Tehkää hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta
(Jesaja 1:17)
Johdanto
Jesaja eli ja profetoi Juudassa 700-luvulla eKr. samaan aikaan Amoksen, Miikan ja Hoosean kanssa. Tämä tapahtui sellaisen ajanjakson lopulla, jolloin Israel ja Juuda olivat kokeneet suurta taloudellista menestystä ja poliittista vakautta, joka oli juontanut juurensa aikakauden ”suurvaltojen” Egyptin ja Assyrian heikkoudesta. Samaan aikaan molemmissa valtakunnissa rehottivat kuitenkin myös epäoikeudenmukaisuus, epätasa-arvo ja eriarvoisuus.
Tähän ajanjaksoon kuului myös uskonnon kukoistus, joka näyttäytyi rituaalisena ja muodollisena uskona Jumalaan ja joka keskittyi temppelin uhrilahjoihin ja uhraamiseen. Tätä muodollista ja rituaalista uskontoa johtivat papit, jotka myös hyötyivät rikkaiden ja vaikutusvaltaisten antamista lahjoituksista. Kuninkaallisen palatsin ja temppelin fyysisen läheisyyden ja keskinäisten kytkösten vuoksi valta ja vaikutusvalta keskittyivät lähes kokonaan kuninkaalle ja papeille, joista kummatkaan eivät tänä aikana juuri puolustaneet sorrosta ja epäoikeudenmukaisuudesta kärsimään joutuvia. Ajan maailmankuvan mukaan (joka on toistunut läpi historian) rikkaita ja suuriin uhrilahjoihin kykeneviä pidettiin hyvinä ja Jumalan siunaamina, kun taas köyhiä ja suuriin uhrauksiin kykenemättömiä pidettiin pahoina ja Jumalan kiroamina. Köyhiä halveksittiin usein myös siksi, ettei heillä ollut taloudellisia edellytyksiä osallistua täysimittaisesti temppelin uhripalvelukseen.
Jesaja puhui tässä tilanteessa ja yritti herättää Juudan kansan omantunnon, jotta he tunnistaisivat todellisen tilanteensa. Sen sijaan, että Jesaja olisi kunnioittanut oman aikansa uskonnollisuutta ja nähnyt sen siunauksena, piti hän sitä märkivänä haavana ja pyhäinhäväistyksenä Kaikkivaltiaan edessä.
Epäoikeudenmukaisuus ja eriarvoisuus johtivat pirstaloitumiseen ja hajaannukseen. Hänen ennustuksensa tuomitsevat poliittiset, sosiaaliset ja uskonnolliset rakenteet sekä uhraamisen tekopyhänä samalla, kun köyhiä sorrettiin. Hän puhuu tarmokkaasti vähäosaisten puolesta korruptoituneita johtajia vastaan ja perustaa vanhurskauden ja oikeudenmukaisuuden yksin Jumalaan.
Minnesotan kirkkojen neuvoston nimittämä työryhmä valitsi rukousviikon päätekstiksi tämän profeetta Jesajan kirjan ensimmäisen luvun jakeen: ”opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettuja, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa” (1:17).
Jesaja opetti, että Jumala vaatii vanhurskautta ja oikeudenmukaisuutta meiltä kaikilta, koko ajan ja kaikilla elämän aloilla. Maailmamme heijastaa nykyisin monin tavoin samaa jakaantuneisuutta, jonka Jesaja haastoi saarnatessaan. Oikeudenmukaisuus, vanhurskaus ja ykseys ovat peräisin Jumalan syvästä rakkaudesta meitä jokaista kohtaan. Ne ovat aivan sen ytimessä, kuka Jumala on ja kuinka Jumala odottaa meidän toimivan toistemme kanssa. Se että Jumala on sitoutunut luomaan uuden ihmisyyden ”kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista ja kielistä” (vrt. Ilm. 7:9) kutsuu meitä siihen rauhaan ja ykseyteen, jonka Jumalan on aina tahtonut luomakunnalleen.
Profeetta käyttää raivokasta kieltä ajan uskonnollisuutta kohtaan – ”Lakatkaa jo tarjoamasta turhia uhrejanne, minä inhoan niiden savua! … Vaikka te levitätte kätenne rukoukseen, minä peitän silmäni, en tahdo teitä nähdä” (jakeet 13 ja 15). Sen jälkeen kun Jesaja on antanut kovan tuomionsa ja diagnoosinsa siitä, mikä on vialla, tarjoaa hän myös parannuskeinoa näihin vääryyksiin. Hän neuvoo Jumalan kansaa: ”Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa.” (jae 16).
Ihmisten erottelu ja sorto ovat yhä tänäänkin ilmeisiä silloin, kun yhdelle ryhmälle tai luokalle annetaan enemmän etuoikeuksia kuin toisille. Rasismi on syntiä, joka näkyy kaikissa niissä uskomuksissa tai käytännöissä, jotka erottavat tai nostavat yhden ”rodun”[1] toisten yläpuolelle. Rasistiset ennakkoluulot siirtyvät yksilöllisistä suhteista yhteiskunnan rakenteisiin, kun niihin liittyy tai kun niiden avulla ylläpidetään vallan epätasaista jakautumista, joka puolestaan johtaa rasismin loppumattomaan jatkumiseen eri järjestelmissä. Sen olemassaolo on hyödyttänyt epäoikeudenmukaisesti joitakin, kirkot mukaan lukien, ja samaan aikaan rasittanut ja sulkenut pois toisia yksinkertaisesti heidän ihonväriinsä ja ”rotuunsa” liitettyjen kulttuuristen mielikuvien vuoksi.
Kuten Raamatun profeettojen ankarasti tuomitsemat oman aikansa uskonnolliset ihmiset, ovat jotkut kristityt uskovaiset olleet tai ovat edelleen osallisia ennakkoluulojen ja sorron tukemiseen tai ylläpitämiseen ja jakautumisen edistämiseen. Historia osoittaa, että kristityt eivät ole suinkaan aina tunnustaneet jokaisen ihmisen ihmisarvoa Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi luotuina, vaan ovat liian usein osallistuneet rakenteelliseen syntiin kuten orjuuteen, kolonisaatioon, rotuerotteluun ja apartheidiin, jotka ovat riistäneet muilta ihmisarvon ja jota on valheellisesti perusteltu roduilla. Samalla tavoin kristityt eivät ole kirkoissaan ja seurakunnissaankaan tunnustaneet kaikkien kastettujen arvoa, vaan ovat vähätelleet kristiveljiensä ja -sisartensa ihmisarvoa ja perustelleet sen oletettujen rotujen välisten erojen avulla.
Pastori, teologian tohtori Martin Luther King Jr. sanoi ikimuistoisesti: ”Kansakuntamme tragedioihin, vieläpä kaikkein häpeällisimpiin, kuuluu se, että sunnuntaiaamun kello 11 on yksi rotuerotelluimmista ajoista, ellei jopa kaikkein rotuerotelluin ajankohta kristityssä Amerikassa”. Tämä lausunto osoittaa, kuinka kristittyjen ja ihmiskunnan jakaantuneisuus risteävät keskenään. Kaiken jakaantumisen juuret ovat synnissä, toisin sanoen niissä asenteissa ja teoissa, jotka ovat ristiriidassa sen ykseyden kanssa, jota Jumala koko luomakunnalleen tahtoo. Traagisesti rasismi kuuluu syntiin, joka on erottanut kristityt toisistaan, saanut kristityt viettämään jumalanpalvelusta eri aikoina ja eri rakennuksissa, ja johtanut tietyissä tapauksissa koko kristillisten yhteisöjen jakautumiseen.
Valitettavasti muutosta ei ole juuri tapahtunut Martin Luther Kingin lausuman jälkeen. Kello 11.00 – yleisin aika sunnuntain jumalanpalvelukselle – ei useinkaan ilmennä kristittyjen ykseyttä vaan pikemminkin jakautumista sekä rodullisten ja sosiaalisten että tunnustuskuntajakojen mukaisesti. Kuten Jesaja julisti, tällainen tekopyhyys uskon ihmisten keskuudessa on loukkaus Jumalan edessä: ”Vaikka te rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat” (jae 15).
Opetelkaa tekemään hyvää
Profeetta Jesaja opettaa vuodelle 2023 valitussa Kristittyjen ykseyden rukousviikon raamatunkohdassa meitä siinä, kuinka meidän tulee parantaa nämä vääryydet.
Oikein tekemään oppiminen vaatii päätöstä harjoittaa itsereflektiota. Rukousviikko on oiva aika kristitylle tunnustaa, että kirkkojemme ja tunnustustemme välisiä eroja ei voida erottaa laajemman ihmissuvun sisäisestä jakaantumisesta. Rukoileminen kristittyjen ykseyden puolesta yhdessä toisten kanssa antaa meille mahdollisuuden pohtia, mikä meitä yhdistää, ja sitoutua haastamaan ihmiskunnan keskinäisen sorron ja hajaannuksen.
