EKK ekumeenisten sihteerien kokouksessa Prahassa (20.–22.10.2026) tarkasteltiin Euroopan muuttunutta turvallisuus- ja yhteiskunnallista tilannetta sekä kirkkojen tehtävää rauhan, toivon ja ykseyden rakentajina. Keskeisiä teemoja olivat oikeudenmukainen rauha, Ukrainan tukeminen, Charta Oecumenica, ekumeeninen yhteistyö sekä kirkkojen teologinen ja hengellinen perusta. Kirkkojen tehtäväksi nähtiin ihmisarvon, demokratian ja rauhan puolustaminen sekä toivon ylläpitäminen polarisoituneessa Euroopassa.
Viime aikoina vuosittaiseksi muodostuneen EKK ekumeenisten sihteerien kokouksen teemana oli tällä kertaa ”Eurooppa ja kirkot muuttuvassa maailmassa”. Kokousta isännöi Böömin veljien kirkko. Yksi heidän kirkoistaan Prahassa oli kokouspaikkana. Tutustuimme myös heidän järjestämiinsä edelleen jatkuviin rauhanrukouksiin ukrainalaisten puolesta.
Avajaispäivänä tiistaina saimme ensin kuulla pääsihteeri Frank-Dieter Fischbachin alustuksen EKK aktiviteeteista kuten Rauhan polut -ohjelmasta toiminnan tämänhetkisenä lippulaivana, keskeisenä tapahtumana joulukuun 2025 konferenssi Helsingissä. Kiovassa on meneillään ”teologia toiminnassa”-ohjelma yhdessä ”dialogi toiminnassa”-ohjelman kanssa, meneillään on myös Lvivin ekumeenisen instituutin ja muiden seminaarien kanssa ”Kirkko-oppi kirkkohistorian linssin kautta”-projekti, samoin tutkimusdokumentin laatiminen aiheesta ”oikeudenmukainen rauha”. Tässä yhteydessä mainittiin vuodelta 2025 niin EKD dokumentti rauhanetiikasta kuin kirkkomme piispainkirje ”Kutsu rauhaan”. EKK on meneillään myös keskustelu tekoälyn etiikasta ja yhteiskunnallisesta vaikutuksesta. Tavoitteena on kohdata eristäytymisen ja digitaalisten riskien ongelmakenttä keskusteluissa Euroopan instituutioiden kanssa artikla 17 pohjalta käydyissä keskusteluissa.
Toisessa temaattisessa keskustelussa kuultiin kirkkojen edustajia Ukrainasta, Kyprokselta, Tanskasta ja Islannista.
Keskiviikko käynnistyi keskustelulla uudistuneesta Charta Oecumenica-asiakirjasta. Pidin alustuspuheenvuoron ja osallistuin paneeliin yhdessä Norjan kirkon ja Romanian ortodoksisen kirkon sekä Suomen ortodoksisen kirkon edustajan Jelisei Heikkilän kanssa.
Seuraavassa paneelissa oli aiheena haasteen yhteiskunnalle ja teologialle. Paneelissa puhuivat sisar Francesca luostariliikkeen tarpeesta uudistua puhuttelevammaksi, kun luostarikutsumukset ovat laskussa. Akateemisemman analyysin esitti professori Tomas Petracek. Petracek painotti yhteisten eurooppalaisten arvojen merkitystä ja valitteli sitä, että kirkot itsekin osallistuvat kulttuurisotiin. Pastori ja yhteiskunnallinen aktivisti Benjamin Roy esitti innostavimman puheenvuoron. Hän näki nykyisen eurooppalaisen identiteettikriisin taustalla toivon kriisin ja esitteli innoittavan esimerkin siitä, miten seurakunnat voivat verkostoitumalla vaikuttajaa myös yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Hänen puheenvuoroaan kiiteltiin siitä, miten hän yhdisti rakentavasti Kristus-keskeisen hengellisyyden, rukouksen ja nuorekkaan aktivismin keskellä yhteiskunnallista elämää.
Saimme kuulla arviointeja myös Tsekin poliittisen elämän ja politiikan tutkimuksen huipulta professori Karel B. Muelleriltä, kansanedustaja Olga Richterovalta ja turvallisuusekspertiltä ja Böömin veljien maallikkojohtajalta Jiri Schneiderilta. Mueller korosti sitä, että kirkoilla on rooli ykseyden rakentamisessa Euroopassa tilanteessa, jossa Euroopan globaali ääni on vaimentunut ja voi tulla kuuluvaksi vain yhtenäisyyden kautta. Hänen pohdintansa eurooppalaisen armeijan (”tai miksi sitä nyt haluamme kutsua”) herätti joissakin huolta militarisoitumisesta. Toiset muistuttivat, että meidän tulee kyetä puolustamaan itseämme ja ystäviämme.
Illalla tutustuimme rauhanrukouksiin ukrainalaisten puolesta ja pääsihteeri kiitti dialogisihteeri Peter Pavlovicia 27 vuoden urasta EKK palveluksessa hänen jäädessään vuodenvaihteessa eläkkeelle.
Päätöspäivänä kuulimme EKK ja kumppanien yhteistyöstä ja arvioista Euroopan ja kirkkojen tilanteesta. COMECE edustajana oli isä Manuel, Euroopan protestanttisten kirkkojen yhteisön edustajana aluepiispa Thomas Prieto Peral ja KMN edustaja Peter Prove joutui viime tingassa perumaan osallistumisensa.
Isä Manuel viittasi Ursula von der Leyenin vuosikatsaukseen, jonka mukaan Eurooppa elää samanaikaisesti sekä parasta että pahinta aikaansa. Eurooppa ei enää tunne olevansa turvassa, kun luottamus Atlantin yli rakoilee ja olemme pudonneet vaikutusvallassa Kiinan ja USA taakse. Maahanmuuttoon ja siirtolaisuuteen liittyvät kysymykset ovat ruokkineet populismia, joka taas näkyy polarisaationa myös kirkkojen sisällä, myös roomalaiskatolisessa kirkossa. Tähän liittyy myös taloudellinen kriisi ja keskiluokan katoaminen. Tekoäly muuttaa maisemaa nopeasti. Paavin merkittävä kiertokirje on tässä keskustelussa hyvä resurssi kirkoille.
Isä Manuel kysyi myös, mikä on takana Ranskan, Italian ja Albanian protesteissa. Onko kyse jostakin syvemmästä muutoksesta? Katolisille on resurssi siinä, että paavi ja katolinen sosiaaliopetus yhdistävät monesti aika erimielisiä piispoja. Edustajiamme Euroopan parlamentissa on syytä tukea.
Apulaispiispa Prieto Peral tähdensi sovitettua erilaisuutta EPKY resurssina ja painotti, että meidän tulee konkreettisesti selvittää, mikä on missionaarinen kutsumuksemme myös hengellisesti ja teologisesti ymmärrettynä.
Pääsihteeri Frank-Dieter Fischbach lähti liikkeelle spiritualiteetin tärkeydestä. Epävarmuuden aikoina on erityisen tärkeää, että voimme luottaa Jumalan todellisuuteen ristiinnaulitussa ja ylösnousseessa Kristuksessa. Toivo on enemmän kuin mitä näemme. Myös EKK tulee jatkaa teologista työskentelyä ja kysyä, miten rauhasta puhutaan kirkkojen äänellä. Yhteisen ehtoollisen puute on painava teologisen dialogin kysymys. Tätä ajatellen EKK voisi hyödyntää ja arvioida käytyjen ekumeenisten dialogien antia ja nykytilannetta yhteyttä rakentaessaan. Omia dialogeja EKK ei ole käynnistämässä. Muut ovat niitä jo käyneet varsin paljon.
Seuraava ekumeenisten sihteerien kokous pidetään todennäköisesti 27.9.-1.10.2027 yhdessä kansallisten kirkkojen neuvostojen pääsihteerien kanssa Albaniassa, mikäli poliittinen tilanne siellä sen sallii. Yhtenä juonteena on edesmenneen Albanian ortodoksisen kirkon arkkipiispan Anastasioksen elämäntyön kunnioittaminen.
Johtopäätökset, suositukset, toimenpiteet
Kokoaviin johtopäätöksiin kokouksesta kuuluu, että Euroopan kirkkojen konferenssin ja yleensä kirkkojen toiminnassa on syytä pyrkiä tasapainoon teologisen ja hengellisen pohjan sekä tästä nousevan vaikuttamisen välillä. Aktivismilla ei voida korvata teologiaa. Kriisien syynä on monesti toivon kriisi, kuten kirkkomme strategiakin otsikkonsa kautta muistuttaa. Kristillinen usko tarjoaa näkymän luottamukseen Jumalaan silloinkin, kun näkyvä toivo tuntuu horjuvan.
Myös kirkkojen puheessa on syytä terävöittää rauhan näkökulmaa militaristisen trendin keskellä. On oikeutettua puolustaa itseään, kansaansa, heikompia ja ystäviään hyökkääjän aggression kohteena, mutta tavoite ei voi koskaan olla sota. Ei tule olla naiivi, mutta sota ei missään realistisessa mielessä ole hyvä ratkaisu. Rauhan tulee olla tavoite.
Ukrainan kirkkojen edustajat, Kyproksen kirkon edustajat, Tanskan ja Islannin kirkkojen edustajat toivat esiin näkökulmia siihen, miten geopoliittiseen painostukseen, sotaan ja jännitteisiin voidaan vastata ja miten niiden keskellä eletään. Poliittiset vaikuttajat ja politiikan tutkijat näkivät kirkoilla tärkeän roolin ykseyden rakentamisessa, jotta Euroopan äänellä olisi globaalisti merkitystä.
Oli valaisevaa kuulla myös katolisen COMECE edustajan puheenvuoro siitä, miten katolinen kirkko puolustaa yhteistyössä EKK kanssa Euroopan integraatiota ja yhtyy EU arvoissa ihmisarvon, ihmisoikeuksien, vapauden ja demokratian puolustamiseen osana kirkon missiota.
Maallistuneessa Tsekin maassakin voidaan nähdä paljon mahdollisuuksia yhteistoimintaan kaikkien hyvän tahdon ihmisten kesken ja kristillisten yhteisöjen vireyttä, jossa rukous, Kristus-keskeisyys ja innoittava aktivismi asioiden tehokkaaksi ajamiseksi eteenpäin yhdistyvät.
Tomi Karttunen (ev.-lut.)
johtava asiantuntija, ekumenia ja teologia