Yhdistäkää luomakuntateemoja ja palava pensas sunnuntain jumalanpalvelukseen
Rohkaiskaa seurakuntanne/yhteisönne pappia saarnaamaan luomisesta tai liittämään luomisen teemat rukouksiin ja raamattutunteihin Luomakunnan aikana. Lektionaarista löytyy joka viikolle vaihtoehtoja pohtia luomakuntateemaa. Liitteestä löytyy VT:n ja UT:n tekstien lisäksi psalmiteksti sekä vinkkejä näkökulmiksi. Pohtikaa, miten luomakuntateemoja voi liittää myös muihin jumalanpalveluksen osiin, kuten kulkueeseen, ehtoollisrukoukseen, lasten kertomuksiin jne.
Harkitkaa, voitteko pystyttää Palavan pensaan kirkkoon tai kirkon puutarhaan merkiksi yhteisön halusta riisua kengät, kun tunnustamme maan pyhäksi, ja kuunnella luomakunnan ääntä ja sen ylistystä. Yhteisöjä voidaan kutsua rukoilemaan kaikkein heikoimpien kanssa ja puolesta. Pensas voi olla esillä jumalanpalveluksissa tai tapahtumissa koko rukousjakson ajan symbolina siitä, että yhteisö haluaa kuunnella.
Tee Palava pensas
Palavaan pensaaseen liittyvää toimintaa:
· Järjestäkää tapahtuma, jossa esitellään tämän vuoden Luomakunnan ajan teema ja symboli, varatkaa muutamia minuutteja avoimeen keskusteluun tai ryhmäkeskusteluun, niin että ihmiset voivat jakaa ajatuksiaan teemasta, symbolista ja siitä, mitä aktiviteetteja he haluaisivat järjestää rukousjakson aikana.
· Järjestäkää tapahtuma, jossa osallistujia pyydetään ottamaan kengät jaloistaan sen merkiksi, että he tunnistavat seisovansa pyhällä maalla, kuten Moosesta pyydettiin ottamaan kengät jalastaan hänen lähestyessään palavaan pensasta. (2. Moos 3:5). Voidaan toteuttaa ulkona tai sisällä.
· Kun hyödynnätte Luomakunnan ajan liturgisia materiaaleja, voitte myös järjestää rukoushetken, jossa muistetaan uskomme esikuvia ja heitä, jotka ovat puolustaneet yhteistä kotiamme ja kaikkein heikoimpia, niin kuin Mooses kuuli Jumalan muistava Aabrahamia, Iisakia ja Jaakobia (2. Moos. 3:6-7). Voitte muistaa maasi alkuperäiskansoja, uskonnollisia johtajia, sosiaalityöntekijöitä ja kaikkia, jotka tekevät työtä ilmasto-oikeudenmukaisuuden puolesta.
· Kutsukaa yhteisönne tai ryhmä ihmisiä kirjoittamaan nauhoja, joissa on rukouksia ja lupauksia Luomakunnan ajalle, ripustakaa nauhat puuhun tai pensaaseen kirkkonne ulkopuolella. Tässä esimerkkikuva:
Luo palava pensas:
- Tuo pensas alttarille, ja pidä se esillä koko Luomakunnan ajan. Voit koristella pensaan punaisilla nauhoilla, jotka kuvastavat liekkejä.
- Tee kynttilälyhty -palava pensas. Voit käyttää purkkia, paperipussia tai muuta esinettä, jonka sisälle voi laittaa kynttilän tai lyhdyn. Koristele ulkopuoli pensaan kuvalla tai paperilla, lehdillä, tikuilla – kuten haluat.
- Luo valetuli: https://www.wikihow.com/Make-a-Fake-Fire
- Pyydä lapsia piirtämään palava pensas ja käytä piirroksia tapahtumissasi. Piirrokset voivat olla aivan yksinkertaisia. Lapset voivat leikata paperista kätensä kuvan ja koristella sen muistuttamaan tulta tai käyttää lehtiä ja liimaa, ja laittaa taskulampun piirroksen taakse kuvastamaan tulta.
Järjestäkää jumalanpalvelus ulkona
Jotta Jumalan luomistyötä voidaan juhlia täydesti, on hyvä, jos jumalanpalvelus voidaan pitää ulkona ja rukoilla keskellä Jumalan luomaa – joka myös ylistää Jumalaa jatkuvasti. Niin tekee jokainen luotu, vuoret, joet ja puut toteuttamalla sitä tehtävää, mitä varten Jumala on ne luonut.
