Kristillinen todistus moniuskontoisessa maailmassa on tärkeä asiakirja lähetyksestä mutta myös merkittävä ekumeeninen avaus. Se on syntynyt Katolisen kirkon uskontojen välisen dialogin neuvoston, Kirkkojen Maailmanneuvoston ja Maailman evankelisen allianssin yhteistyön tuloksena.

Yhdessä ne edustavat 90 % maailman kristityistä – kahta miljardia katolilaista, ortodoksista, anglikaanista, protestanttista, evankelikaalista, helluntailaista ja muihin ryhmiin kuuluvaa kristittyjä.

Asiakirja kuvaa lähetystyön menetelmiä evankeliumin periaatteiden mukaan ja esittää suosituksia kristillistä todistusta varten. Viisivuotisen yhteistyön tulos julkistettiin 28.6.2011 Ekumeenisessa keskuksessa Sveitsin Genevessä.

KRISTILLINEN TODISTUS MONIUSKONTOISESSA MAAILMASSA – SUOSITUKSIA

JOHDANTO

Lähetystyö kuuluu kirkon perusolemukseen. Jumalan sanan julistaminen ja todistaminen maailmalle on jokaisen kristityn erityinen tehtävä, jota kristittyjen tulee toteuttaa evankeliumin periaatteiden mukaisesti kaikkia ihmisiä kunnioittaen ja rakastaen.

Paavillinen uskontojen välisen dialogin neuvosto (PCID), Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) ja Kirkkojen maailmanneuvoston kutsuma Maailman Evankelinen Allianssi (WEA) kokoontuivat runsaan viiden vuoden ajan pohtimaan ja valmistelemaan tätä asiakirjaa. Ne tiedostivat, että eri uskonnollisia vakaumuksia edustavien ihmisten ja yhteisöjen sekä kristillisen todistuksen erilaisten tulkintojen välillä esiintyy jännitteitä. Asiakirja sisältää suosituksia menettelytavoiksi eri puolilla maailmaa tapahtuvaa kristillistä todistusta varten. Asiakirja ei pyri olemaan teologinen julkilausuma lähetystyöstä, vaan sen tarkoituksena on käsitellä käytännön asioita, jotka liittyvät kristilliseen todistukseen moniuskontoisessa maailmassa.

Tämän asiakirjan tarkoituksena on rohkaista kirkkoja, kirkkojen välisiä neuvostojaja lähetysjärjestöjä pohtimaan nykyisiä käytäntöjään ja käyttämään harkintansa mukaan asiakirjan sisältämiä suosituksia, kun ne valmistelevat todistus- ja lähetystyön toimintamallejaan muita uskontoja tunnustavien ja uskonnottomien keskuudessa. Toivomuksena on, että kristityt eri puolilla maailmaa perehtyvät  asiakirjaan ja tarkastelevat sen valossa omia käytäntöjään, joiden kautta he todistavat sanoin ja teoin uskostaan Kristukseen.

KRISTILLISEN TODISTUKSEN LÄHTÖKOHTIA

1. Kristittyjen etuoikeus ja ilo on antaa todistus toivosta, joka heillä on, ja tehdä tämä sävyisästi ja kunnioittavasti (1. Piet. 3:15).

2. Jeesus Kristus on korkein todistaja (Joh. 18:37). Kristillinen todistus on aina osallisuutta hänen todistukseensa ja tulee ilmi Jumalan valtakunnan julistamisessa, lähimmäisen palvelemisessa ja täydessä itsensä antamisessa, vaikka se johtaisi ristille asti. Niin kuin Isä lähetti Pojan Pyhän Hengen voimassa, niin myös uskovat lähetetään, ja he saavat tehtävän todistaa sanoin ja teoin Kolmiyhteisen Jumalan rakkaudesta.

3. Jeesuksen Kristuksen ja varhaisen kirkon esimerkin jaopetuksen tulee ohjata kristillistä todistusta. Kahden vuosituhannen ajan kristityt ovat pyrkineet seuraamaan Kristuksen tietä, kun he ovat jakaneet eteenpäinhyvää uutista, ilosanomaa Jumalan valtakunnasta (Luuk. 4:16–20).

4. Kristilliseen todistukseen moniarvoisessa maailmassa kuuluu vuoropuhelun käyminen muita uskontoja ja kulttuureja edustavien ihmisten kanssa. (Ap.t. 17:22–28).

5. Joissakin tilanteissa kristittynä eläminen ja evankeliumin julistaminen on painostuksen ja rajoitusten alaista, jopa kiellettyä. Silloinkin kristittyjä velvoittaa Kristuksen käsky todistaa Hänestä, uskollisina ja solidaarisina toisiaan kohtaan. (Matt. 28:19–20; Mark. 16:14–18; Luuk. 24:44–48; Joh. 20:21; Ap.t. 1:8).

6. Jos kristityt toteuttavat lähetystehtäväänsä käyttämällä sopimattomia menetelmiä ja turvautuvat vilpillisiin ja pakottamista sisältäviin keinoihin, he pettävät evankeliumin ja saattavat aiheuttaa muille kärsimystä. Sellaiset väärinkäytöksetvelvoittavat katumukseen ja muistuttavat siitä, että tarvitsemme jatkuvasti Jumalan armoa. (Room. 3:23)

7. Kristityt toteavat, että vaikka heidän vastuullaan on olla Kristuksen todistajia, kääntymyksen saa viime kädessä aikaan Pyhä Henki (Joh. 16:7–9; Ap.t. 10:44–47). Kristityt tunnustavat, että Henki puhaltaa missä tahtoo eikä yksikään ihminen voi hallita Henkeä. (Joh. 3:8).

PERIAATTEITA

Kristittyjä kutsutaan noudattamaanseuraavia periaatteita erityisesti moniuskontoisissa tilanteissa, jotta he voisivat täyttää oikealla tavalla Kristuksen lähetyskäskyn.

1. Toimiminen Jumalan rakkaudessa. Kristityt uskovat, että Jumala on kaiken rakkauden lähde. Sen vuoksi ja todistaakseen uskostaan kristityt on kutsuttu elämään rakkaudestaja rakastamaan lähimmäistään niin kuin itseään (Matt. 22:34–40; Joh. 14:15).

2. Jeesuksen Kristuksen seuraaminen. Kaikilla elämän alueilla ja erityisestiuskon todistamisessakristittyjä kutsutaan seuraamaan Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä ja opetuksia, jakamaan hänenrakkauttaan, ja antamaan ylistys ja kunnia Jumalalle Isälle Pyhän Hengen voimassa (Joh. 20:21–23).

3. Kristilliset hyveet. Kristittyjenelämäntapoihinkuuluvat rehellisyys, lähimmäisenrakkaus, myötätunto ja nöyryys, samoin kuin kaiken ylenkatseen, alentuvuuden ja väheksymisen voittaminen.

4. Toisten palveleminen ja toiminta oikeudenmukaisuuden puolesta. Kristittyjen kuuluisi toimia oikeudenmukaisesti ja rakastaa hellästi (Miika 6:8). Heitä kutsutaan palvelemaan toisia ihmisiä ja siten tunnistamaan Kristus vähimmissä sisarissaan ja veljissään (Matt. 25:45). Palveleminen, kuten koulutuksen, terveydenhuollon ja turvapaikan tarjoaminen, ja sorrettujen puolesta puhuminen, ovat olennainen osa evankeliumin todeksi elämistä. Kristittyjen tekemään etsivään työhön ei voi mitenkään liittyä köyhyydestä ja puutteesta johtuvien tilanteiden hyväksikäyttöä. Kristittyjen tulee palvelutoiminnassaan sanoutua täysin irti kaikesta taloudellisten etujen tarjoamisesta, niillä houkuttelemisesta tai palkitsemisesta.

5. Harkinnan käyttö terveydenhuollossa. Oleellisena osana evankeliumin todistusta kristityt antavat terveydenhuollon ja hoivatyön palveluita. Tässä toiminnassa heidän tulee kiinnittää huomiota arvostelukykyynsä. Oleellisinta on ihmisarvon kunnioittaminen ja sen varmistaminen, että ihmisten haavoittuvuutta ja tarvetta parantua ei käytetä hyväksi.

6. Väkivallan torjuminen. Kristittyjä kehotetaan torjumaan todistustyössään kaikki psykologinen ja sosiaalinen väkivalta ja vallan väärinkäyttö. Kristittyjen tulee sanoutua irti uskonnollisen tai maallisen viranomaisen harjoittamasta väkivallasta, epäoikeudenmukaisuudesta, syrjinnästä ja sorrosta, mukaan lukien jumalanpalveluspaikkojen, pyhien symbolien tai tekstien vahingoittaminen tai tuhoaminen.

7. Uskonnon ja vakaumuksen vapaus. Uskonnonvapaus sisältää oikeuden julkisesti tunnustaa, harjoittaa ja levittää omaa uskontoaan ja vaihtaa uskontoa. Se perustuu ihmispersoonan keskeiseen luovuttamattomaan arvoon, jonka lähtökohta on, että Jumala on luonut kaikki ihmiset omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen (1. Moos. 1:26). Siksi kaikilla ihmisillä on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Siellä, missä uskonto valjastetaan poliittisten päämäärien palvelukseen, tai missä ilmenee uskonnollista vainoa, kristityt on kutsuttu antamaan profeetallinen todistus ja sanoutumaan irti sellaisesta toiminnasta.

8. Molemminpuolinen kunnioitus ja solidaarisuus. Kristittyjä kutsutaan sitoutumaan työhön keskinäisessä kunnioituksessa kaikkien ihmisten kanssa oikeudenmukaisuuden, rauhan ja yhteisen hyvän puolesta. Uskontojen välinen yhteistyö on tämän sitoutumisen olennainen ulottuvuus.

9. Kaikkien ihmisten kunnioittaminen. Kristityt tunnustavat, että evankeliumi sekä haastaa että rikastuttaa kulttuureja. Silloinkin kun evankeliumi haastaa kulttuurien joitakin puolia, kristittyjen tulee kunnioittaa kaikkia ihmisiä. Kristittyjä kutsutaan tunnistamaan myös omissa kulttuureissaan ne alueet, joita evankeliumi kyseenalaistaa.

10. Väärästä todistuksesta pidättäytyminen. Kristittyjen puheen on oltava vilpitöntä ja kunnioittavaa; heidän on kuunneltava oppiakseen ja ymmärtääkseen toisten uskoa ja perinnettä; heidän tulee rohkaistua tunnustamaan ja arvostamaan sitä, mikä totta ja hyvää. Kaikki kommentit ja kriittiset huomiot tulisi tehdä molemminpuolisen kunnioituksen hengessä, ja on varmistettava, ettei toisista uskonnoista anneta väärää todistusta.

11. Henkilökohtaisen harkinnan takaaminen. Kristittyjen tulee huomioida, että uskonnon vaihtaminen on aina merkittävä askel. Jokaisen henkilökohtaisen vapauden turvaamiseksi muutokselle on annettava riittävästi aikaa, yhtä hyvin sen harkitsemiseen kuin itse uskonnon vaihtamiseen valmistautumiseen.

12. Uskontojen välisten yhteyksien rakentaminen. Kristittyjen tulee jatkaa kunnioitukseen ja luottamukseen perustuvien yhteyksien rakentamista eri uskontoihin kuuluvien ihmisten kanssa ja edistää tällä tavoin syvempää molemminpuolista ymmärtämystä, sovintoa ja yhteistyötä yhteisen hyvän eteen.

SUOSITUKSIA

Kolmannen konsultaation järjestivät Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) Maailman Evankelisen Allianssin (WEA) tuella ja Pyhän istuimen (Vatikaani) Paavillinen uskontojen välisen dialogin neuvosto (PCID). Konsultaatio, johon osallistuivat suurimmat kristilliset uskonyhteisöt (katolilaiset, ortodoksit, protestantit, evankelikaaliset ja helluntailaiset), työskenteli ekumeenisen yhteistyön hengessä ja valmisteli tämän asiakirjan. Tavoitteena on, että kirkot, kansalliset ja alueelliset tunnustukselliset yhteisöt ja lähetysorganisaatiot, ja erityisesti ne, jotka työskentelevät uskontojen välisissä yhteyksissä, ottaisivat asiakirjan sisällön huomioon.

Konsultaatio suosittelee, että nämä yhteisöt:

1. tarkastelevat tässä asiakirjassa esitettyjä asioita ja muotoilevat mahdollisuuksien mukaan kristillistä todistusta koskevien menettelytapojen suositukset siten, että ne ovat käyttökelpoisia heidän omissa ympäristöissään. Missä mahdollista, tämän tulee tapahtua ekumeenisesti ja muiden uskontojen edustajia konsultoiden.

2. rakentavat kunnioitukseen ja luottamukseen perustuvia yhteyksiä kaikkien uskontojen edustajiin, erityisesti institutionaalisella tasolla kirkkojen ja muiden uskontojen yhteisöjen välille, ja ylläpitävät jatkuvaa uskontojen välistä dialogia osana kristillistä vakaumustaan. Joissakin tilanteissa, joissa vuosikausien jännitteet ja konfliktit ovat luoneet syviä epäluuloja ja luottamus yhteisöjen välillä ja niiden sisällä on horjunut, uskontojen välinen dialogi voi tarjota uusia tilaisuuksia konfliktien ratkaisemiseen, oikeudenmukaisuuden rakentamiseen, muistojen parantumiseen, ja sovinnon ja rauhan rakentamiseen.

3. rohkaisevat kristittyjä vahvistamaan omaa uskonnollista identiteettiään ja uskoaan samalla kun he syventävät tietojaan ja ymmärrystään muista uskonnoista ja näin tehdessään ottavat huomioon myös muiden uskontojen seuraajien näkökulmat. Kristittyjen tulee välttää esittelemästä virheellisesti muiden uskontojen ihmisten vakaumuksia ja perinteitä.

4. tekevät yhteistyötä muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa ottamalla osaa uskontojen väliseen vaikuttamistoimintaan oikeudenmukaisuuden ja yhteisen hyvän edistämiseksi ja, missä mahdollista, yhteisesti osoittavat solidaarisuuttaan niille, jotka ovat konfliktitilanteessa.

5. vetoavat hallituksiinsa sen varmistamiseksi, että uskonnonvapaus voi toteutua käytännössä ja kattavasti ottaen huomioon, että monissa maissa uskonnollisia instituutioita ja henkilöitä estetään toteuttamasta missiotaan.

6. rukoilevat lähimmäistensä ja näiden hyvinvoinnin puolesta ja ymmärtävät, että rukous on olennainen osa kristittyjen elämää niin kuin se on olennaista Kristuksen missiolle.

LIITE: Asiakirjan tausta

1. Maailmassa tehdään nykyisin lisääntyvässä määrin yhteistyötä kristittyjen kesken ja kristittyjen ja eri uskontojen seuraajien kesken. Pyhän istuimen (Vatikaani) Paavillisen uskontojen välisen dialogin neuvostolla (PCID) ja Kirkkojen maailmanneuvoston ohjelmalla Uskontojen välinen dialogi ja yhteistyö (WCC-IRDC) on tällaisen yhteistyön historia. Esimerkkeinä teemoista, joiden kanssa PCID ja IRDC ovat aikaisemmin tehneet yhteistyötä, ovat: Uskontojenvälinen avioliitto (1994–1997), Uskontojen välinen rukous (1997–1998) ja Afrikkalainen uskonnollisuus (2000–2004). Tämä asiakirja on tulos näiden toimijoiden välisestä yhteistyöstä.

2. Maailmassa on nykyisin myös entistä enemmän uskontojenvälisiä jännitteitä, joihin liittyy väkivaltaa ja ihmishenkien menetyksiä. Politiikalla, taloudella ja muilla tekijöillä on osansa jännitteiden syntymisessä. Myös kristityt ovat toisinaan mukana näissä konflikteissa joko vapaaehtoisesti tai pakotettuina, vainottuina tai väkivaltaan osallistuvina. Vastauksena tilanteeseen PCID ja IRDC päättivät kohdata ongelmat ryhtymällä yhteiseen prosessiin kristillistä todistusta koskevien suositusten ja yhteisten menettelytapojen luomiseksi. WCC-IRDC kutsui Maailman Evankelisen Allianssin (WEA) osallistumaan prosessiin, ja se tuli ilolla mukaan.

3. Aluksi pidettiin kaksi konsultaatiota. Ensimmäinen pidettiin Larinossa, Italiassa, vuonna 2006 otsikolla Todellisuuden arviointia. Eri uskontojen edustajat jakoivat näkemyksiään ja kokemuksiaan kääntymisen kysymyksestä. Konsultaation julkilausumassa on kohta: ”Me vakuutamme, että vaikka jokaisella on oikeus kutsua toisia ymmärtämään uskoansa, sitä ei pitäisi toteuttaa vahingoittamalla toisten oikeuksia tai uskonnollisia tunteita. Uskonnonvapaus velvoittaa meitä kaikkia tasapuolisesti yksiselitteiseen vastuuseen kunnioittaa muita uskoja kuin omaamme – mustamaalaamatta, parjaamatta tai vääristelemättä niitä todistaaksemme oman uskomme ylemmyyttä.”

4. Toinen, kristittyjen keskinäinen konsultaatio, pidettiin Toulousessa Ranskassa vuonna 2007, ja siinä pohdittiin samoja kysymyksiä. Tällöin keskusteltiin perusteellisesti kysymyksistä Perhe ja yhteisö, Toisen kunnioittaminen, Talous, markkinat ja kilpailu sekä Väkivalta ja politiikka. Pastoraalisen työn ja lähetyksen näkökohdat näihin teemoihin muodostivat lähtökohdan sille teologiselle pohdinnalle ja niille periaatteille, jotka tämä asiakirja sisältää. Kukin kysymys on tärkeä itsessään ja ansaitsee enemmän huomiota kuin voidaan antaa näissä suosituksissa.

5. Kolmannen (kristittyjen keskinäisen) konsultaation osanottajat tapasivat Bangkokissa Thaimaassa 25.–28.1.2011 ja viimeistelivät tämän asiakirjan.

Käännös englannista ja ranskasta: Suomen Ekumeeninen Neuvosto 2012

Jaa somessa: