Tarja Suomalainen toimi ison osan vuotta 2024 viestintä- ja toimintakoordinaattorin sijaisena Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa (SEN). Maaliskuussa hän siirtyi Suomen Lähetysseuran palvelukseen johtavaksi viestintäasiantuntijaksi Suvi-Tuulia Vaaran palatessa töihin SEN:iin. Pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken haastatteli Tarjaa hänen ajastaan SEN:ssa.
- Mikä sai sinut aikoinaan hakemaan tätä sijaisuutta?
Sekä työn sisältö että työpaikka vaikuttivat kiinnostavilta. Omat ekumeeniset kokemukset ovat liittyneet pitkälti jumalanpalveluselämään ja asumiseen tai matkailuun ulkomailla. Olen kokenut koskettavia hetkiä katolisessa messussa Intiassa, reformoidussa kirkossa Saksassa, baptistikirkon jumalanpalveluksissa Yhdysvalloissa ja anglikaanimessussa Englannissa. Myös Taizé on ollut merkittävä kokemus itselle. Halusin oppia lisää ekumeniasta niin käytännön kuin teorian tasolla. Haaveenani oli päästä tekemään viestintää järjestössä, jossa saisin olla mahdollisimman lähellä itse toimintaa ja vaikuttaa viestinnän lisäksi myös siihen. Tässä tehtävässä tämäkin toive toteutui.
Kun sitten sain sijaisuuden, edessäni oli iso valinta: uskallanko irtisanoutua vakituisesta virastani ja heittäytyä vuodeksi SEN:iin ja sen jälkeen mahdollisesti tyhjän päälle? Keskustelin puolison ja läheisten kanssa ja rukoilin viisautta asiassa. Jotenkin tuntui siltä, että minua kutsuttiin vahvasti juuri SEN:iin. Tuntui hienolta päästä suomalaisten kirkkojen palvelukseen.
- Miten olet kokenut työsi ekumenian kentältä? Onko työ ollut sellaista, miksi sen kuvittelit?
Työ on ollut todella monipuolista; yhtenä hetkenä tapaan suurlähettiläitä ja seuraavana siivoilen kirjastokaappeja. Pienessä toimistossa päivät voivat yllättää ja työnkuva on joustava, mutta olen pitänyt siitäkin puolesta työssäni todella paljon. Toimiva tiimityö sekä yhteistyö hallituksen ja jaostojen kanssa on ollut työn suola.
Olen saanut tutustua paremmin eri kristillisiin traditioihin. Erityisen arvokasta on ollut tutustuminen suomalaisten vähemmistökirkkojen elämään, erityisesti ruotsinkielisten, jotka edustavat eräänlaista tuplavähemmistöä. Itse luterilaisena en ole tajunnut, miten etuoikeutetussa ja itsestään selvässä asemassa kirkkomme on ollut. Olemme myös omineet joitakin termejä itsellemme, viittaamaan vain luterilaiseen kirkkoon.
Enää en kerro kuuluvani kirkkoon tai seurakuntaan, vaan luterilaiseen kirkkoon tai luterilaiseen seurakuntaan. Toisaalta taas ”raja-aidat” tuntuvat madaltuneen: kaikkein mieluiten puhun itsestäni ihan vaan kristittynä!
- Mitä olet oppinut näinä kuukausina ekumeniasta?
Ainakin sen, että suomalainen ekumenia on todellakin poikkeuksellista! Joka tilanteessa on ollut todella hyvä ja kunnioittava keskustelun kulttuuri, ja saamme asioita yhdessä eteenpäin. Ekumeenisen neuvoston työn johtoajatuksena on ollut se, että keskitytään siihen, mikä meitä yhdistää. Se, mikä voidaan tehdä yhdessä, tehdään yhdessä. Minusta tässä on aika hyviä ajatuksia koko yhteiskunnalle näinä polarisaation aikoina.
- Miten ekumeniasta voisi viestittää paremmin? Onko sinulla antaa vihjeitä meille?
Ekumenia saattaa sanana olla vieras ja aika korkealentoinen. Tärkeintä on minusta viestiä SEN:n sloganin mukaisesti: ekumeniaa tehdään erilaisina yhdessä, toisia kunnioittaen. Ekumenia on ennen kaikkea yhdessä elettyä elämää: palvelusta, todistusta ja rukousta.
Tärkeää olisi saada kaikki jäsen- ja tarkkailijakirkot sekä yhteistyöjärjestöt viemään ekumenian hyvää viestiä yhdessä eteenpäin. SEN:n toiminnassa on todella paljon osaamista ja hyvät verkostot.
- Mitä otat mukaasi SEN:sta ja miten matkasi jatkuu tästä eteenpäin?
Ehdottomasti rukouksen! Minulla on ollut ilo työskennellä kahden metodistipastorin kanssa, ja olen saanut oppia Mayvorilta ja Sarahilta sen, miten rukous kulkee työssä koko ajan mukana. Ei ole niin isoa tai niin pientä asiaa, jonka puolesta ei voisi rukoilla – ja luottaa rukoukseen.
Jatkan matkaani Suomen Lähetysseurassa johtavana viestinnän asiantuntijana tammikuuhun 2026 saakka. Sen jälkeen tie on taas avoin, mutta luotan johdatukseen.