Hyppää sisältöön

Suojellaan ihmisiä enemmän kuin rajoja – Euroopan kirkkojen siirtolaiskomission vuosikokous

Euroopan kirkkojen siirtolaiskomissio (CCME) piti sääntömääräisen vuosikokouksensa 18.6.2025 etäyhteydellä. Goos Minderman CCME:n rahastonhoitaja veti kokousta Belgian lainmukaisesti paikan päältä CCME:n toimistolta Brysselistä. Suomesta kokoukseen osallistuivat Larissa Franz-Koivisto (kat.), Ulla Siirto (lut.), Peter Schiel (ort.) ja Suvi-Tuulia Vaara (SEN).

Ulrich Weinhold esitteli Ranskan protestanttisen kirkon työtä maahanmuuttokysymysten parissa ja kirkko hyväksyttiin CCME:n jäseneksi yksimielisesti.

Pääsihteeri Torsten Moritz ja moderaattori Fiona Kendall esittelivät CCME:N kuluneen vuoden toimintaa. CCME:n on tarkentanut painopisteitään ja työstänyt budjetointiaan. Työtä toteutetaan sekä vaikuttamistyön että kouluttamisen kautta. Uutena toimintana on pidetty jäsenistölle vaikuttamistyön koulutus, jolle on tiedossa jatkoa. Vuonna 2024 CCME juhli 60-vuotisjuhlaa ja julkaisi historiikin (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).

Tuikentuvat eurooppalaisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan aikoina yhteistyötä tarvitaan kaikilla tasoilla. Valtioiden leikkaukset ovat kaventaneet järjestöjen toimintamahdollisuuksia ja pakottaneet järjestelemään työtä uudelleen.

Toiminnan tulevaksi kattavaksi motoksi esitettiin ”Suojellaan ihmisiä enemmän kuin rajoja”, joka otettiin jäsenistössä ilolla vastaan.

Larissa Franz-Koivisto esitteli lyhyesti Suomen kirkkojen tekemää vaikuttamistyötä: ekumeenista yhteistyötä viranomaisten ja päättäjien suuntaan ja kirkonjohtajien kannanottoja. Kokouksessa kuultiin myös vastaavia terveisiä Kreikasta, jossa autetaan muun muassa yksin maahan saapuvia alaikäisiä, ja Italiasta, jossa tietoisuuden levittäminen on keskiössä, ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta, jossa monikulttuurisuus on luonnollinen osa kirkollista kenttää.

Jaa somessa: