Johdanto Kirkko: yhteistä näkyä kohti (2013) on ekumeeninen lähentymisasiakirja, joka käsittelee teologista ymmärrystä kirkon olemuksesta. Asiakirja on 25 vuoden työn tulos ja se jatkaa edeltävän lähentymisasiakirjan Kaste, ehtoollinen ja virka (Baptism, Eucharist and Ministry, 1983) jalanjäljissä. Lähentymisasiakirjan valmisteluprosessi kertoo kirkkojen yhteisestä toiveesta saavuttaa täydempi yhteys. Lopullista asiakirjaa edelsi kaksi vedosta, jotka lähetettiin jäsenkirkoille kommentteja varten. Asiakirjaa muokattiin kirkoilta saadun palautteen perusteella. Nykyinen, lopullinen teksti on useiden kristillisten kirkkojen yhteisen vaivannäön tulos, joka samalla kertoo kirkkojen nykyisen yhteyden syvyydestä. Suomessa pidämme asiakirjaa huomattavana ekumeenisena saavutuksena.
Suomen Ekumeenisen Neuvoston Opillisten kysymysten jaosto käsitteli lähentymisasiakirjaa useassa kokouksessaan. Keskustelut pohjautuivat alkuperäistekstiin sekä asiakirjan suomennokseen. Keskustelujen seurauksena Opillisten kysymysten jaosto päätti, että Suomen kristillisiä kirkkoja ja yhteisöjä käsittelevä julkaisu päivitetään. Kokemuksemme mukaan asiakirja on jo tähän mennessä, kaksi vuotta julkaisemisensa jälkeen, vaikuttanut ekumeeniseen keskusteluun Suomessa.
Opillisten kysymysten jaosto valmisteli lausunnon Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallitukselle, joka on viimeistellyt sen. Näin ollen seuraavat huomiot kertovat Suomen kirkkojen yhteisistä painotuksista ja maamme erityisestä ekumeenisesta kontekstista. Emme kuitenkaan ainoastaan viittaa yksittäisten kirkkojen teologiseen palautteeseen. Neuvoston ekumeenisesta rakenteesta johtuen, lausunto ei ole täysin yhdenmukainen Faith and Order -komission asettamien kysymysten kanssa. Keskitymme enemmänkin siihen, kuinka ekumeenisesti hyödyllisenä näemme asiakirjan muotoilut, kuin niiden opilliseen yhteensopivuuteen.
Seuraavista kysymyksistä keskusteltiin:
1. Perustavaa laatua olevien kirkko-opillisten ratkaisujen ekumeeninen käyttökelpoisuus?
2. Missä määrin teksti tarjoaa perustaa kirkkojen välisen ykseyden kasvulle?
3. Missä määrin pystytte muodostamaan lähempiä suhteita kirkollisessa elämässä ja lähetyksessä asiakirjassa esitettyyn kirkko-ymmärrykseen myönteisesti suhtautuvien kirkkojen kanssa?
4. Mitä kirkon elämän puolia voisi käsitellä edelleen ja miten haluaisitte ohjeistaa Faith and Order -komissiota sen jatkaessa työtään kirkko-opin parissa?
1. Perustavaa laatua olevien kirkko-opillisten ratkaisujen ekumeeninen käyttökelpoisuus?
Kirkko-opillinen lähestymistapa Kirkko-asiakirjassa perustuu Kolmiyhteiseen Jumalaan. Kirkko ymmärretään Jumalan pelastussuunnitelman välineenä ja merkkinä. Kolmiyhteinen Jumala, joka vaikuttaa aktiivisesti historiassa, liittää opettamisen kirkon olemukseen ja sen missioon. Kirkko ymmärretään Jumalan pelastussuunnitelman viitekehyksessä, joka kattaa koko luomakunnan.
Vaikka kirkot voivat yhdessä todeta, että kirkko palvelee Jumalan tahtoa ja tarkoitusta, kirkot tulkitsevat ja ilmaisevat Jumalan tahtoa maailmassa monin eri tavoin. Koska kaikki kirkot tunnustavat Kristuksen pelastuksen ytimeksi, pidämme Kristus-keskeisempää lähestymistapaa suositeltavana. Tämä on hyödyllistä myös siinä mielessä, että jotkut kirkot saattavat kokea kolminaisuuteen vahvasti keskittyvän lähestymistavan liian abstraktina.
Kirkko-asiakirja lähestyy ykseyskeskustelua yhteyden (communion) käsitteestä. Pidämme tätä yleisesti hyvänä valintana. Kokemuksemme ja ymmärryksemme yhteydestä (communion) on niin vahva, että meidän ei tulisi pelätä keskustella moninaisuuden rajoista.
2. Missä määrin teksti tarjoaa perustaa kirkkojen välisen ykseyden kasvulle?
Yksi Kirkko-asiakirjan keskeisistä teemoista on kutsu muuttaa maailmaa. Tämän muutoksen luonne jää kuitenkin melko abstraktiksi. Pyrkimyksissä kirkkojen yhteyteen on mielestämme hyvä vaihtoehto painottaa elämällä todistamisen (martyria) merkitystä. Samalla olemme huolissamme siitä, miltä mainittu ajatus todistamisesta kuulostaa konkreettisesti vainosta ja ahdingosta kärsivissä kirkoissa. Yhtäältä marttyyrien todistus historiassa ja meidän päivinämme on monille kristityille vahva rohkaisun ja toivon lähde. Toisaalta meidän ei tulisi aliarvioida kristittyjen ja muiden kärsivien ihmisten tuskaa ja surua. Meidän tulisi tehdä kaikki voitavamme uhrien auttamisessa sekä rauhan ja sovinnon rakentamisessa.
Keskustelimme myös etiikan tai moraalin sekä uskon, pelastuksen ja synnin välisestä suhteesta muutoksessa (tranformation). Totesimme, että samalla kun kirkot ihmisyhteisöinä ovat epätäydellisiä, Kristuksen kirkko on pyhä. Monet kirkoistamme voivat helposti samaistua ajatukseen pyhityksestä jatkuvana kasvuna Kristukseen. Yksilön taistelu pahaa vastaan saa kuitenkin tekstissä hyvin vähän huomiota.
Yleisempänä huomiona tuotiin esille, että asiakirjan teologinen lähestymistapa ja keskusteluun valitut kysymykset vetoavat varmaankin laajemmin niin kutsuttuihin perinteisiin kirkkoihin. Esimerkiksi kuvaus piispuudesta ja pappeuden kolmisäikeisestä virkarakenteesta viittaavat näkemykseen, joka on normatiivinen joillekin kirkoille, hyväksyttävä toisille, mutta joillekin kirkoille ainoastaan suhteellisesti mahdollinen. Niin ikään keskinäisesti tunnustettua kastetta pidetään asiakirjassa laajemmin hyväksyttävänä tosiasiana, kuin mitä se itse asiassa on. Asiakirja pitää esimerkkinä tietynlaista ekumeenista kirkko-oppia, joka on tunnistettavampi niille, joilla on enemmän kokemusta ekumeenisesta liikkeestä, kuin niille jotka ovat liittyneet siihen myöhemmin (esimerkiksi helluntaiherätys, vapaakirkot jne.). On syytä kysyä, missä määrin kirkon sakramentaalisuus on yleisesti hyväksyttyä kirkkojen keskuudessa, ja miten ylläpidetään yhteyttä sakramentaalisia termejä käyttämättömien kirkkojen kanssa. Pyydetäänkö kirkkoja, jotka saattavat käyttää tällaista sanastoa, mutta eivät välttämättä aktiivisesti sitä tee, muuttamaan diskurssiaan? Kirkko-asiakirja pyrkii rakentamaan siltoja eri diskursseja erottavien kuilujen yli, painottamalla Jumalan aktiivista läsnäoloa maailmassa Pyhän Hengen luovan toiminnan kautta.
Kaikki kirkot löytävät varmasti asiakirjasta jotakin helposti tunnistettavaa, mutta se sisältää myös elementtejä, joita on vaikeampi toteuttaa. Monet kirkkomme tunnistavat niiden omasta traditiosta nousevat ilmaisut samoin kuin toisille kirkoille tyypillisimmät. Näiden yhdessä muodostama kuva on eräänlainen mosaiikki tai kaleidoskooppi.
3. Missä määrin pystytte muodostamaan lähempiä suhteita kirkollisessa elämässä ja lähetyksessä asiakirjassa esitettyyn kirkko-ymmärrykseen myönteisesti suhtautuvien kirkkojen kanssa?
Asiakirja pyrkii puhuttelemaan sekä koko globaalin todellisuuden sosiaalipoliittisia konteksteja että KMN:n jäsenkirkkojen yksilöllisiä teologisia tulkintoja. Tämän takia teksti on verrattain yleinen ja sitä saatetaan tulkita monilla eri tavoilla. Pidämme asiakirjaa erityisen olennaisena omassa kontekstissamme siksi, että se pystyy herättämään keskustelua.
Suomessa ekumeeniset dialogit ovat pääsääntöisesti luonteeltaan keskusteluja kahden kirkon välillä. Toinen dialogia käyvistä osapuolista on useimmissa tapauksissa Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Uusi avaus suomalaisessa kontekstissa olisi aloittaa virallinen kansallisen tason monenkeskinen dialogi. Yksi tällaisen keskustelun päämäristä voisi olla pyrkimys luoda laajempi ymmärrys ja käytäntö kasteen vastavuoroisesta tunnustamisesta. Myös ekumeeniseen vieraanvaraisuuteen liittyvissä käytännöissä voitaisiin saavuttaa selkeyttä, muun muassa papiston ja maallikkojen osallistumisessa toisten kirkkojen palveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin. Periaatteellisen lähtökohdan tulisi olla kannustaminen laajimpaan mahdolliseen osallistumiseen.
4. Mitä kirkon elämän puolia voisi käsitellä edelleen ja miten haluaisitte ohjeistaa Faith and Order -komissiota sen jatkaessa työtään kirkko-opin parissa?
Kirkko-asiakirja rakentaa onnistuneesti siltoja monien teologisten diskurssien välillä. Hyvä esimerkki tästä on keskustelu sakramenteista ja virkaan vihkimisistä. Moninaisuuden rajojen määrittelemisen lisäksi on tärkeää tarjota kirkoille työkaluja ilmaista ekumeenisesti legitiimiä moninaisuutta teologisessa terminologiassa ja toiminnassa tai hengellisessä elämässä. Tosiasiallinen vastaanotto helpottuu, kun kirkot voivat ilmaista uskonsa perustotuuksia sellaisella tavalla, joka selvästi heijastaa myös niiden omaa erityistä tunnustuksellista perinnettä ja jokapäiväistä hengellistä elämää. Kun kulttuurien välisessä kohtaamisessa haasteet kasvavat, on tärkeää kehittää hermeneuttista kapasiteettia, jotta pystytään tekemään ero käsitteiden ja merkitysten välille. Turvallisten ekumeenisten tilojen luominen on tärkeää. Näissä eri kirkollisia ja kulttuurisia traditioita edustavat ihmiset voivat kohdata vapauden ja keskinäisen suvaitsevaisuuden ilmapiirissä, vapaasti ilmaista myös omia henkilökohtaisia kokemuksiaan ja vaikeitakin kysymyksiä ilman pelkoa ja joutumatta painostuksen kohteeksi.
Ekumeenisten kehityskulkujen tulevaisuudelle on olennaista etsiä erilaisia konkreettisia ratkaisuja kirkkojen välisiin suhteisiin. Ekumeenisen lähentymisen mahdollistamiseksi tulisi ottaa huomioon, että kaikki kirkollisen elämän osa-alueet eivät ole puhtaasti opillisia tai teologisia. Siihen kuuluvat myös sosiokulttuuriset ja kanoniset puolet, ja ne tuovat oman lisänsä teologisiin ilmaisuihin. Monet kysymykset, joilla on huomattava vaikutus mahdollisuuteen elää yhteyttä todeksi, liittyvät ympäröivään kontekstiin. Myöskään hengellisten ja keskusteluun vaikuttavien arvojen merkitystä ei tulisi unohtaa. Tämän lisäksi, vaikka perustavaa laatua oleva teologinen yksimielisyys voitaisiin saavuttaa, sekä pappisvihkimys että käytännöllisemmät asiat varjostavat ykseyttä.
Tämän melko yleisen ja abstraktin lähentymisasiakirjan arvo on siinä, että mahdollisimman suuri määrä kirkkoja voi yhtyä asiakirjan sisältöön ja hyväksymällä sen todistaa omasta ekumeenisesta sitoutumisestaan. Samalla on pantava merkille, että kirjoittamisen yleinen tyyli ei salli yksityiskohtaisempaa kuvausta niistä konteksteista, joissa kirkot elävät. On valitettavaa, että esimerkiksi naisten täysi osallistuminen kirkossa ja yhteiskunnassa ei nouse ollenkaan esille asiakirjassa. Arvostamme Kirkko-lähentymisasiakirjaa hyvänä saavutuksena. Haluamme silti painottaa, että Faith and Order -komission pitäisi nostaa esille voimakkaammin sekä kontekstikohtaiset haasteet että onnistumiset, samoin kuin yleinen kysymys naisten täydestä osallistumisesta.
Lopuksi
Suomen Ekumeeninen Neuvosto pitää Kirkko-lähentymisasiakirjaa hyvin hyödyllisenä pyrittäessä herättämään keskustelua ja (uudelleen) aktivoimaan ekumeenista toimintaa. Asiakirjaa on jo käytetty useissa yhteyksissä ja uusia avauksia on tehty esimerkiksi kirkkokuntiin sitoutumattomien yhteisöjen kanssa. Asiakirja on arvokas lisäkeino kirkkojen näkyvämmän yhteyden etsimiseen.
Helsingissä 16.12.2016
Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallitus