Olemme elämässä varmasti monille sukupolville rankempia aikoja historiassaan. Kaksi vuotta olemme taistelleet maailmanlaajusta pandemiaa vastaan ja nyt olemme todistamassa Euroopan rajojen sisällä raakaa sotaa, ihmetellen miten olemme edenneet siihen asti että ihmiset tappavat toisia ihmisiä. Olemme yrittämässä avustaa, vastaanottamalla ennennäkemätön pakolaistulvaa. Tässä tilanteessa voisi tuntua mahdottomalta kirjoittaa sovinnosta ja rauhasta. Mutta juuri nyt sen sijaan on se hetki, jolloin varsinkin kristityjen ja kirkkojen pitäisi vahvemmin julistaa uskomme niihin.
Sovinto ja rauha ovat syvästi yhteydessä toisiinsa Raamatussa. Raamatun ensimmäisestä sivusta lähtien Jumalan toiminta on ollut yritys jälleen rakentaa, sopia, ihmisen ja Jumalan välinen suhde, joka on vienyt veljiä toisiaan vastaan kuten ilmenee heti alusta Kain ja Abelin tarinassa. Sovinto on tarpeellista, koska suhde on rikkoutunut jonkun kanssa. Sovinnolla on juuri tämä ulottuvuus parantaa, solmia jotakin joka rikkoutui. Raamatussa on heti selkeää, että sovinto ei ole inhimillinen teko, vaan jumalallinen.
Tästä näkökulmasta voimme ymmärtää, kun Johanneksen evankeliumissa Jeesus viimeisellä aterialla opetuslastensa kanssa, juuri ennen elämänsä pimeintä hetkeä lausuu seuraavat sanat: “Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille” (Joh. 14:27). Jokainen ihminen, kun tuntee että suhteessa tapahtuu repeämä, jotakin rikkoutuu, kaipaa suhteen eheytymistä. Meitä ei ole luotu vihamaan. Kristus tietää tämän ja tarjoaa omaa rauhaansa. Kristuksen rauhaa on erilainen rauha. Hepreankielinen sana shalom, joka ilmaisee parhaiten miten raamatussa ymmärretään rauha, ei ole pelkästään konfliktien puuttumista, vaan se tarkoittaa jotakin joka yhdistää henkilöa ja ihmisiä sisältä päin. Se on voimavara joka asuu meissä, ja joka kantaa kun ulkopuolella on kaaos ja tuho.
Monesti löydämme itseämme hyvin eristäytyneenä toisistamme, meitä erottaa monet asiat. Siksi Jeesus lisää: “En sellaista rauhaa jonka maailmaa antaa”. Meille sovinto ihmisten välillä on mahdollista, koska se rauhaa jota olemme kristittyinä ja kirkkoina kutsutut julistamaan ja löytämään oman lähteensä Kristuksesta. Paavali sanoo: “Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran” (2 Kor. 5:18).
Me nojaudumme sovinnon ja rauhan rakentamisessa juuri Kristukseen. “Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin” (Ef. 2:14). Kristuksella on voima hajottaa mitä erottaa meitä toisistamme. Mutta miten? Anteeksiannolla.
Ei ole helppoa sanoa tämä juuri nyt, mutta todellinen ja aito sovinto ja rauha voivat kasvaa vain anteeksiannosta. Tämä on meille mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Hänelle on mahdollista rikkoa se, mikä erottaa ihmisiä, mikä saa ihmisiä vihaamaan toisia, mikä saa ihmisiä – kuten olemme todistamassa – toimimaan täysin epäoikeudenmukaisesti ja hirvittävällä julmuudella kokonaista kansaa kohtaa. Sodassa ei ole voittaja tai häviäjä, sodassa kaikki häviämme.
Kuten Paavali kehotti, mekin sanomme: “Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa!”, joka tänään tarkoittaa: lopettakaa tämä epäoikeudenmukainen sota! Kristittyinä haluamme julistaa että tämä on mahdollista. Lohduttakoon meitä kaikkia Jeesuksen sanat: “Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon” (Joh. 14:27).
Isä Marco Pasinato
Hiippakunnan asiainhoitaja
Katolinen kirkko Suomessa
Kirjoitus on osa vuonna 2022 julkaistua Rukoillaan yhdessä rauhaa-blogisarjaa.