Voitte valita merkityksellisen paikan. Jos se on upea ja kaunis, keskittykää kiittämään Jumalaa siitä ja sitoutumaan sen suojelemiseen. Jos se on luonnon alennustilan paikka, keskittykää ilmastosyntien tunnustamiseen, hävitettyjen luotujen vaienneen äänten suremiseen ja parantamiseen ja uudistamiseen sitoutumiseen.
Yhteisön jumalanpalvelustavasta ja säästä riippuen voidaan harkita epämuodollista jumalanpalvelusta tai lyhyttä ehtoollista, joka voidaan liittää ekumeeniseen rukoushetkeen (tässä materiaalissa) tai muuta käyttää luomakuntateemaista liturgiaa.
Ihmisiä voidaan pyytää tuomaan luonnon elementtejä ja viemään ne alttarille ”maan hedelminä ja ihmisten kätten työnä” leivän ja viinin seuraksi. Ne muistuttavat luomakunnan äänestä, joka liittyy mukaan juhlaan.
Mukaan voidaan liittää hiljaisuutta luomakunnan loppumattomaan ylistyksen kuuntelemiseen ja sanattomaan siihen liittymiseen. Tai voidaan kuunnella linnun laulua tai valaiden ääniä laulujen tilalla, kun seurakunta tulee aterialle.
Saarnan paikalla voidaan jakaa seurakunta pieniin ryhmiin lyhyttä raamattutuntia varten.
Harkitkaa, voidaanko ”Palava pensas” rakentaa jumalanpalvelustilaan. Kutsukaa ihmisiä rukoilemaan kaikkien luotujen kanssa, jotka on vaiennettu tai joiden ääntä pitäisi kuunnella. Pensas voi olla esillä jumalanpalveluksissa tai tapahtumissa koko rukousjakson ajan symbolina siitä, että yhteisö haluaa kuunnella luomakunnan ääntä.
Järjestäkää luomakuntakävely tai pyhiinvaellus
Voitte järjestää kontemplatiivisen kävelyn ulkona meditoidaksenne Jumalan antamia luomisen lahjoja ja omaa sitoutumistanne yhä syvempään yhteyteen kaiken elämän kanssa. Voitte järjestää pyhiinvaelluksen tärkeälle ekologiselle paikalle tai sellaiselle paikalle, joka symboloi ekologista tai sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta. Voitte perehtyä ekologisesti teemoitettuihin raamatunteksteihin tai Laudato Si´-liikkeen rukouskirjan rukouksiin, kun kuljette. Voitte osallistua Kävelyyn tulevaisuuden puolesta 3. syyskuuta. Pyhiinvaellus voi päättyä rukoushetkeen tai Maan katseluun.
Ottakaa mukaan paikallinen ekologia Maan katselun avulla
Ignatiaaninen katselu (Examen) on tapa tutkia jotakin ja olla rukoilevan ihmettelyn tilassa. Kysymysten kautta kutsutaan pohtimaan Jumalan läsnäoloa ja hyvyyttä, jossa ihminenkin on osallinen. Tämän Luomakunnan ajan aikana voidaan hiljentyä paikallisen ympäristön äärellä. Tämä harjoitus voidaan toteuttaa yksin tai ryhmässä.
Valitse sopiva paikka hiljentymiseen. Metsä. Joki. Katu, jonka lähellä on luontoa. Puutarha. Pelto. Kukkula. Etsi sopiva paikka, jossa voit levätä. Hiljenny tavalla, joka on sinulle luontevaa. Kutsu Pyhä Viisaus avaamaan sydämesi silmät. Kun olet valmis, materiaali ohjaa sinua hengellisessä harjoituksessa.
Laajenna paikallisekologista ymmärrystäsi Maan katselun avulla
Ignatiaaninen Katselu (Examen) on tapa tutkia jotakin ja olla rukoilevan ihmettelyn tilassa. Kysymysten kautta sinua kutsutaan pohtimaan Jumalan läsnäoloa ja hyvyyttä, jossa sinäkin olet. Tämän Luomakunnan ajan aikana voit hiljentyä paikallisen ympäristön äärellä. Tutustu teemaan. Valmistaudu ja mieti ajan kanssa, miten voit parhaiten avata aistisi kuuntelemaan Jumalaa ylistävät äänet ja avaa sydämesi Jumalan läsnäololle siinä paikassa, jossa hiljennyt. Voit tehdä tämän harjoituksen yksin tai ryhmässä.
Valitse sopiva paikka hiljentymiseen. Metsä. Joki. Katu, jonka lähellä on luontoa. Kaupunkipuisto. Pelto. Kukkula. Etsi mukava paikka, jossa voit levätä. Hiljenny tavalla, joka on sinulle luonteva. Kutsu Pyhä Viisaus avaamaan sydämesi silmät. Kun olet valmis, voit pohtia seuraavia kysymyksiä:
1. Tule tietoiseksi Jumalan läsnäolosta paikassa, jossa rukoilet
Miten Jumala on läsnä täällä? Miten kaikki ympärilläsi näkemäsi elämä heijastaa Jumalan Henkeä? Miltä tuntuu, kun ajattelet, että Pyhä Henki on täyttänyt tämän paikan ikuisuuksien ajan, jokaisessa luodussa, joka on ollut täällä aikojen alusta, on täällä nyt kanssasi ja on täällä tulevaisuudessa muitten luotujen kanssa? Miltä tuntuu, kun ajattelet, että sinä, luotu, kuulut tähän paikkaan, olet luotu samasta hiilestä, hengität samaa ilmaa, saat ravinnon samoista sykleistä ja elämänprosesseista ja elät samasta Luojan Hengestä?
2. Pohdi paikan ekologisia syklejä kiitollisuudella siitä, mitä kaikkea ne tuottavat
Mitä ravinteiden kiertoa tämä paikka tukee? Onko tämä valuma-alue, joka suodattaa vettä? Onko tämä metsä, joka sitoo ravinteita? Onko tämä niitty tai pelto, joka sitoo typpeä? Onko tämä vihreä ympäristö, joka sitoo hiilidioksidia ja puhdistaa ilmaa? Mitkä kasvit, eläimet, mikrobit ja mineraalit saavat suojansa täällä? Miten ne palvelevat olemassaolollaan koko maapalloa? Anna kiitollisuuden kaikesta tämän paikan tarjoamasta täyttää sinut.
3. Kuuntele ääniä, jotka puhuvat tässä paikassa, ja kiinnitä huomiosi siihen, mitä tunnet, kun mietit tämän paikan terveyttä
Täytä keuhkosi ilmalla. Kiinnitä huomio siihen, mitä tunnet (ilma, ruoho, maaperä, aurinko, sade) ihollasi. Avaa silmäsi (tai sulje ne ja avaa sydämesi silmät). Avaa korvasi kuuntelamaan luomakunnan ääntä tässä paikassa. Mitä ne ovat? Mitä ne sanovat? Kuka tai mikä puuttuu tästä paikasta? Mitä puuttuminen kertoo sinulle?
Onko ekosysteemi terve? Mikä uhkaa tämän ekosysteemin tasapainoa? Mitkä ovat avaimia tasapainon ylläpitämiseen? Mitä monimuotoisuutta pitää erityisesti suojella, jotta tämän paikan terveyttä voidaan ylläpitää? Mitkä tekijät uhkaavat tämän ekosysteemin tasapainoa? Mitä tunnet, kun ajattelet elämän haurautta, joka on sidoksissa tämän paikan terveyteen? Mikä on sinun panoksesi tasapainon säilyttämiseksi?
4. Valitse jokin asia tässä paikassa ja rukoile sen puolesta, sille lepoa ja uudistumista
Kun ajattelet millä tavoin tämä paikka on stressattu, mitä se tarvitsee levätäkseen, palautuakseen ja uudistuakseen? Mitä pitää suojella, jotta paikka voi parantua? Mitä pitää palauttaa ennalleen? Rukoile paikan puolesta ja viisautta sen suojelemiseen.
5. Pohdi omaa vastaustasi. Miten voit edistää tämän paikan lepoa?
Miten identifioit itsesi suhteessa tähän paikaan? Mitä olet oivaltanut siitä, mitä tämän paikan suojelu edellyttää? Kenen tai minkä äänen haluat saada kuuluviin tässä paikassa? Mikä on myötätunnon tekosi, joka edistää tämän paikan suojelua?