan laillisia maahantuloväyliä EU:n alueelle. Suomella on erityinen mahdollisuus puheenjohtajakaudellaan edistää EU:n uudelleensijoittamisjärjestelmän kehittymistä.
- Suomen tulee edistää sellaisen yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän kehittämistä, joka takaa hakijoille yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet saada suojelua unionin alueelta. Dublin-järjestelmän ongelmat tulee tunnustaa ja ratkaista.
- Suomen tulee suhtautua hyvin kriittisesti turvallisten lähtömaiden luetteloon. Turvapaikkamenettelydirektiivi ei nykyisellään takaa yksilöllistä käsittelyä näistä maista tuleville hakijoille.
- Palauttamisdirektiiviä koskevissa neuvotteluissa tulee erityisesti huomioida haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden kuten lasten asema. Mikäli kolmansien maiden kansalaisia ei pystytä EU:n alueelta palauttamaan, tulee heille taata laillinen asema.
- EU:n jäsenmaiden tulee selkeästi sanoutua irti sellaisista teemoista maahanmuuttopolitiikassa, jotka lisäävät vieraanpelkoa. Vähemmistöt tulee ottaa mukaan päättämään heitä koskevista asioista.
Helsingissä,
YK:n pakolaispäivänä 20.6.2006
Frank Johansson Miko Lempinen
toiminnanjohtaja vt. pääsihteeri
Amnesty Internationalin Suomen osasto Ihmisoikeusliitto
Antti Pentikäinen Mauri Upanne
toiminnanjohtaja toiminnanjohtaja
Kirkon Ulkomaanapu Lastensuojelun Keskusliitto
Liisa Murto Jan Edström
toiminnanjohtaja pääsihteeri
Pakolaisneuvonta Suomen ekumeeninen neuvosto
Kim Remitz Kristiina Kumpula
toiminnanjohtaja pääsihteeri
Suomen Pakolaisapu Suomen Punainen Risti