Hyppää sisältöön

Euroopan kirkkojen konferenssin uusi pääsihteeri Frank-Dieter Fischbach esittäytyy

Pastori Frank-Dieter Fischbach on Euroopan kirkkojen konferenssin (CEC) uusi pääsihteeri. Fischbach aloitti tehtävässään tämän vuoden kesäkuussa. Hän kertoo haastattelussa ajatuksistaan ja tavoitteistaan EKK:n suhteen ja siitä, millaisena hän näkee EKK:n roolin maailmassa.

– Euroopan kirkkojen konferenssilla on alusta saakka ollut sillanrakentajan rooli. Tämä tehtävä on edelleen ajankohtainen: Venäjän sota Ukrainaa vastaan ja siihen liittyvät geopoliittiset seuraukset, joidenkin hallitusten vetäytyminen sitoutumisesta Euroopan yhdentymisprosessiin, nationalismi ja yhteiskuntiemme polarisoituminen, johon liittyy paljon aggressiivisuutta kutsuvat kirkkoja työhön rauhan puolesta. Tätä tehdään esimerkiksi Pathways to Peace -hankkeen kautta, toteaa Fischbach.

EKK:lle on keskeistä, että kaikki jäsenkirkot voivat osallistua ja vaikuttaa monin tavoin sen toimintaan ja kehittämiseen.

– Kaikki 114 jäsenkirkkoamme tulevat hyvin erilaisista kirkkokunnista, perinteistä, alueista ja yhteyksistä Euroopassa. Niillä on hyvin erilainen historia. Olemme kuitenkin todenneet yhdessä, että Kristus kutsuu meitä ykseyteen, yhteenkuuluvuuteen ja yhteen tulemiseen. Samaan aikaan kaikki Euroopan jäsenkirkot – toisin kuin muilla mantereilla – kohtaavat maallistumisen haasteen. Etsimme vastauksia tähän, ja voimme oppia toisiltamme ja tukea toisiamme.

Fischbach nostaa esiin myös vuoropuhelun Brysselissä EU:n toimielinten ja politiikan kanssa. Tämä on valtava mahdollisuus kirkoille, erityisesti näinä vaikeina aikoina. Työtä tehdään yhdessä kumppanuusjärjestöjen kanssa, mistä hän on erityisen kiitollinen.

Kaikessa tässä on äärimmäisen tärkeää, että me – kaiken kokemamme huolen keskellä – kirkkoina ja kristittyinä todistamme luottamuksesta ja toivosta, jonka Jumala on antanut meille ihmisille ristiinnaulitun ja ylösnousseen Kristuksen kautta.

Frank-Dieter Fischbach


Lue koko haastattelu (englanniksi) CEC:n verkkosivuilta. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Kuva: EKD/Jens Schulze

Jaa somessa: