Hyppää sisältöön

Unkarin turvapaikkapolitiikka on epäinhimillistä ja tuomittavaa

Haluamme ilmaista syvän huolemme Unkarin parlamentin päätöksestä sulkea kaikki turvapaikanhakijat säilöönottokeskuksiin ja rajoittaa heidän oikeuttaan henkilökohtaiseen vapauteen. Lakia perustellaan terrorismiuhalla. Käytännössä päätös johtaa kaikkien Unkariin saapuneiden turvapaikanhakijoiden automaattiseen vapaudenriistoon Serbian vastaisella rajalla sijaitsevilla konttileireillä.

Päätös koskee myös lapsia ja muita haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä. Automaattinen vapaudenriisto pelkästään sen vuoksi, että henkilö hakee kansainvälistä suojelua, on vastoin sekä Unkarin kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita että EU-oikeutta. Unkarin menettely uhkaa johtaa myös turvapaikanhakijoiden palautuksiin ilman pääsyä oikeudenmukaiseen turvapaikkamenettelyyn. Kansainvälisen oikeuden mukaan säilöön ottaminen ei saa olla mielivaltaista ja automaattista, vaan henkilöllä on oltava oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin vapaudenmenetyksen yhteydessä. Turvapaikanhakijoiden säilöönottoa voidaan käyttää vain viimesijaisena keinona, mikäli se on ehdottoman tarpeellista. Lapsia ei tule ottaa säilöön pelkästään maahanmuuttoon liittyvistä syistä. Näin selkeää ihmisoikeuksien loukkaamista ja hädässä olevien ihmisten kaltoinkohtelua maan raja-asemilla pidämme eettisesti tuomittavana.

Helsingissä 9.3.2017

Suomen Uskontojohtajat

Puheenjohtaja Yaron Nadbornik

Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvosto

Arkkipiispa Kari Mäkinen

Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Arkkipiispa Leo

Suomen ortodoksinen kirkko

Piispa Teemu Sippo SCJ

Katolinen kirkko Suomessa

Johtaja Atik Ali

Suomen Islam-seurakunta, USKOT-foorumi ry, puheenjohtaja

Varapuheenjohtaja Isra Lehtinen

Suomen Islamilainen Neuvosto ry

Pääsihteeri Mari-Anna Pöntinen

Suomen Ekumeeninen Neuvosto

Amnesty International, Suomen osasto ry

Toiminnanjohtaja Frank Johansson

Ihmisoikeusliitto

Pääsihteeri Kaari Mattila

Suomen Pakolaisapu

Toiminnanjohtaja Annu Lehtinen

Pakolaisneuvonta

Toiminnanjohtaja Pia Lindfors

Helsingin Diakonissalaitos

Toimitusjohtaja Olli Holmström

Jaa somessa: