Maassamme on jo neljänsadan vuoden ajan ollut vuotuisia rukouspäiviä. Aikaisemmin ne olivat valtiovallan määräämiä, mutta vuoden 2004 alusta rukouspäivien valinta ja päättäminen on ollut kirkkojen omissa käsissä. Vuonna 2008 siirryttiin kahden rukouspäivän käytäntöön.
- Ensimmäinen rukouspäivä 18.1. sijoittuu Kristittyjen ykseyden ekumeeniselle rukousviikolle ja päivä on Kristittyjen ykseyden rukouspäivä.
- Toinen rukouspäivä 24.10. sijoittuu Ekumeeniselle vastuuviikolle ja Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä.
Rukouspäiviä vietetään kalendaarisesti. Käytännössä tämä useimmiten merkitsee arkipäivänä pidettävää rukoushetkeä, sanajumalanpalvelusta, viikkomessua tai ekumeenista juhlaa. Rukouspäiväjulistus on hyvä lukea seurakunnalle ensimmäisenä rukouspäivänä, mutta se voidaan lukea jo ensimmäistä rukouspäivää edeltävänä sunnuntaina.
Vuosisatainen perinne
Rukouspäiväjulistus on yli 400-vuotiaana perinteenä yksi valtionpään vanhimpia virkatehtäviä. Nykyisin tasavallan presidentti virkakautensa alussa päättää, jatkaako tätä käytäntöä. Tasavallan presidentti Alexander Stubb on päättänyt edeltäjiensä tavoin allekirjoittaa vuosittaisen rukouspäiväjulistuksen.
Julistus toivotaan luettavan seurakunnissa ensimmäisenä rukouspäivänä 18.1. tai sitä edeltävänä sunnuntaina. Rukouspäiväjulistuksen valmistelu siirtyi valtiolta kirkoille uuden perustuslain (2000) ja uskonnonvapauslain (2003) tultua voimaan.
Vuoden 2004 rukouspäiväjulistus oli ensimmäinen Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) valmistelema ja julistuksen allekirjoittaminen jäi tasavallan presidentin henkilökohtaisesti ratkaistavaksi.
SEN:lla on hallituksensa asettama rukouspäivätyöryhmä, joka valmistelee julistustekstin. Tasavallan presidentti käsittelee tekstin ja allekirjoittaa sen hyväksymisensä jälkeen.
Rukouspäivien pitkä perinne
Menneessä maailmassa keisari tai kuningas päätti kansan uskonnosta. Rukouspäiväperinne juontaa juurensa neljänsadan vuoden takaa. Monet oman maamme nyt keski-ikäiset ja vanhemmat ihmiset muistavat hankalana rukouspäiviin aikanaan liittyneen huvikiellon. Näiden päivien erityisestä arvostuksesta kertoo kuitenkin paljon se, että kun niiden asema vuonna 2003 oli vaakalaudalla, haluttiin ne ehdottomasti säilyttää. Ja onhan huvikieltokin jo ajat sitten kumottu.
Tärkeänä pidettiin myös sitä, että itse tasavallan presidentti edelleen allekirjoittaa julistuksen. Monien historian vaiheiden kautta on tultu oman aikamme rukouspäiväkäytäntöön, jossa julistukset korostavat kristillisiä ja yleisinhimillisiä perusarvoja yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Rukouspäivien vietto on ilmaus maan vuosisatoja vanhasta kristillisestä kulttuuriperinnöstä.
Rukouspäivien juuret ulottuvat Israelin kansan historiaan ja Rooman valtakunnassa ennen Kristusta vallinneeseen käytäntöön. Vanhan Testamentin profeettojen mukaan katumus ja rukous olivat koko kansaa koskettavia tapahtumia. Kristillisiin katumus- ja rukouspäiviin antoivat vaikutteita myös Rooman valtakunnassa käytössä olleet sovituspäivät, joita valtion päämiehet määräsivät vietettäviksi. Katolisessa kristillisyydessä katumus- ja paastopäivillä on aina ollut tärkeä sija. Kvatember-päivät (Quatuor tempora = neljä aikaa) liittyivät erityisesti maatalouden vuotuisiin vaiheisiin ja ovat vanhojen luonnonjuhlien perua.
