Ekumeeninen liike on muuttanut kirkkohistorian suuntaa. Se ei suuntaudu enää syvempään hajaannukseen, vaan kohti suurempaa yhteyttä ja ykseyttä. Ekumenian tavoite ei tyhjenny instituutioon, jolla on oikea usko ja kirkkojärjestys. Kirkon ykseys on todellista siinä määrin kuin se antaa toivoa ihmiskunnan ja maailman pelastuksesta ja johtaa sitä palveleviin tekoihin.
Ykseyden tavoitteleminen tarkoittaa katumusta kaiken sen suhteen, joka aiheuttaa pirstoutumista ja vihollisuutta. Se edellyttää metanoiaa, mielenmuutosta, katumusta ja uutta tapaa nähdä todellisuus. Se haastaa muuttamaan suuntaa Jumalan pelastavan tahdon mukaan. Ekumeenisen liikkeen historia opettaa, että erilaiset kristityt tarvitsevat toisiaan ja että erilaisilla kristityillä on omat erityiset lahjansa annettavana. Radikaalia yhteiskunnallista avant-gardea tarvitaan, mutta myös konservatiivista raamatullista korrektiivia. Kristittyjen pyrkimys ykseyteen edellyttää kykyä nähdä toiset kristityt veljinä ja sisarina samalla pyhiinvaelluksella sekä avoimutta tunnistaa heidän erityiset lahjansa.
Ykseys kuuluu uskon ytimeen, joka kohdistuu Jumalaan ja Hänen pelastustekoihinsa. Pelastavaan uskoon kuuluu kirkko, joka on ”hengellinen rakennus”, ”valittu suku” ja ”Jumalan oma kansa”. Ekumenia ei siksi ole eri asia kuin usko ja elämä kristittynä. Se on innostusta ja tietoisuutta siitä todellisuudesta, että Kristuksen voi seurata vain yhdellä ja samalla tiellä ja että kaikki ihmiset on kutsuttu Hänen yhteyteensä.