Kristuksessa rakkaat ystävät
Eräs vaikuttavimmista Kristuksen ihmeistä on Lasaruksen kuolleista herättäminen. Meidän päähuomiomme tässä kaikessa keskittyy itse ihmeeseen ja usein jätämme sitä edeltävät keskustelut vähemmälle huomiolle. Kristus sanoi Martalle seuraavasti: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän? (Joh. 11:25–26)
Tässä Kristuksen äärimmäisen syvällisessä opetuksessa käsitys kuolemasta muuttuu kokonaan. Ihminen elää silloin, kun hän on yhteydessä Kristukseen, vaikka hän ulkoisesti olisikin kuollut. Samaa asiaa voi tarkastella myös toisin päin. Ihminen voi olla kuollut, vaikka hän ainakin ruumiillisesti näyttäisikin olevan elävien kirjoissa.
Ihminen on täydellinen ja elävä silloin, kun hän on yhteydessä omaan Luojaansa. Syntiinlankeemuksessa ihmisestä tuli kuolevainen, koska hän omasta vapaasta tahdostaan halusi ottaa etäisyyttä omaan Jumalaansa, joka on elämän lähde. Kristus tuli palauttamaan tuon katkenneen yhteyden ihmisen ja Jumalan välille.
Lasaruksen kuolleista herättämisellä oli varmasti vaikutusta siihen että Kristus sai todellisen sankarin vastaanoton ratsastaessaan pian tuon ihmeteon jälkeen Jerusalemiin. Sanoma Kristuksen jumaluudestaan oli kantautunut ihmisten korviin. Tuo Lasaruksen kuolleista herättäminen toimi johdantona sille vielä suuremmalle ja vaikuttavammalle tapahtumalle, jossa Kristus itse nousi ylös kuolleista. Tämä taas on koko kristillisen julistuksemme keskeisin sanoma: Kristus nousi kuolleista! – Totisesti nousi!
Jokaisen kristityn velvollisuutena on välittää tätä ylösnousemuksen ihmeellistä sanomaa eteenpäin ja muistuttaa itseään ja lähimmäisiään siitä että jokaisella ihmisellä on myös hengellisiä tarpeita joita ei voi tyydyttää maallisilla asioilla. Ihminen tulee täydellisesti eläväksi vasta silloin, kun hänellä on yhteys Jumalaan.
Käytännössä tämän ilosanoman eteenpäin viemisessä on kysymys lähetystyön tekemisestä, joka edellyttää aina myös vastuullisuutta. Jumala kunnioittaa ihmisen vapaata tahtoa, jonka vuoksi myös jokaisen tulee kunnioittaa toisen ihmisen vapaata tahtoa. Siksipä kristillinen valistustyö ei voi koskaan tapahtua niin, että väkipakolla tai pelottelemalla tuomme julistustamme esille. Kristuksen kysymys Martalle ”Uskotko tämän?” toimii myös lähetystyön periaatteena. Tuomme ihmisten korviin sanoman Kristuksesta ja samalla ikään kuin kysymme: ”Uskotko tämän?” Tuossa tilanteessa kuka tahansa saattaa epäröidä ja kenties epäillä Tuomaan tavoin sitä sanomaa, jota me välitämme maailmalle. Tätä meidän ei tarvitse pelästyä, sillä terve ja vahva usko lähtee liikkeelle oikeastaan epäilyksestä, siitä että ihminen alkaa pohtia uskonasioita ja omaa suhdettaan Jumalaan.
Paras ja voimakkain opetuksen ja lähetystyön väline on lopulta oma esimerkki. Kristityn ihmisen tulisi kaikessa olla hyvä ihminen, sellainen ihminen, joka kaikissa tilanteissa toimii rakkauden hengessä. Evankeliumin julistaminen ei lähde liikkeelle pelkistä sanoista, vaan ennen kaikkea teoista. Onhan Kristus sanonut: Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne. (Joh. 13:35)
isä Andrei Verikov