Vuodenaikojen vaihtelu ymmärrettiin jo silloin Jumalan lahjaksi ja samalla nähtiin ihmisen riippuvuus luonnon antimista. Rooman piispa Calixtus I (k. 222) tunsi kolme vuosittaista paastojaksoa (tria tempora). Nelijaon vakiinnutti paavi Leo Suuri (k. 461). Roomasta kvatember-päivät levisivät 700- ja 800-luvulla muualle läntiseen kristikuntaan. Reformaation myötä katolinen paastotraditio ja kvatemberit hävisivät vähitellen luterilaisesta Ruotsi-Suomesta, mutta päivät mainitaan vielä Agricolan rukouskirjassa 1544 ja messukirjassa 1549.
Rukouspäivät Suomessa
Hallitsijan määräämien rukouspäivien alku palautuu keskiajalle. Vuonna 1280 Ruotsi-Suomen kuningas Maunu Ladonlukko määräsi päivät vietettäväksi maata koetelleen ruton ja kadon torjumiseksi. Rukouspäiviä vietettiin tämän jälkeen vain satunnaisesti.
Kustaa Vaasa määräsi vuonna 1544 vietettäväksi kahdeksan rukouspäivää maata kohdanneiden onnettomuuksien vuoksi. Säännöllisesti rukouspäiviä voidaan katsoa vietetyn vuodesta 1612 alkaen. Niitä vietettiin yhdestä kolmeen, mutta vuonna 1676 luku vakiintui neljäksi. Rukouspäivät olivat 1700-luvulle asti sisällöllisesti lähes yksinomaan katumus- ja parannuspäiviä. Vasta 1730-luvulta lähtien alettiin omistaa säännöllisesti yksi rukouspäivä kiitospäiväksi ja myöhemmin rukouspäivät määrättiin vietettäväksi sunnuntaisin.
Hallitsijan antamat julistukset
Hallitsijan antamat rukouspäiväjulistukset saivat alkunsa Kustaa II Adolfin aikana 1620-luvulla. Suomen ollessa Venäjän suuriruhtinaskunta, rukouspäiväjulistukset laadittiin ensin keisarin ja suuriruhtinaan nimissä ja myöhemmin senaatti julisti ne omissa nimissään. Itsenäisyyden aikana vuoteen 1931 julistuksen antoi valtioneuvosto ja siitä lähtien tasavallan presidentti.
Rukouspäiväjulistuksesta tai sen antamisesta ei ollut säännöksiä. Menettely, jonka mukaan julistuksen antoi valtiovalta, perustui vuosisatoja vanhaan käytäntöön. Kunkin kansalaisen, kirkon tai kristillisen yhteisön yhteisön omaksi asiaksi jäi, miten se ottaa huomioon julistuksen omassa toiminnassaan.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa julistus luettiin perinteisesti uudenvuodenpäivän jumalanpalveluksessa. Rukouspäiväjulistuksen lukeminen tai muu esilläpito ja rukouspäivien vietto maamme muissa kristillisissä kirkoissa on ollut vaihtelevaa.
Rukouspäivinä oli voimassa yleisten huvitilaisuuksien viettoa koskeva kielto, joka käsitti myös kyseisiä pyhiä edeltävän lauantai-illan. Tämä alkoi erityisesti toisen maailmansodan päättymisen jälkeen herättää arvostelua, koska huvikiellon katsottiin loukkaavan uskonnonvapautta. Vuoden 1968 lainmuutoksen mukaan rajoitus supistettiin koskemaan vain varsinaista rukouspäivää ja sitäkin entistä lievempänä. Vuonna 1984 erityinen huvikielto rukouspäivien osalta poistettiin kokonaan. Tämän seurauksena rukouspäiväperinteen arvostelu väheni huomattavasti.
Uudempi kehitys
Luterilaisen kirkon kannalta ongelmallisinta oli kuitenkin se, että sunnuntaipäiville asetetut rukouspäivät syrjäyttivät kulloisenkin kirkkovuoden pyhäpäivän ja sen erityisaseman. Vuoden 1958 evankeliumikirjaan otettiin kutakin rukouspäivää varten kiinteät epistola- ja evankeliumitekstit alttarilta luettavaksi. Valtiovallan määräämät tekstit jäivät saarnateksteiksi. Rukouspäiväkäytännön hallitsevaksi piirteeksi tuli näin kirkon ja valtion rakentava yhteistyö.
Ruotsissa luovuttiin kokonaan rukouspäivistä vuonna 1983 ja perusteluina oli juuri se, että ne rikkovat kirkkovuoden rytmin. Rukouspäivien aiheet kytkettiin kirkkovuoden pyhiin. Suomessa päivät on säilytetty ja ne saivat uudistetun muodon 1990-luvun alusta lähtien. Opetusministeriön 13.6.1985 asetettu ekumeeninen rukouspäivätyöryhmä oli saanut tehtäväkseen tehdä ehdotuksen rukouspäivien sijoittumisesta kalenteriin, valmistella rukouspäiväjulistuksen ja valita rukouspäivien raamatuntekstit.
Neljän rukouspäivän rytmi muuttui 1990
Ensimmäistä rukouspäivää vietettiin aiemmin katumuspäivänä helmikuun puolivälissä. Vuodesta 1990 alkaen sitä on vietetty tammikuun lopulla Kristittyjen ykseyden tai ekumeenisen rukousviikon 18.-25.1. yhteydessä. Suomessa ekumeenista rukousviikkoa on vietetty säännöllisesti vuodesta 1964 alkaen.
Ekumeeninen rukousviikko on saanut alkunsa yhdysvaltalaisen episkopaalisen papin, Paul Wattsonin, aloitteesta. Ensimmäistä kertaa viikkoa vietettiin vuonna 1908. Wattsonin aloitteesta rukousoktaavi sijoitettiin jaksoon 18.-25. tammikuuta.
Toista rukouspäivää vietettiin 1900-luvun alusta nuorison päivänä toukokuussa. Vuonna 1990 ajankohdaksi tuli 26.4.-15.5. välinen aika, kuitenkin niin, ettei päivä syrjäytä helluntaita tai ev.-lut. kirkon kirkkovuoden rukoussunnuntaita. Päivän teemana oli lähisuhteiden, perheen, eri sukupolvien ja ystävyyden merkitys.
Kolmatta rukouspäivää vietettiin reformaation muistoksi vuodesta 1927 alkaen heinäkuussa. Uudistus siirsi päivän 15.-30.9. väliseen aikaan kiitospäiväksi. Kiitospäivän vietto perustuu pitkälti maatalousyhteiskunnan vuosirytmiin ja palauttaa mieliimme vuodenaikojen vaihtelun Jumalan lahjana, tämä ajatus tunnettiin varhaiskristillisissä kvatember-päivissä. Kolmantena rukouspäivänä otetaan huomioon myös yhteiskunnan rakentamisen kannalta keskeiset kiitoksen näkökulmat.
Neljättä rukouspäivää vietettiin aiemmin kiitospäivänä syyskuussa. 1990 alkaen sen teemana oli rauha, oikeudenmukaisuus ja yhteiskunnallinen vastuu. Sitä on vietetty 1991 lähtien lokakuun lopulla YK:n päivänä 24.10 tai sitä edeltävänä sunnuntaina. YK:n päivä sijoittuu Kirkkojen kansainvälisen vastuuviikon aikaan, joka on vietetty vuodesta 1978.
Uuden lainsäädännön vaikutus
Maamme uusi uskonnonvapauslaki astui voimaan elokuun ensimmäisenä 2003. Uskonnonvapauslain uudistusprosessin yhteydessä käynnistyi keskustelu ja rajankäynti rukouspäiväperinteen jatkamisesta valtiovallan kehottamana. Oikeusoppineet ja muutkin keskustelivat vilkkaasti, voiko tasavallan presidentti allekirjoittaa rukouspäiväjulistuksen ja voiko tällainen uuden perustuslainkaan puitteissa kuulua presidentin tehtäviin. Rukouspäiväkäytännöllä ei tosin ollut aikaisemminkaan lakiin perustuvaa turvaa. Julistus annettiin ”vahaa kristillistä tapaa noudattaen”, niin kuin sanonta kuului.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen ilmoitti, että on valmis jatkamaan perinnettä. Myös kulttuuriministeri Tanja Karpela oli rukouspäiväjulistusasiassa aktiivinen. Hän katsoi, että jo keskiajalta periytyä kristillinen perinne on säilytettävä erityiseen lakiin nojaten. Eduskunta saikin käsiteltäväkseen lakiesityksen, mutta se kaatui.
Rukouspäivien valmistelu oli jo 1985 alkaen tapahtunut opetusministeriön asettamassa ekumeenisessa työryhmässä, mutta valmistelun siirryttyä pois valtiolta, tuli se Suomen Ekumeenisen Neuvoston tehtäväksi ja näin ekumeenisuus entisestään korostui. Julistuksen valmistelu tapahtuu yhteistyössä tasavallan presidentin kanslian kanssa.
Rukouspäiväkäytäntö 2004 alkaen
Julistus neljästä ekumeenisesta kiitos-, katumus- ja rukouspäivästä vuonna 2004 oli ensimmäinen ei-valtiollisesti valmisteltu julistus. Tasavallan presidentti Tarja Halonen allekirjoitti julistuksen. Hän ilmaisi halunsa jatkaa vuosisataista perinnettä. Julistuksen valmisteli SEN.
Rukouspäiväperinteen säilyttäminen sai osakseen suomalaisten vahvan tuen. Lakkauttamisuhka synnytti eräänlaisen kansanliikkeen maamme kulttuuriperinnön tämän osan säilyttämisen puolesta. Myös sitä, että nimenomaan tasavallan presidentti allekirjoittaa julistuksen pidettiin arvokkaana.
Keskustelu asiasta edisti meidän suomalaisten myönteistä suhtautumista omaan kulttuuriperintöömme. Myöskään muiden uskontojen edustajat eivät vaatineet rukouspäiväkäytännön lopettamista. Käsitteleväthän rukouspäivien teemat yhteyttä ja yhteisöllisyyttä, kotia ja perhettä, kiitollisuutta ja rauhaa; asioita, jotka eivät ole vieraita uskoa tunnustaville, mutta joita ei voida pitää loukkaavina uskonnottomienkaan näkökulmasta.
Kahden rukouspäivän käytäntö
Vielä vuodelle 2007 valittiin vanhaan tapaan neljä rukouspäivää, jotka sijoittuivat sunnuntaipäiville. Suomen ev.lut. kirkon piirissä rukouspäiväkäytäntö on koettu ongelmalliseksi, koska sunnuntaipäiville asetetut rukouspäivät eivät aina istuneet kirkkovuoden mukaisen pyhäpäivän teemaan.
Piispainkokous teki vuoden 2006 alussa esityksen, jonka mukaan rukouspäivien lukumäärä lasketaan kahteen ja niiden sijainti on joka vuosi sama.
Vuoden 2008 alusta alkaen rukouspäiviä on kaksi: Ensimmäinen, kristittyjen ykseyden rukouspäivä: aina 18.1. Toinen, rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä: aina 24.10. eli sama kuin YK:n päivä.
Kiinteillä päivämäärillä olevien rukouspäivien toivotaan vahvistavan ja vakiinnuttavan päivien asemaa. Koska rukouspäivät sattuvat useimmiten arkipäiville, seurakunnat voivat viettää niitä rukoushetkinä, viikkomessuina, ekumeenisina juhlina tai muulla tavoin.
Rukouspäiväjulistuksen lukeminen on ev.lut. kirkossa kuulunut uudenvuodenpäivän jumalanpalvelukseen. Uudessa tilanteessa kirkolliskokouksen käsikirjavaliokunta piti tärkeänä, että rukouspäiväjulistus luetaan Kristittyjen ykseyden rukouspäivänä. Seurakunnilla on kuitenkin mahdollisuus lukea se myös edeltävänä sunnuntaina.
Rukouspäivillä on ollut vankka perinne Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Maamme muissa kirkoissa niitä on huomioitu vaihtelevasti. Kahden rukouspäivän järjestyksen tarkoitus on korostaa asian ekumeenisuutta.
Suomen Ekumeenisen Neuvoston toive on, että sekä tammikuun että lokakuun rukouspäivää vietettäisiin paikallisten seurakuntien yhteisenä tapahtumana. Rukouspäivien velvoittava historia valtiovallan määräyksenä muuttuu näin kristittyjen yhteiseksi rukoukseksi koko kansan ajankohtaisten haasteiden puolesta ja samalla hengelliseksi puheenvuoroksi yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Rukouspäivien ruotsinkieliset nimet ovat Böndagen för kristen enhet ja Böndagen för fred, mänskliga rättigheter och internationellt ansvar.
Teksti: Jan Edström ja Sirpa-Maija Vuorinen
Tästä pääset tarkastelemaan viime vuosien julistustekstejä, pitemmältä ajalta niitä löytyy täältä ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston toimistolta.