Profeetta Miika osoittaa, että Jumala on ilmoittanut meille, mikä on hyvää ja mitä Jumala meiltä odottaa: ”tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen” (Miika 6:8). Oikein toimiminen tarkoittaa kaikkien ihmisten kunnioittamista. Oikeudenmukaisuus edellyttää aidosti tasapuolista kohtelua, jotta voitaisiin puuttua ”rotuun”, sukupuoleen, uskontoon ja sosioekonomiseen asemaan perustuvaan historialliseen huono-osaisuuteen. Valvoen ja Jumalaa kuunnellen vaeltaminen vaatii katumusta, korjaamista ja lopulta sovintoa. Jumala odottaa meidän yhdistyvän kantamaan yhteisvastuuta niin, että oikeudenmukaisuus voisi toteutua kaikille Jumalan lapsille. Kristittyjen ykseyden tulisi olla merkkinä ja esimakuna koko luomakunnan sovitetusta ykseydestä. Kristittyjen hajaannus kuitenkin heikentää tämän merkin voimaa pikemminkin voimistaen jakaantumista kuin tuoden parannusta maailman rikkinäisyyteen, joka on kirkon tehtävä.
Tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta
Jesaja neuvoo Juudaa tavoittelemaan oikeudenmukaisuutta (jae 17), joka itsessään tunnustaa oman aikansa yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuden ja sorron. Hän pyytää Juudan kansaa kumoamaan tämän vakiintuneen asiaintilan. Oikeudenmukaisuuden tavoitteleminen edellyttää, että kohtaamme ne, jotka tuottavat toisille pahaa. Tämä ei ole helppo tehtävä ja joskus se myös johtaa konflikteihin, mutta Jeesus vakuuttaa meille, että oikeudenmukaisuuden puolustaminen sorron edessä johtaa taivasten valtakuntaan. ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta” (Matt. 5:10). Kirkkojen on eri puolilla maailmaa tunnustettava, kuinka ne ovat mukautuneet yhteiskunnallisiin normeihin ja olleet hiljaa tai jopa aktiivisesti osallistuneet rodulliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Rodulliset ennakkoluulot ovat osaltaan aiheuttaneet Kristuksen ruumiin repineen kristittyjen jakaantumisen.
Myrkylliset ideologiat, kuten valkoinen ylivalta (White Supremacy) ja löytöoppi (the doctrine of discovery)2, ovat aiheuttaneet paljon vahinkoa etenkin Pohjois-Amerikassa ja valkoisten eurooppalaisten vallanpitäjien kolonisoimissa maissa eri puolilla maailmaa. Meidän on kristittyinä oltava valmiita purkamaan sortojärjestelmiä ja puolustamaan oikeudenmukaisuutta.
Samana vuonna jona Minnesotan kirjoitusryhmä valmisteli tekstejä Kristittyjen ykseyden rukousviikolle, oli koko maailma täynnä sorron pahuutta ja tuhoa sen moninaisissa muodoissaan. Covid-19-pandemia vahvisti suuresti tätä kärsimystä monilla alueilla, erityisesti globaalissa etelässä, jossa jopa perustoimeentulo oli monille lähes mahdotonta saavuttaa ja käytännöllinen apu puuttui suurelta osin. Näyttää siltä kuin Saarnaajan kirjan kirjoittaja olisi puhunut nykyisestä kokemuksesta: ”Minä katselin sitten kaikkea sortoa, jota harjoitetaan auringon alla. Katso: sorrettujen kyyneleet! Ei ole heillä lohduttajaa. Katso: sortajien väkivalta! Eikä lohduttajaa ole.” (Saarnaaja 4:1)
Sorto on haitaksi koko ihmiskunnalle. Ykseyttä ei voi olla ilman oikeudenmukaisuutta. Rukoillessamme kristittyjen ykseyden puolesta meidän on tunnustettava nykyinen ja ylisukupolvinen sorto ja päättäväisesti sitouduttava tekemään parannusta näistä synneistä. Me voimme ottaa omaksemme Jesajan käskyn: ”peseytykää, puhdistautukaa” ”koska kätenne ovat veren tahrimat” (jae 15, 16).
Puolustakaa sorrettuja
Raamattu kertoo, ettemme voi erottaa suhdettamme Kristukseen asenteestamme koko Jumalan kansaa ja erityisesti niitä kohtaan, joita pidetään kaikkein ”vähäisimpinä” (Matt. 25:40). Sitoutumisemme toisiimme edellyttää, että sitoudumme siihen, mitä hepreaksi kutsutaan sanalla mishpat eli restoratiiviseen oikeuteen. Restoratiivinen eli korjaava oikeus puolustaa niitä, joiden ääntä ei ole kuultu, se purkaa epäoikeudenmukaisuutta luovia ja ylläpitäviä rakenteita sekä rakentaa sellaista, joka edistää ja varmistaa, että kaikki saavat oikeudenmukaisen kohtelun ja heille kuuluvat oikeudet. Tämän työn on ulotuttava yli ystäviemme, perheemme ja seurakuntiemme koko ihmiskuntaan. Kristittyjä kutsutaan kuuntelemaan kaikkien kärsivien huutoa, jotta he voisivat ymmärtää yhä paremmin sen, mitä nämä kertovat kärsimyksistään ja traumoistaan, ja pystyisivät yhä paremmin vastaamaan siihen.
Pastori TT Martin Luther King Jr. totesi usein, että ”mellakka on niiden kieli, joita ei muutoin kuulla.” Mielenosoitusten ja levottomuuksien taustalla on usein se, että mielenosoittajien ääntä ei ole kuultu. Jos kirkot liittyvät sorrettujen ääniin, heidän huutonsa oikeudenmukaisuuden ja vapautuksen puolesta vahvistuu. Me palvelemme ja rakastamme Jumalaa ja lähimmäisiämme palvelemalla ja rakastamalla toisiamme ykseydessä.
Hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa
Leskillä ja orvoilla on erityinen paikka heprealaisessa Raamatussa yhdessä muukalaisten kanssa, jotka edustavat yhteiskunnan haavoittuvimpia jäseniä. Orpojen ja leskien tilanne oli Jesajan ajan Juudan ympäröivästä taloudellisesta menestyksestä huolimatta epätoivoinen, koska heiltä oli evätty lain suoja ja oikeus omistaa maata ja siten kyky elättää itsensä. Samalla kun yhteisö riemuitsi vauraudestaan, muistutti profeetta, ettei heidän tullut laiminlyödä keskuudessaan olevien köyhimpien ja haavoittuvimpien puolustamista ja hoitamista. Tämä profeetallinen kutsu kaikuu meidänkin aikanamme, kun ajattelemme: ketkä ovat yhteiskuntamme haavoittuvimpia ihmisiä?
Keiden ääntä ei yhteisöissämme kuulla? Kenellä ei ole edustusta pöydässä? Miksi? Mitkä kirkot ja yhteisöt puuttuvat keskusteluistamme, yhteisestä toiminnastamme ja rukouksestamme kristittyjen ykseyden puolesta? Kun rukoilemme yhdessä tämän rukousviikon aikana, mitä olemme halukkaita tekemään näiden poissaolevien äänten suhteen?
Johtopäätös
Jesaja haastoi oman aikansa Jumalan kansaa opettelemaan tekemään hyvää yhdessä; tavoittelemaan yhdessä oikeudenmukaisuutta, puolustamaan sorrettuja yhdessä, hankkimaan yhdessä orvolle oikeutta ja ajamaan lesken asiaa yhdessä. Profeetan haaste pätee yhtä lailla meihin tänä päivänä. Kuinka voimme elää todeksi ykseyttämme kristittyinä haastaen oman aikamme pahuudet ja epäoikeudenmukaisuudet? Miten voimme osallistua vuoropuheluun, lisätä tietoisuutta, ymmärrystä ja näkemystä toistemme eletyistä kokemuksista?
Näillä rukouksilla ja sydänten kohtaamisilla on voima muuttaa meitä – yksilöllisesti ja yhteisöllisesti. Olkaamme avoimia Jumalan läsnäololle kaikissa kohtaamisissamme, kun pyrimme avoimuuteen muuttua, purkaa sortojärjestelmät ja parantaa rasismin synnit. Ryhtykäämme yhdessä taisteluun oikeudenmukaisuuden puolesta yhteiskunnassamme. Me kaikki kuulumme Kristukselle.
[1]. Ei ole olemassa kuin yksi rotu, ihmisrotu. Meidän on kuitenkin tunnustettava, että myytti eri roduista on aiheuttanut todellista rasismia. Rotu ei ole biologinen vaan sosiaalinen konstruktio, joka erottelee ihmisyyden fyysisten piirteiden mukaan. On tärkeää tunnustaa, että vaikka tätä termiä ei ehkä käytettäisi eri puolilla maailmaa, on sitä kuitenkin käytetty välineenä ihmisryhmien tehokkaaseen jakamiseen ja sortamiseen.
[2]. Löytöoppi syntyi paavi Aleksanteri VI:n julkaisemasta paavillisesta käskykirjeestä (4. toukokuuta 1493), joka vaikutti kaikkialla maailmassa ja hyödytti kaikin tavoin kirkkoja suhteessa alkuperäiskansojen ja orjuutettujen ihmisten jälkeläisiin. Se oikeutti alkuperäiskansojen maiden takavarikoinnin sillä perusteella, että siirtomaavallat ”löysivät” nämä maat.