”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt?” (Matt 2:2)
Lukukappaleet
Jer. 23:1-6 Hän on kuningas, joka hallitsee viisaasti
Ps. 46 Koko maailmasta hän hävittää sodat
Fil. 2:5-1 Hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen
Matt. 20:20-28 Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan
Mietiskely
Jeremias tuomitsee Israelin kuninkaiden huonon johtajuuden, joka jakoi kansan ja saattoi sen hajaannukseen. Heidän johtajuutensa tuhosi kansakunnan ja ajoi sen kansalaiset maanpakoon. Tätä vastoin Herra lupaa antaa paimenkuninkaan, joka ”saattaa maassa voimaan oikeuden ja vanhurskauden” ja kokoaan yhteen laumansa jäsenet.
Meidän maailmamme janoaa hyvää johtajuutta ja etsii lakkaamatta jotakuta, joka voisi täyttää tämän toiveen. Mistä löytäisimme sellaisen johtajan? Vain Kristuksessa olemme nähneet esimerkin Jumalan mielenmukaisesta kuninkaasta tai johtajasta. Samoin kuin meidät on kutsuttu seuraamaan häntä, on meidät myös kutsuttu seuraamaan hänen palvelevaa kuninkuuttaan sekä maailmassa että kirkossa.
Kohtaamme Kristuksessa johtajan, joka ei raasta eikä revi rikki, vaan joka rakentaa ja tekee ehyeksi Jumalan nimen kunniaksi. Hänen valtansa ei palvele itseään, eikä hän käytä pakkoa. Pikemminkin kohtaamme hänessä rakastavan, nöyrän palvelijan, joka ei pidä kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen. Juuri hän tuli palvelemaan ennemmin kuin palveltavaksi, ja siihen samaan kutsutaan hänen seuraajiaan.
Tänäkin päivänä Lähi-idästä lähdetään maanpakolaisuuteen, koska ”oikeus ja vanhurskaus” käyvät yhä harvinaisemmiksi, ja sama tapahtuu monin paikoin eri puolilla maailmaa. Silti meillä on toivo, joka ei järky, vaikka ”kansojen meri kuohuu” ja ”valtakunnat” ympärillämme ”horjuvat”.
Sekä maailman että kirkon johtajilla on vastuu pikemminkin yhdistää kuin hajottaa ja jakaa Jumalan kansaa. Maailman ja kirkon jakaantuminen johtuu niin monesti aseman- ja vallanhimosta sekä oman edun tavoittelusta. Mitä uskollisemmin kristityt seuraavat Kristuksen palvelevaa johtajuutta sitä paremmin sekä maailman että kirkon jakaantuneisuus voitetaan. Kun teemme työtä vanhurskauden, oikeuden ja rauhan puolesta kaikkien hyvinvoinnin hyväksi, todistamme nöyrästi paimenkuninkaastamme ja vedämme toisia hänen läsnäoloonsa.
Rukous
Jumala, meidän ainoa apumme ja voimamme, me ylistämme sinua, sillä sinä olet oikeudenmukainen ja vanhurskas Jumala. Me tunnustamme edessäsi, että olemme usein himoinneet maailmallisen johtajuuden muotoja. Auta meitä etsimään Herraamme Jeesusta Kristusta, ei vallanpitäjien palatseista vaan vaatimattomasta seimestä, ja seuraamaan hänen nöyryyttään ja lempeyttään. Rohkaise meitä luopumaan omastamme ja palvelemaan toisia sinulle uskollisina.
Tätä rukoilemme Kristuksen nimessä, joka yhdessä sinun ja Pyhän Hengen kanssa hallitsee ikuisesti kirkkaudessa. Aamen.
***
Ensimmäinen päivä: Nosta meidät ja tuo täydelliseen valoosi
Toinen päivä: Nöyrä johtajuus kaataa raja-aidat ja rakentaa rakkautta