Kirkkojen maailmanneuvoston ensimmäisestä Amsterdamissa vuonna 1948 järjestetystä yleiskokouksesta lähtien vastuullisen yhteiskunnan etsiminen sekä vapauden, oikeuden ja vallan tasapainottaminen ovat olleet keskeisesti esillä ekumeenisessa sosiaalieettisessä työssä.
Kansainvälinen ekumenia kävi voimallisesti läpi 1960–70 -lukujen radikalismin. Ajateltiin, että KMN on kirkkojen etuvartio, joka näyttää suuntaa teologiassa ja yhteiskunnan uudistamisessa. Yleinen kehitysoptimismi, jonka mukaan ihmiskunta ratkaisee köyhyyden ja eriarvoisuuden yhteiskunnallisen edistyksen keinoin, vaikutti myös kirkoissa. Niin ei käynyt, ja ekumeenisen sosiaalietiikan ja teologian välillä on pitänyt määritellä marssijärjestys uudelleen. Tehdyllä yhteiskunnallisella työllä on kuitenkin pysyvä arvo ja kiistämättömät saavutuksensa.
1970-luvulla KMN otti uhkarohkean askelen, kun se sitoutui rotusorron vastaiseen taisteluun eteläisen Afrikan vapautusjärjestöjen rinnalla. Jotkut jäsenkirkot jopa erosivat maailmanneuvostosta ja monet ottivat etäisyyttä ekumeeniseen toimintaan paikallisella tasolla. Kirkkojen protestit ja boikotit Etelä-Afrikan apartheid-hallintoa vastaan herättivät maailmanlaajuisen omantunnon, joka vaikutti länsimaiden hallituksiin. Oli paljolti kansainvälisen ekumeenisen kampanjoinnin ansiota, että eri osapuolilta löytyi poliittista tahtoa lopettaa valkoisen vähemmistöhallinnon tukeminen ja edistää väkivallattoman muutoksen ajattelua vapautusjärjestöissä. Vallanvaihto toteutui lopulta verettömästi.
Kirkkojen maailmanneuvoston kuudes yleiskokous Vancouverissa vuonna 1983 päätti uudesta ohjelmakokonaisuudesta Oikeudenmukaisuus, rauha ja luomakunnan eheys (ORLE). Siinä tuotiin yhteen 1960–70 -lukujen yhteiskuntakritiikki ja uusi tietoisuus ihmisen toiminnan uhkista ympäristölle. ORLE-ohjelmassa tehtiin vankkaa teologista työtä ja löydettiin uusia toimintamalleja kestävän kehityksen suuntaan. Eräs näkyvä tulos on syys-lokakuussa vietettävä ”luomakunnan aika”, joka on otettu eri kirkkojen liturgiseen kalenteriin Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin mallin mukaan. 2000-luvun alussa konkretisoitunut ilmastonmuutos on osoittanut ORLE-ohjelman merkityksen ja haastaa kirkkoja edelleen teologiseen, eettiseen ja poliittiseen työhön ihmiskunnan ja luomakunnan tasapainoisen suhteen löytämiseksi.
Vuosituhannen vaihtumisen edellä ekumeenisissa piireissä otettiin esiin Vanhan testamentin opetus riemuvuodesta, jonka mukaan kerran viidessäkymmenessä vuodessa tulisi antaa velat anteeksi. Samalla puhuttiin maailman talousjärjestyksen epäoikeudenmukaisuudesta ja ylivelkaantuneiden kehitysmaiden umpikujasta. Eräät poliittiset johtajat ottivat haasteen vastaan ja kaikkein köyhimpien maiden velkoja annettiin anteeksi uuden vuosituhannen alussa. Näin ekumeeninen globaali etiikka sai aikaan ennakkotapauksen, johon voidaan jatkossa viitata, kun etsitään keinoja maailman eri alueiden tasaveroiseen kehitykseen.
Ekumeenisen liikkeen jatkuva haaste on pitää koossa kolme virtaa: Faith and Order, Life and Work sekä Mission and Evangelism. Ekumeenisen teologian tehtävä on kysyä, testata ja selvittää missä määrin konkreettinen mukanaolo ihmiskunnan oikeudenmukaisuuden kamppailuissa luo yhteyttä, kirkastaa oppia ja ilmaisee uudella tavalla Jumalan armon jakamatonta lahjaa.