Monessa paikallisseurakunnassa on hienoa ja aktiivista nuortentoimintaa. On esimerkiksi rippikoulu-, fifteen- ja kriparileirejä, on isoskoulutusta ja nuorten valmentamista muihin vapaaehtoistehtäviin, on retkiä ja leirejä sekä nuorteniltoja ja konsertteja. Moni paikallisseurakunta hoitaa hienosti tehtävänsä niin sanotusti kasvattajaseurana ja lähettää sen jälkeen nuorensa maailmalle siunausten kera.
Mitä sen jälkeen? Löytyykö nuorille opiskelu- ja työpaikkakunnilta uusi hengellinen yhteisö, seurakunta, jossa voi kasvaa kristittynä myös aikuisena?
Tässäpä visainen kysymys, jota arvelen ainakin useimmissa seurakunnissa joskus mietittäneen. Miten varustaa lapsuuden- ja nuoruudenseurakunnistaan maailmalle lähtevät sellaisin eväin matkaan, että he haluaisivat ja osaisivat etsiä aktiivisesti paikkaansa toisten kristittyjen yhteydessä myös jatkossa?
Luterilaisissa seurakunnissa on puhuttu viime vuosina paljon POLKU-mallista, jossa pyritään miettimään keinoja seurakuntalaisten tavoittamiseksi ikätasoisesti lapsuudesta aikuisuuteen sillä tavoin, ettei yhteys seurakuntaan missään vaiheessa kokonaan katkeaisi. Tavoitteena on, että lapsi, nuori ja aikuinen voi elää kristittynä seurakunnan yhteydessä, itselleen tyypillisillä tavoilla. Aikuistuvia nuoria ajatellen on myös hahmoteltu omia polkuja, joiden suhteen on pidetty tärkeänä, ettei tarjolla ole vain yksi polku, vaan useita polkuja.
Tärkeää on siksi esitellä nuorille jo paikallisessa kasvattajaseurassa useita erilaisia tapoja elää arjessaan kristittynä. Näitä voivat olla esimerkiksi tavat harjoittaa omaa hengellisyyttä niin jumalanpalveluselämään kuin vaikkapa pyhiinvaelluuksin osallistumalla.
Yksi tärkeä polku voi olla ekumeenisen identiteetin omaksuminen. Sen lisäksi, että jokaisella on hyvä yhteys omaan taustayhteisöön, kotiseurakuntaan, on valtava rikkaus, jos voi jo nuorena tutustua myös toisiin kristillisiin kirkkoihin, seurakuntiin ja traditioihin. Ajattelen, että meillä, jotka olemme jo itse saaneet kasvaa ekumeniaan kiinni, on suuri vastuu ja tärkeä tehtävä siinä, että me kasvatamme aktiivisesti myös seuraavaa sukupolvea näille rikkaille poluille.
Haluaisin siksi haastaa jokaista konkreettisesti miettimään, mitä voisi itse juuri nyt tehdä asian edistämiseksi. Vinkkaammeko paikallisseurakunnissa esimerkiksi KETKO-koulutuksista tai mainostammeko vuodenvaihteen Taizé-kokoontumista Tallinnassa? Viemmekö nuoria tutustumaan muihin kristillisiin yhteisöihin? Mitä muuta voisimme tehdä?
Asiaa pohdiskeli SEN:n hallituksen jäsen, Herttoniemen kirkkoherra TT Minnamari Helaseppä
P.s. Kiinnostuitko POLKU-mallista? Lisätietoa löydät täältä: https://evl.fi/plus/seurakuntaelama/polku-toimintamalli/ (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) ja https://evl.fi/plus/seurakuntaelama/millenniaalien-polut/ (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (viitattu 10.9.2024)